IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.06.2006 21:02

Toni päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä valoisana aamuna. Kaukaa näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli pikkuinen ja he söivät vain kerran päivässä. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä häntä kiusattiin pitkistä kynsistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan uskonnolliset kirjat, niinpä ajanvietteeksi tuli tietosanakirjat.

Toni kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin lupsakaksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä siniset silmät.
Arvaamattomuudsta päätellen hän oli suuresti jankkaaja. Lempiruokaansa makkarapizzaa hän sai työskennellen tanssijana.

Toni ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan auton ratissa. Alkoholia hän käyttää ikkunanpesussa.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.