IRC-Galleria

Kävin tänään 54thstreetissä syömässä Kodien ja Kyleen kanssa.... Ois pitäny jättää menemättä, hyi yäk se ruoka ja sen lisäks en tiiä mikä siin oli pilalla mut mun vatsa on ihan sekasin siitä. Oon onnistunu onneks olemaan oksentamatta sitä mut tällähetkellä pelkkä ruoan haju ällöttää.

Oon pakannu. Ryan tuli käymään, oli ihana nähdä sitä nopeasti. Tuun kaipaamaan sen älyttömän matalaa ääntä ja vähän kömpelöä olemusta, kun se on niin älyttömän pitkä.

Huomenna pitäs nähdä Zack, Collin, ja Leslie. En tiiä tuleeko yhdestäkään mitään : D

Outoa ajatela että lähden kohta.

Tänään aamulla satoi ihan älyttömästi, puolentoistametrin matkalla katoksesta autolle kastui ihan läpimäräksi.

Emily lähti THEE campille kirkon youthin kanssa, eli en näe sitä enää. Se itki kuin itkikin kun hyvästelin sen, vaikka se kokoajan sanoi "i'm NOT crying! I'm FINE!"

♥

Käytiin hostäitin kanssa Oak Park Mallilla, ostin maailman ihanimmat chucksit. Nyt vaan pitää toivoa että kaikki tarvarat mahtuu laukkuihin.

Ps ihan oikeesti, 64 kävijää ja KAKS kommentoinu? Voi PLIIS.

Ensimmäinen biisi jonka mä kuulin Placebolta oli Pierrot the Clown vuonna silmärusina (toisinsanoen 2006, kai). Mel ja miljoona muuta mun ympärillä oli kuunnellut Placeboa ties kuinka kauan, mutta mä en vaan tullut koskaan kuunnelleeksi niitä. Mä en ole koskaan ollut radion suuri fani, enkä siis sitä myötä saanut nuorena tietää ees hittibiiseistä kun vasta parikuukautta myöhemmin kun kaikki muut oli ehtinyt jo niihin kyllästyä. (Tää kyllä mahdollisti sen että mä en ikinä, ikinä, ikinä tykännyt ketsuppilaulusta, jota kaikki muut hoilas - sitten ne jälkeenpäin sanoi ettei ne siitä oikeasti tykännyt, ja mä sain hihitellä itsekseni. Sitten toisaalta tää taas mahdollisti sen että eräs mun lapsuuden kaveriporukan tyypeistä dissas mua mun selän takana ihan kamalasti kun "en kuunnellut nrj:tä". Moi jos tunnistat ittes :] ). Musea en alkanut kuunnella kun vasta 2007, kai, enkä edes muista MITEN päädyin kuuntelemaan niitä. Mulla meni vuosia oppia D'espairsRayn jäsenten nimet ja mitä instrumenttia kukakin soittaa - ja ne on sentään ollut mun ehdoton lempibändi viimeiset neljä ja puoli vuotta.

Mulla on aina kamala kynnys alkaa kuunnella jotain uutta artistia. Mä en yhtään tiedä miksi. Ehkä mä oon laiska. Mä en myöskään opi bändien jäsenten nimiä, en sitten ikinä, ja multa on ihan turha kysyä kuka säveltää mitkä biisit missäkin bändissä, ja missä muissa bändeissä se ja se tyyppi on ollut. Mä en tiedä. Hyvin mahdollista että suurimmaksi osaksi aikaa mä en edes välitä.
Mä kyllästyn biiseihin ja musiikkiin ihan tajuttoman helposti, ja mulla voi olla puolen vuoden tai vuoden taukoja jonkun bändin suhteen ennen kun löydän ne taas uudelleen - ja sitten mulla on ne biisit joihin mä en ikinä kyllästy, joita mä voin kuunnella toistolla viisitoista kertaa ennenkun Emily ärähtää että vaihda biisiä.

Mut ei se mitään, koska tiiättekö mitä? Musiikki on ihan törkeän ihanaa.

David Bowie on i h a n a

http://www.youtube.com/watch?v=pTR0lMxri5w&feature=channel

we only like you because you're cute and young
you gotta work with what daddy gave you son

Tänään oli mun "surprise" going away party. Näin ihmisiä joita en ollut nähnyt puoleen vuoteen, ja näin ihmisiä viimeistä kertaa.

Mua itkettää ihan kamalasti.

Näin unta, että kameraani ja kamojani etsiessä sain apua kotkalta, joka jaksoi kantaa mua lyhyitä etäisyyksiä ja tuli kokoajan vahvemmaksi, ja pojalta joka uteli kuinka monta kieltä puhun.
Päädyttiin jonnekin kerrostaloalueelle, joka näytti Suomelta (itseasiassa kaikki paikat näytti Suomelta, uni taisi lähteä siitä että lähdin kävelemään Vaunukankaan koululta kohti keskustaa) vaikka puhuttiinkin englantia.

Mentiin yhden asunnon sisään, rapun nimeä en muista nyt millään, ja sisällä jotenkin ihmeellisesti pelastin jonkun tummatukkaisen tytön jäämästä seinään kiinni ja sen seurauksena kaikista mun seuralaisista muodostui toiset kopiot jotka oli PAHOJA (woooooo). Ajatuksissani tuhosin sen kotka-replican ja sanoin seuralaisille että ei välitetä noista ja mentiin seuraavaan huoneeseen.

Tattadaaa - classic movie "turn around to face the horror".... Meidän takana oli Pahatar, joka kiitti mua siitä että olin tehnyt siitä täydellisen pahan. (Mitä?) Ihmetyksissäni mun piti uhrautua että ne muut ois selvinny ja musta tuli epämääräinen energiakönttä, ja seurasin sellasena usvana niitä muita, ja Pahatar hätisteli mua jaloista pois silleen mene pois, hus hus, ja seurasin niitä asunnon keittiöön (joka oli Pieni talo preerialla-mainen).

Keittiössä jostain syystä alkoi liidellä pinkkejä timanttitarroja jotka liimautui Pahattaren selkään - ja kappas vain se menetti voimansa ja minä sain vartaloni ja kaiken takaisin.

Heräsin ehdottoman hämmentyneenä ja lievästi huvittuneena.

Tylsistyneet ihmiset huomaa yleensä sen mitä asiantuntijat on tolkuttanut viimeset vuosikymmenet tai niin kauan kun televisio on päällä pyörinyt; se turruttaa aivot. Ei tarvitse ajatella itse, voi vaan nauraa ja ärsyyntyä ja kanavasurffailla. Mainokset, ne on ihan kamalia. Tositv on vielä kamalampaa, mut sitä sentään sietää pieninä annoksina. Talk showt on kultaa jos ne on sellaisia kun Chelsea Lately, ja kamalaa soopaa jos ne on sellaisia kun Oprah.

Oon nyt parin päivän aikana kattonut esimerkiksi MTV:n True Lifeä "I'm celibate" jossa huolestuneet teinit puhuu kameralle että "I'm dating a guy for two weeks and we still haven't had sex........." ja "my gf cheated on me and now I can't have sex with her because I'm afraid I'll catch and std, but if I don't have sex with her soon I'm afraid she's going to cheat on me again". En tiiä pitäiskö mun itkeä vai nauraa siitä että ne teinit on niin järkyttävän naurettavia ja totaalisen idiootteja.

CMSltä tai CBM:ltä tai mikä-ikinä-se-kanava-onkaan tulee "The World's Strictest Parents" jossa "ongelmanuoret" lähetetään viikoksi tiukkojen vanhempien käsittelyyn. En tiedä ikinä kumpaa mun kävisi enemmän sääliksi, niitä teinejä jotka heittää itkupotkuraivarit kun ne ei saakkaan polttaa tupakkaa huoneessa vai vanhemmat jotka sanoo että "This house is not a democracy, we have a dictatorship" ja vanhemmille ei saa sanoa vastaan ikinä. Sit senlisäks on ne tietyt tavalliset saippuasarjat tyyliin What I like about You joka pyrkii realistisuuteen täydellisellä naurettavuudella ja CSI, CSI:NY ja CSI:Miami. Tosin viimistä en oo nähny ikuisuuteen ;__;

JOSKUS, JOSKUS TOSI HARVOIN televisiosta löytää katsomisen arvoisia elokuvia, tai ainakin sellaisia joita voi katsoa kymmenen minuuttia - Esim toissailtana Willy Wonka And The Chocolate Factory (Gene Wilder <3<3) ja eilen Shanghai Noon tuli kahdesti peräkkäin. Love actually ois kiva nähdä taas vaihteeks ja hömhöm.

En oo kattonu telkkaria näin paljoa en tiedä kuinka pitkään aikaan, mut mulla on sellanen fiilis etten oo missannut yhtään mitään.

Kello on 23:23 täällä btw, ja mun päässä pyörii Lover I Don't Have To Love ja voisin mennä nukkumaan aikasin.

Loppujen lopuksi kaikki tiiviistyy siihen, että elämä on oikeastaan aika hemmetin ihanaa ja hienoa, pirun aliarvostettua, yksinkertaista sellaisella monimutkaisella tavalla ja vaan ihan mahtavaa.

Televisio on niin täydellistä moskaa etten tiedä haluaisinko nauraa pääni irti vai oksentaa sisuskaluni pihalle. En oo kattonu telkkarii niin paljoo kun tänään varmaan neljään vuoteen.
Mut haluun nähdä "Imagine that"n, koska mikä tahansa elokuva jonka juonena on se että oman tyttären mielikuvitusystävät voi kertoa päähenkilölle salaista tietoa muista yhtiöistä, pörssikursseista tai jostain muusta yhtä salaisesta ja luotettava on ainakin nauramisen arvoinen. Tarvitseeko mainitakaan, että Eddie Murphy = ♥ ? Niin.
Tällähetkellä katson Willy Wonka & The Chocolate Factorya, enkä oo edelleenkään varma pitäisikö mun itkeä vai nauraa tälle.

Oon myös aika varma että oon saanut itseni koukutettua taas kofeiniin sillä että litkin noita Diet Pepsejä ihan liikaa. Perjantai sentään. En halua päivittäistä päänsärkyä mut jos en lopeta noiden juomista ni koukun vielä enemmän

AAAH GENE WILDER ON WILLY WONKA <3<3<3 <3<3<3 Tästä elokuvasta tuli just hitsisti parempi.
Höh, mainoskatko.

Eilen Worlds Of Fun, en ruskettunu enkä palanu. Emily ja Codi piti hauskaa keskenään sillä et ne laski miespuolisia otuksia jotka katto mua pidempään, ja itse ihan onnellisena liihottelin jossain omissa maailmoissa enkä huomannut ketään. Paitsi yhden suloisen työntekijän mut siihen se sit jäikin.

"You look like you spray-painted your eyes... And I like it" (Codi mun luomiväristä)