IRC-Galleria

Depeche Mode livenä. nyt on sekin tehty.

aivan helvetin hyvä keikka. meidän paikat oli tosi hyvät, vaikka yläkatsomossa oltiinkiin. edessä ei ollu ketään ja siitä näki lavalla ihan suoraan koko keikan ajan.

lämppäri Nitzer Ebb oli kans hyvä. tykkäsin paljon, vaikka korvat menikin.

ja oisko ollu siinä heti kun ite DM tuli lavalle, niin mä rupeen poraan ja äiti ja sisko nauraa mulle. siinä sitte porasin noin ekan neljän biisin ajan ja koitin epätoivosesti laulaa mukana Walking In My Shoesia, mutta oli aika epätoivosta.

mut sit niiden parin biisin jälkeen rupesin sitten vaan kunnolla fiilisteleen. aika moni katsomossa istu, en sit tiedä kuinka monen ihmisen näköyhteyden lavaan katkasin kun vaan heilun siellä seisaaltaan. sori.

Never Let Me Downin aikana reväytin mun käden. mutta oli sen arvosta, kun Dave pistää yleisön heiluttaan käsiä samanaikasesti, ja tässä vaiheessa sitte ihmiset heräskin jo. tais olla tätä biisiä aikasemmin kun DM soitti Enjoy The Silencin, niin siinä porukat alko jo heräileen. kun Personal Jesus tuli niin koko yleisö lopullisesti heräs. se on hieno tunne, kun 10 000+ ihmistä huitoo nyrkillään ilmaan ja huutaa "REACH OUT AND TOUCH FAITH" ( tai vaihtoehtoisesti "reach out and touch Dave." ). saatiin parit naurut sekä Davelta että Martinilta. näytti niilläkin olevan hauskaa. ja vielä 30 vuoden jälkeen bändi on ihan älyttömän hyvässä vedossa.

Martin veti siinä keskivaiheilla kaks vähän instrumentaalisempaa sooloo, vaan piano ja laulu. järkyttävän kaunista.

se, mitä ne biisien välissä sano, meni vähän oli, johtuen hyvin vahvasta britti aksentista. ( ja ihmisten huutamisesta tietenkin. )

ehkä hienoin kokemus mun elämässä koskaan.

Depeche Mode is the sweetest fucking perfection and our personal jesus.

kiitos teille, martin, dave ja fletch ( ja christian ja peter. ) toivottavasti musaa tulee vielä tulevaisuudessakin.