IRC-Galleria

Perjantaina lapsenvahtina, lauantaina synttäreillä ja tupareilla, jotka olivat yksi ja sama tapahtuma. Sunnuntaina taisin saada pikavoiton. Kamera sokaisi minut niin, että olin syöksyä pimeässä tieltä. Olen myös sitä mieltä, että matkani suurin turvallisuusriski oli tuo kyseinen kamera, koska edellä ajava löi jarrut lukkoon suoralla tiellä, ilman näkyvää syytä ja samaan syssyyn sitten säikytellään salamalla.

Nyt ei ehdi paljon tarinoida, kun Deppin tähdittämä Secret window tulee neloselta.

Niijjoo, luokkakokouskin on kuulemma suunnitteilla. Siitä vasta jännää tulee. Ensiviikolla olisi Tundramatiksia ja Ähtärin kylpylää. Viidenkymmenen prosentin tod.näköisyydellä otan osaa.

En uskalla edes kuvitella millaista ahdistusta kokisin, jos lääkärin ammatissani hukkaisin yhden elämän. Se lääkäriopiskelija, jonka hoitovirheen seurauksena viimeisen vuoden opiskelijoille tuli toimenpidekielto on varmasti jo tässä vaiheessa tuhoon tuominnut tasapainoisen ammatinharjoittamismahdollisuutensa. Itse vaihtaisin alaa, jos munaisin oikein rankasti. Japones dentro de mí dice que verguenza sobre todo!

Olen varma kahdesta asiasta: minulle ei tule vielä pitkään aikaan sattumaan mitään ja lääkärinä palaisin loppuun oitis. Lääketiede on muutenkin mennyt mielestäni liian pitkälle, kuten myös elintarviketeollisuus. Lääketieteellä yritetään epätoivoisesti retusoida elintarviketeollisuuden aiheuttamia terveysongelmia. Niin noh, vastuuhan on tietenkin viime kädessä kuluttajalla, mutta ei jokaisen kuluttajan mielestäni tulisi itse selvittää mitä myrkkyjä mihinkin tuotteeseen on tungettu. Halvat makeiset ja jauhot, niitä kansakuntamme opiskelijatkin tahkoavat usemman vuoden köyhyysloukussaan. Tavat tuppaavat jäämään elämään ja myöhemmin, vaikka varaa olisikin, niin samat makaroonit sitä ovat lautasella.

Päivä on lähtenyt hyvin käyntiin. Pekalla on kylmälaukullinen CD-levyjä, joita kuunnellaan töiden ohessa. Usein tiedän vain kuulleeni yhtyeen nimen, mutta itse musiikista ei ole tarkkaa tietoa. Näin on useimmin ennen 90-lukua alottaneiden yhtyeiden kohdalla. Tunnelma oli itselleni vähintäänkin nostalginen, kun Echo & the Bunnymenin Ocean rain pärähti soimaan. Pärähtäminen ei tosin kuvaa kyseistä kappaletta, sillä se on lähinnä kaihoisa. Voin tietenkin olla väärässä, koska sävelkulkua ja sanoituksia ei aina kannata ottaa itsestäänselvyyksinä. Tarkoitan tällä duurivoittoisia kappaleita, kauniilla sanoilla, joihin kuitenkin kätkeytyy usein synkkä tarina.

Olin äänittänyt Ocean Rainin Radio Mafiasta, joskus 90-luvun lopulla. C-kasetti on tietääkseni kadonnut tai pärvöttynyt, joten voitte kuvitella riemuni, kun nyt tavallaan löysin jotain kauan sitten kadottamaani. Samalla kasetilla oli Pixiesia ja Peter Gabrieliakin, joten se oli varsinainen Velvet Underground.

Jos lasketaan ainoastaan kokonaan luetut, niin pitää mennä useita kuukausia taaksepäin palatakseni tuohon otsikossa väläytettyyn kirjaan. Koska ei ole muistikuvia kuin NEil Gaimanin American Godsista niin se on varmaan se. Yritän lukea edes yhden kirjan kuussa tästedes. Tällaista dekadenssia kestä lukutaidotonkaan.

-Achtung! Se ei mahtung!
-Ei ole siis mitenkään mahjong?

Ensimmäistä kertaa olen rehkinyt 70 tuntia viikossa. Nyt olem lähellä pöyrähtämistä. Eilen katsoin Koneenkäyttäjänkin, on se vaan tiivistunnelmainen filkka!

Työuupumus iski! Kirkaan iski virus! Virkaani iski kidus! Iskiaksessa kaski.

KUn koitti lähdön hetki huokui vasen eturengas puolinaista tyhjyyttään. Kirotut olkoon ne huoltoasemat, joilla ei ilmaa ollut tarjolla. Puhkeamista ei kuitenkaan tullut ja taas olen turvallisesti lämpimähkössä ja kuivahossa sisätilassa.

Tänään kaveerasin Excelin kanssa kymmenisen tuntia.

Nyt on kertynyt aivan uskomattomasti univelkaa. Jostain syystä jäin Asikaisen ottelua seuraamaan. Joa jäi kuitenkin katsomatta, koska selitin Idalle puhelimessa miksi ihmeessä olen katsomassa nyrkkeilyä. Nyrkkeilyssähän tanssitaan, väistellään, yritetään saada viesti perille ja halitaan aina kun ei enää huvita mätkiä. Murtumia en kyllä toivoisi. Olisiko hienoa, jos kroppa olisi hiukan kestävämpi? Minäkin hyppisin mieluusti katoilta alas, jos jalkojen luut olisi tehty jostain paremmin äkillistä painetta kestävästä.

Piti muuten aloittamani parkourin harrastelu nähtyäni Madonna Jump-videon. Pari kertaa jaksoinkin käydä lenkillä hypiskellen lähimuinaisten juoksuhautojen yli ja kaiteilta jopa 360 pyörähtäen. Innostus simahti kuitenkin yhtä nopeasti, kuin se oli syttynytkin.

Työparivaljakko kuumesairastui ja päivässä kasaantui töitä kotiinviemisiksi asti (se oli muuten kampylobakteeri, minkä olin Barinasista hankkinut). Konkari on kova tuuraaja, mutta työmaan tavoille oppiminen vie aikansa. Työskentelyrytmini rikkoutuminen ei paljon vaadi, yksi keskeytys ja unohdan täysin mitä olen tekemässä.

Ehdottelin kämppiksille, että lähdettäisiin uimahalliin, mutta sisseujutus jäi väliin ja tyydyimme tyhjäämään ilmaa kahdesta hyytyneestä patterista. Toisen patterin logiikka jäi hieman hämärän peittoon, kun ilmausventtiili oli samassa päässä kun patterin kuuma osio. Kylmä pää pysyi kylmänä vaikka mielestämme ilmaakin suhisi ulos kuuman veden mukana. Noh, nyt ei ehkä enää kuitenkaan tarvitse neljän kerroksen pukeutumista sisätiloissa.