Välineet
* Kondomi on suuri styroksista valmistettu kotelo, joka peittää miehen vyötäröstä alaspäin ja estää häntä tuntemasta mitään. Kondomeja on saatavissa eri kokoisina. Kokoluokkia ovat pateettinen, tavallinen ja tuotantoeläin. Nykyään kondomeita on saatavissa myös eri makuisina, joista suosituimpia ovat sissijuusto ja kolme päivää pesemättä.
* Ehkäisypyramidi, -kuutio, -rengas, -pallo ja -pikkuauto sijoitetaan emättimeen tielle, jotta kumppanin on ensin kaivettava ne ulos ennen yhdyntää. Usein kumppani jää urakan päätteeksi mieluummin leikkimään hauskanmuotoisella esineellä, mikä ehkäisee raskauden 68 %:ssa tapauksista.
* Pilleri on tabletti, jonka nainen nauttii, kun hänen päätään särkee. Näin hän voi välttää yhdynnän helposti ja turvallisesti.
* Kierukka on useisiin uranaisiin työnantajan kustannuksella asennettu laite, joka istuu emättimessä ja lähettää satelliitille tietoja naisen sijainnista ja asenteesta työyhteisöä kohtaan.
* Pessaari on frisbeen näköinen laite, joka asetetaan emättimen eteen estämään näkö- ja yhdyntämahdollisuudet. Sadekelillä pessaarin voi asettaan pään päälle suojaamaan kampausta.
* Ylipaino on ehkäisyvälineistä ehdottomasti helppokäyttöisin, ja se toimii hyvin sekä miehillä ja naisilla. Ylipainon ehkäisyteho ei kuitenkaan ole 100 %:nen, sillä alkoholiin yhdistettynä se saattaa jopa edistää raskautta.
Pysyvät keinot
* Kastraatio on hilpeä ja hauska ehkäisykeino. Arvostettu musiikkipiireissä.
* Väkivaltainen kuolema räjähtämällä on täysin varma ehkäisykeino, mutta siitä saattaa aiheutua sivuvaikutuksena esimerkiksi huimausta, sokeutta, hengityksen salpaantumista sekä ikäviä tahroja seinille.
* "Kaksi tiiltä" on muinainen ja toimiva ehkäisykeino. Siihen tarvitaan nimensä mukaisesti kaksi tiiliskiveä ja rohkea mies. Lisäksi tarvitaan henkilö, joka pitää miehen paikallaan sekä toinen henkilö, joka käyttää tiiliä.
* Musertava seksuaalinen häpeä on hyvä ehkäisykeino nuorille pojille. Tällaisen hankkimiseksi tarvitaan erektion puute ensimmäisessä yhdynnässä ja tytön pari tahatonta naurahdusta. Tämä johtaa loppuelämän kestävään tietoiseen neitsyyteen. Suomen Lääkäriliitto suosittelee.