IRC-Galleria

noni, nyt siit on leheski (Y)Sunnuntai 01.08.2010 02:19


"styrox-levyjä sytytettiin tuleen koulun pihalla. Nuoriso poltti röykän koulun pihalla olleita styrox-levyjä viime sunnuntai-iltana. Teosta aiheutui vähäisiä vahinkoja. Poliisi muistuttaa, että tulen kanssa leikkiminen mätsäpalovaaran aikana on erittäin vaarallista"

jennult :DLauantai 31.07.2010 17:45

Pojista ei voi tietää välittävätkö he oikeasti vai teeskentelevätkö vain- Poikien takia n. 47 % nuorista tytöistä on tehnyt itsemurhan. Seurustelusuhteen jälkeen ystävyyssuhde ei voi onnistua,
jos poika on satuttanut tyttöä
- Et voi katsoa exääsi silmiin, ajattelematta mennyttä aikaa. Kun tyttö yrittää etsiä sitä oikeaa, hän pelkää että hän löytää
jonkun, joka satuttaa häntä uudestaan
Nyt mieti kuinka monta poikaa tunnet jotka vaihtavat tyttöjä kuin sukkia
- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes jotain poikaa, ennen kun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkuhun
- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta
- Tytöt tykkääväst pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä
- pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- pojista, jotka kuuntelevat
Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys.
Jos et lisää tätä päiväkirjaasi niin olet onneton lopun ikäsi.

jesssLauantai 31.07.2010 00:23

mä selvisi pelkäl soitol, et mun ei tarvii enää mennä niihi poliisikuulusteluihi enkä mä saa mitää sakkoo. mut jos viel toine sossu merkintä tulee ni terve menoo :s maanantain loppuu aresti <3

täytyy kokeilla :DDPerjantai 30.07.2010 16:07

12 asiaa,jotka tulee tehdä kaupassa!
1. Nappaa kondomipaketteja hyllystä ja heitä niitä sattumanvaraisesti ihmisten ostoskärryihin niin, etteivät he näe. (Seuraa tilannetta jälkeenpäin)
2. Asenna kaikki myytävät herätyskellot soimaan 10 minuutin välein.
3. Kaada appelsiinimehua lattialle niin, että vana kulkee vessan ovelle.
4. Mene vartijan luokse ja sano hänelle virallisella äänellä , että kodinkonepuolella taitaa olla 'koodi 3' katso mitä tapahtuu.
5. Pystytä teltta urheiluosastolle ja sano ihmisille, että kutsut heidät sisään vain, jos he tuovat liinavaateosastolta tyynyjä mukanaan.
6. Jos joku kysyy sinulta, voiko teitä auttaa, ala itkemään ja huudahda:'Miksette te ihmiset voi jättää minua rauhaan?!'
7. Katso valvontakameraan ja käytä sitä peilinä samalla kun kaivat nenääsi.
8. Hiippaile käytävillä vilkuillen epäluuloisena ympärillesi ja hyräile samalla Mahdottoman tehtävän tunnusmusiikkia.
9. Samalla kun tutkit aseita metsästysosastolla, kysy myyjältä millä osastolla masennuslääkkeet ovat.
10. Piiloudu vaatehyllyjen taakse. Kun ihmiset hypistelevät vaatteita, kuiskaa: 'Osta minut, osta minut...'
11. Kun kovaäänisistä alkaa kuulua mainoksia tai kuulutuksia, jähmety paikallesi ja kirkaise: Ei! Ei! Kuulen taas niitä ääniä!'
12. Mene sovituskoppiin ja huuda kovalla äänellä: 'Hei! Täällä ei ole vessapaperia!!!'

[Ei aihetta]Torstai 29.07.2010 00:28

Yleiset
1 Nimesi? - Vera
2 Sisarukset? - Samu, Kassu, Linda, Lotta, Karo
3 Siviilisäätysi? - sinkkuu :))
4 Pituutesi? - 167½
5 Kengännumerosi? - 38
6 Missä asut? - VIELÄ Rajamäes (:
Mitä
7 Mitä kuuluu? – vituttaa
8 Mitä ostit viimeksi? – pizzaa
9 Mitä näet kun katsot vasemmalle? - seinän
10 Mitä teet huomenna? - homehdun sisäl
11 Mitä maistat suussasi? - syljen
12 Mitä söit viimeksi? – kermaperunoit ja lihapullii
Milloin viimeksi
13 Milloin viimeksi söit jäätelöä? - tänää
14 Milloin viimeksi ostit uusia vaatteita? – kauan sitte
15 Milloin viimeksi kävit juoksulenkillä? – varmaa 2 vuotta sit :o
16 Milloin viimeksi nauroit vatsasi kipeäksi? – en muista :s
17 Milloin viimeksi olit todella onnellinen? – eilen
18 Milloin viimeksi suutuit? – eilen
Onko
19 Onko sinulla parasta ystävää? – KYLLÄ ♥
20 Onko sinulla täksi päiväksi jotain suunnitelmia? –dataan ja meen nkuq
21 Onko kesällä kaikki paremmin kuin talvella? – eei voi tietää
22 Onko sinulla sisaruksia? - kysyttiin jo
23 Onko joulu kivempi kuin juhannus? – kumpiki yhtä kivoi (=
24 Onko sinulla Nokian puhelin? – totta kai
Mikä
25 Mikä on paras jääkiekkojoukkue? – jokerit! =))
26 Mikä on kivoin vuodenaika? – kesä
27 Mikä biisi on jumittunut päähäsi? – se vitu alejandro -.-
28 Mikä vitsi naurattaa aina? – blondi vitsit
29 Mikä on lempivärisi? - musta, valkone, pinkki, lime, turkoosi
30 Mikä on mukavin kouluaine? – ei mikää!
31 Missä puhelimesi on tällä hetkellä? – taskussa
32 Missä kuussa olet syntynyt? – lokakuussa
33 Missä maissa olet käynyt? – viros ja ruotsis
34 Missä isäsi on tällä hetkellä? – kotona kai.
35 Missä kouluaineessa olet hyvä? – äikäs
36 Missä kaupungissa olet syntynyt? – Hyvinkääl
Kuka
37 Kuka osti sinulle viimeksi jotain? – häidi <3
38 Kuka saa sinut aina iloiseksi? – häidi<3
39 Kuka on mielestäsi parhaimman näköinen näyttelijä? – emt
40 Kuka viimeksi sai sinut nauramaan? – häidi <3
41 Kuka laittoi sinulle viimeksi viestiä? – santtu?
42 Kuka soitti sinulle viimeksi? – linda <3 (:
Kenen
43 Kenen vaatetta/vaatteita viimeksi lainasit? – senjan
44 Kenen kanssa nukuit viimeksi samassa sängyssä? – santun
45 Kenen kanssa viimeksi matkustit ulkomaille? – 9A'n, 9F'n ja 9K'n kaa
46 Kenen kanssa tapaat seuraavaksi? – jaa a
47 Kenen kanssa kävit viimeksi rannalla? – ööööm emmä muista :S
48 Kenen seurasta sinut useimmiten löytää? - jönssin ja tämmöste röykkä hölmöje kaa <3 : ))
Kumpi
49 Kumpi; Syksy vai kevät? – kummatki
50 Kumpi; Tukahduttava kuumuus vai jäätävä kylmyys? – kuumuus
51 Kumpi; Tukholma vai Tallinna? – ihasama
52 Kumpi; Coca-cola vai Pepsi? – Coca-cola
53 Kumpi; Päivä vai yö? – kummatki
54 Kumpi; Tietokone vai TV? – kone
Lopuksi
55 Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? – dataan
56 Onko ollut kiva päivä? – ei
57 Mitä teet viikon päästä? – entiedä
58 Milloin aiot mennä nukkumaan? – emt
59 Missä vietät yön? – kotona (=
60 Oliko mukava gallup? – nojaa

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.07.2010 17:05

moi oon paska ihmine ja mul menee hermo
p.s. kuka tulee mun kaa röökille?

[Ei aihetta]Tiistai 27.07.2010 19:11

Pussaisitko uudestaan viimeksi pussaamaasi ihmistä? - juu (:
Oletko ihastunut? - jeees (:
Miksi ette seurustele? - .. :D
Ajattelet jotakuta, eikö niin? - joo
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - nojaa
Kännykkäsi viides viesti? - kenen numero?
Onko parempi että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? - jooo
Nukuitko toissayönä omassa sängyssä, jos et missä sitten? - jomas sängys nukkusi (:
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - yks
Ikkuna- vai käytäväpaikka? - ikkuna
Mitä teit viime uutena vuotena? - en mä muista ... ... heh :D
Onko joku ihastunut sinuun? - on :D
Onko joku jota et koskaan unohda? - on :)
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? - on!
Kenen kanssa tekstailet useimmiten? - ööööh emt :o
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - EN TOSIAAN!!!!!
Kuka viimeksi soitti sinulle? - santtu?
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - santtu :D

mitäs vittua? :DTiistai 27.07.2010 19:08

Justin Bieber paljasti medialle, että on syntynyt biologisesti naiseksi.
''Olen aina tiennyt, että olen transukupuolinen. Kävin terapiassa jo lapsena ja päätimme, että minun olisi parempi vaihtaa sukupuoltani. Aloitin mieshormonien syömisen 10-vuotiaana. Vanhempani eivät aluksi hyväksyneet minua ja usein käskivät pukeutua mekkoihin ja muuten tyttömäisesti. Psykologi sai kuitenkin heidät ymmärtämään minua ja he alkoivat pitämään minua poikanansa, eikä tyttärenä. Lisäksi vaihdoimme etunimeni. Nimeni oli alunperin Juliet Bieber. Saimme estettyä tytön murrosiän alkamista. 14-vuotiaana menin sukupuolenvaihdokseen. Äänenmurros on viimein tapahtunut, vaikka pelkäsimme, ettei sitä tulisi. Pelkäsin, ettei minua hyväksytä sellaisena kuin olen. Onneksi Jumala ymmärtää minua.''
Tämä uutinen järkytti useita faneja. Lisätietoa tulossa
ÄLÄ KATSO LOPUSSA OLEVAA ANALYYSIA ENNEN KUIN OLET VASTANNUT KAIKKIIN KYSYMYKSIIN!
Jos aiot itse tehdä tämän myös, niin kopioi se jo nyt päiväkirjaasi ettet näe loppua liian aikaisin. Muuten tästä lähtee kaikki hauskuus.
TILANNE:
Olet kävelemässä syvällä tiheässä metsässä. Edessäsi näet vanhan mökin.
1. Miten ovi on? (Avoin/Kiinni)
- kiinni
Menet mökkiin sisään ja näet pöydän.
2. Minkä muotoinen pöytä on? (Pyöreä/ovaali/neliskulmainen/suorakaide/kolmio)
- neliskulmainen
Pöydällä on maljakko, jossa on vettä.
3. Kuinka paljon? (Täynnä/puoliksi/tyhjä)
- tyhjä
4. Mistä maljakko on tehty? (Lasista/posliinista/savesta/metallista/muovista/puusta)
- posliinista
Lähdet mökistä ja jatkat kävelymatkaasi metsässä. Näet kaukaa edessäsi vesiputouksen.
5. Millä voimakkuudella vesi virtaa? Valitse numeroiden 0-10 välillä
- 6
Jonkin matkaa vesiputouksen jälkeen huomaat astuneesi johonkin kovaan.
Nostat maasta kimaltelevan esineen joka on avainnippu.
6. Kuinka monta avainta nipussa on? Valitse numeroiden 1-10 väliltä
- 5
Kävelet yhä eteenpäin yrittäen löytää tiesi ulos metsästä. Yhtäkkiä näet linnan.
7. Minkälainen linna on? (Vanha/uusi)
- vanha
Menet sisään linnaan ja näet altaan jossa on likaista vettä. Altaassa kelluu jalokiviä.
8. Nostatko jalokiven ylös? (Kyllä/ei)
- kyllä
Likaisen altaan vieressä on toinen allas jossa on kirkasta vettä ja rahaa.
9. Poimitko rahaa? (Kyllä/ei)
- kyllä
Linnan perällä on ovi josta menet ulos. Siellä on iso puutarha. Näet laatikon maassa.
10. Minkäkokoinen laatikko on? (pieni/keskikokoinen/iso)
- iso
11. Mitä materiaalia laatikko on? (pahvia/paperia/puuta/metallia)
- puuta
Jonkin matkan päässä laatikosta on silta.
12. Mistä silta on tehty? (metallista/puusta)
- puusta
Siltaa vastapäätä on hevonen.
13. Minkävärinen se on? (valkoinen/harmaa/ruskea/musta)
- musta
14. Mitä hevonen tekee (on hiljaa paikoillaan/syö ruohoa/ravaa ympäriinsä)
- on hiljaa paikoillaan
Huomaat yhtäkkiä jonkin matkan päästä hevosesta suuren tuulenpuuskan.
Tornado on lähestymässä
Sinulla on kolme vaihtoehtoa
[ ] a) juosta ja piiloutua laatikkoon
[ ] b) juosta ja piiloutua sillan alle
[x] c) juosta hevosen luo ja ratsastaa pois
**********
Tulkinnat
1. Ovi
[ ] AVOIN - Olet ihminen joka haluaa jakaa asioitaan muiden kanssa
[x] KIINNI - Olet ihminen joka pitää asiat sisällään
2. Pöytä
[ ] PYÖREÄ/OVAALI - luotat ystäviisi täydellisesti, hyväksyt ihmiset helposti
[x] SUORAKAIDE/NELISKULMAINEN - olet vähän valikoivampi ihmissuhteissasi ja vietät aikaa vain niiden kanssa jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella
[ ] KOLMIO - olet erittäin varauksellinen ja valikoiva ystävien suhteen
Elämässäsi ei ole monia läheisiä ihmissuhteita.
3. Vesi maljakossa
[x] TYHJÄ - elämäsi ei ole tyydyttävää
[ ] PUOLIKSI TÄYTETTY - olet saavuttanut puolet haluamistasi asioista elämässä
[ ] TÄYNNÄ - olet täysin tyytyväinen elämääsi
4. Maljakon materiaali
[x] LASI/SAVI/POSLIINI - sinussa on haavoittuvuutta ja epävarmuutta
[ ] METALLI/MUOVI/PUU - olet vahva
5. Vesiputouksen virtaus
[ ] 0 ei ollenkaan seksuaaliviettiä
[ ] 1-4 alhainen seksuaalivietti
[ ] 5 normaali seksuaalivietti
[x] 6-9 korkea seksuaalivietti
[ ] 10 supervoimakas seksuaalivietti, et voi elää ilman seksiä.
6. Avaimien lukumäärä
[ ] 1 sinulla on yksi hyvä ystävä
[x] 2-5 sinulla on muutama hyvä ystävä
[ ] 6-10 sinulla on paljon hyviä ystäviä
7. Linna
[x] VANHA - osoittaa että olet päässyt yli edellisestä parisuhteestasi
[ ] UUSI - olet vielä kiinni, muistelet edellistä kumppaniasi
8. Jalokivet
[x] KYLLÄ - vaikka kumppanisi on lähellä flirttailet muiden kanssa
[ ] EI - ollessasi kumppanisi kanssa keskität huomiosi häneen
9. Raha
[x] KYLLÄ - ollessasi yksin flirttailet muiden kanssa
[ ] EI - ollessasi yksin, ajattelet siltikin kumppaniasi. Olet uskollinen
10. Laatikon koko
[ ] PIENI - alhainen itsetunto
[ ] KESKIKOKOINEN - "keskinkertainen" itsetunto
[x] ISO - vahva itsetunto
11. Laatikon materiaali
[x] PAHVI/PAPERI/PUU (ei kiiltävä) - olet kiltti ja muita huomioiva persoonallisuus
[ ] METALLI- olet ylpeä ja jääräpäinen persoonallisuus
12. Sillan materiaali
[ ] METALLI - sinulla on hyvin vahva side ystäviisi
[x] PUU - sinulla ei ole kovin vahvaa sidettä ystäviisi
13. Hevosen väri
[ ] VALKOINEN - olet hyvin rakastunut.
[ ] HARMAA/RUSKEA - olet melko tyytyväinen kumppaniisi
[x] MUSTA - et ole tyytyväinen parisuhteeseesi
14. Hevosen toiminta
[x] HILJAA PAIKOILLAAN/SYÖ RUOHOA - kumppanisi on kotona viihtyvää, rauhallista tyyppiä
[ ] RAVAA - kumppanisi on villi, menevä
Sitten viimeinen osa testiä. Kolme vaihtoehtoa tornadon lähestyessä
TORNADO - ongelmat, vaikeudet
LAATIKKO - sinä
SILTA - ystäväsi
HEVONEN - kumppanisi
[ ] A. Jos valitsit laatikon, pidät ongelmat sisälläsi
[ ] B. Jos valitsit sillan, menet vaikeuksia kohdatessa ystäviesi luo
[x] C. Jos valitsit hevosen, haet tukea kumppaniltasi kun sinulla on vaikeaa.

(==Tiistai 27.07.2010 19:01

Lupaan tämän vuoden sisässä halata kaikkia , jotka kommentoivat tähän " HALI "
Lupaan tämän vuoden sisässä pussata kaikkia , jotka kommentoivat tähän " PUSU "