Mä nään sen tulevan, hajonneen unelman. Nään savusia kuvia ku leikitään tulella.
On pakko rakentaa ja luoda jotain, et voisin rauhassa kuolla tai jotain.
Mielikuvani mä jostain hain, paikasta jonne koskaan ei mennä sais.
Mut mä pääsin sieltä ulos vihdoin. Korvat titititinnitti ja sydän vihloi.
Tää tuntuu viimeseltä illalta, ku annoin kaiken irti rinnasta, ja millä hinnalla.
Se raapasee vaan pinnalta, ne koittaa luoda musta kuvan ihmisenä itelleen alle timmassa.
Ja sit ne kysyy onks mul kaikki tänään hyvin, ku mä roikun pää alas, riippusillalta.
Täällä kaikki riippuu tuurista, tähdistä ja tuulista, aikataulust, duunista.
Mä kaipaan jotain suurempaa, ei riitä tää nykynen systeemi.