Maanantai, tuttuun pöytään istun.
Kahvistani siihen tahra jää.
Tuijotan ulos ikkunasta,
katson kuinka taivas repeää.
Entä jos en tänään eilistä pelkäisikään,
kohtaisin sen silmästä silmään.
Taakka harteiltani hiljaa hajoaisi,
jos saisin pyydettyä anteeksi.
Kotiin päin askeleet vie ja tunnen,
kuinka maa altani vajoaa.
Sänkyyn meen,
piiloudun peiton alle.
Ei mieleni sielläkään rauhaa saa.
Entä jos en tänään eilistä pelkäisikään
kohtaisin sen silmästä silmään.
Taakka harteiltani hiljaa hajoaisi,
jos saisin pyydettyä anteeksi.