IRC-Galleria

Tällainen hauska "paljasta viisi omituisuuttasi" -ketjuhaaste on liikkeellä. Kukaan ei kuitenkaan ole vielä haastanut minua mukaan enkä jaksa odotella, joten aloittelen ihan omatoimisesti. Lupaan silti paljastaa vielä toiset viisi, mikäli joku haluaa haastaa minua kertomaan lisää.

0. Aloitan numeroinnit nollasta aina kun mahdollista. Ykkösestä aloittaminen on niin tuhlaavaistakin, siinähän jää hyvä luku (itse asiassa maailman paras luku) käyttämättä.

1. Minusta on hienoa saada asioita tehtyä kenenkään huomaamatta, vaikkei huomaamattomuudesta olisi edes mitään hyötyä. Ulos mennessäni saatan varmistaa ensin, ettei kukaan ole pihalla näkemässä, ja paikasta toiseen kävellessäni suosin usein pimeitä metsäpolkuja ja muita omituisia reittejä. Välttelen myös asunnoissa valojen sytyttelyä ettei läsnäoloani huomattaisi, ja joskus kauniina kesäöinä saatan jopa lähteä ulkoilemaan ninjamaisesti ikkunan kautta.

2. Kuten moni muukin, tykkään jutustella, äännellä ja ilmeillä yksikseni. Inspiraation tultua rupean yleensä lisäksi kävelemään tohkeissani ympäriinsä ja hahmottelemaan ideaani elehtimällä. Ihmisten seurassa käyttäydyn kuitenkin paljon hillitymmin, mutta en hulluksi leimautumisen pelossa vaan edellä kertomastani syystä: on hienoa, kun kukaan ei pysty tarkkailemaan ajatteluprosessiani.

3. Jos ihmiset väittelevät kahden asian keskinäisestä paremmuudesta, niin kehitän aina jostain kolmannen vaihtoehdon ja rupean puolustelemaan sitä. Jos keskustelukumppanit tyrmäävät tämän vaihtoehdon olemassaolon, rupean usein pitämään heitä dualistisen ajattelun orjina, jotka tulee vapauttaa keinotekoisen mustavalkoisuutensa kahleista.

4. Käytän kaiken mahdollisen tekemiseen yleensä lähintä sellaista työkalua, joka jotenkuten sopii tarkoitukseen. Saksia tai veistä ei tarvitse, jos saman asian saa hoidettua kynsilläkin, ja saatan käyttää ylimääräistä peittomöykkyä tyynynä vain siksi, että se on lähempänä. Jos taas tietokoneessa on C-kääntäjä mutta ei kuvankäsittelyohjelmaa, niin teen kuvankäsittelyn mieluummin C:llä kuin rupean etsimään sopivaa valmisohjelmaa jossa olisi sopiva toiminto. Poikkeuksen sääntöön tekee se, etten koskaan jaksa selvittää, miten pakkaukset (kuten makaronipussit) pitäisi avata oikeasti, vaan avaan ne lähimmällä terävällä esineellä.