miehet vaihtuu ja aiemmat haihtuu
ne vanhat pihat on vaan muistona mun pään sisäl
hyvin todennäkösesti en koskaan enää nää niitä
en tiedä kelaaks kukaan muu ees tällä lailla
mut mun mielest lähteminen on vaan aina jännä paikka.
Mä tiesin tän päivän tulevan ja
osasin odottaa et eteenpäin on kuljettava
ovi suljettava, jätettävä taakse tää vaihe
ja se meikäläisen taas vetää haikeeks
se on ain vaikeet pakkaa laukut ja hyvästellä
vaikka järki sanookin et, nyt on hyvä mennä.
Mä vihaan hyvästejä vihaan sitä ajatusta
sitä että pikkuhiljaa tutul jengil hajaannutaan,
eikä kokoonnuta dösärille tavan mukaan
vaikka lähtiessä väitän että vielä palaan mukaan
mut se on harhakuva johon haluun uskoo ite
tekee lähdöst helpomman, tunnen että must on siihen,
mut mul on kiire mä lyön oven kiinni mennessäni
toivon että löydän jotain yhtä hyvää edestäni :/
mä istun haikeena taas
se on vaikeeta mut maisemaa taas vaihdettava
toivon et viel törmätään mut sanon kaiken varalt
hyvästi
