IRC-Galleria

Huomenna olis lähtö loppusotaan Niinisaloon. Vähän ehkä kiristää pantaa ajatus 8 päivästä sotaharjotuksessa, toisaalta toisessa vaakakupissa on tieto siitä, että se on viimenen SH. Ikinä. (no, kertauksia lukuun ottamatta kumminkin)

Tulee varmaan aika säätöö ekasta päivästä :D 1 pioneeri ja RJ on lomilla -> ryhmän vahvuus 5 miestä, meikä tuuraa vararyhmänjohtajana. Noh sitten kun aika koittaa, lähdetään varavara-rj:n kanssa tiedustelemaan, joten leiripaikan kuvioita jää johtamaan varavaravara-rj. Jännä nähä miten pojat saa pj-teltan pystytettyä kolmestaan, siihen kun tarttee vähintään 4 ukkoo. Ehkäpä nuo siitä jotenkin kumminkin selviytyvät :7

Toivon mukaan en joudu tiedustelemaan kun yhtenä päivänä, on nimittäin aivan järjetöntä skeidaa se homma. Ei se fyysisesti rankimmasta päästä oo, mutta kaikki muu siinä on niin älytöntä :D toivon mukaan tällä kertaa tiedusteluosastokin saa sentään lämmintä ruokaa, viime leirillä kun mokoma ei oikein onnistunu. Suluttamista ei onneks oo alustavasti tiedossa kuin ti-to välille, joten ehkä siitä selvitään.

Oma lukunsa on sitten torstain jälkeiset tapahtumat; torstaina käännetään taas takkia ja siirrytään puolustavasta osastosta hyökkäävän osaston leipiin. Varautumistehtävät painaa varmaan aika voimalla päälle siitä eteenpäin, ja siltojakin olis tarkotus käydä pamauttelemassa toiseen ulottuvuuteen (siltojen räjäyttelyn luulis tosin kuuluvan puolustusvaiheeseen kaiken järjen mukaan? :D no, eipä intin touhuissa kyllä muutenkaan mitään järkeä yleensä ole). Oli niin tai näin, jännä nähä mitä kaikkee tästä kehkeytyy.

Ai niin, harjotusaluetta on murjottu tykistön voimin kymmeniä vuosia, että sieltä voipi löytyä yks jos toinenkin räjähtämätön kranaatti :) se on menoo sitten kun sellaseen lapionsa kalauttaa.

Eipä siinä kait muuta, juhannuksena sitten seuraavan kerran lomille. Kettu kuittaa.

Joo'o, kaikki edellämainitut suoritettu viimeisten 2 viikon aikana. No, mitä jäi käteen? Kahta kölliä rikkaampana voin tuumata että saldona on mustelmille menneet jalat, hellät jalkapohjat parilla rakolla maustettuna sekä selkä on jumissa. Mutta eihän me pienistä valiteta, eihän? :)

Lohtaja (tstampumaharj): 7 päivää. Lepi leiri sinänsä, vaikkakin harjoituksissa sykittiin kuin viimeistä päivää. Harjotukset oli mukavia, sai rätkiä melkein niin paljon kuin sielu sieti =D

Raivaamisleiri (SH): 4 päivää. Täysin turha leiri, ei tehty mitään kummoista Acrow panel -sillan rakentamista lukuunottamatta. Vituttamaan se kyllä pisti.

Tstpion tutkinto: 1 päivä. n. 30km jalkamarssi, josta 15-20km täyspakkauksessa, yösuunnistus n. 10km ja reilun parin tunnin unien jälkeen marssi takaisin kasarmille telamiinan kanssa (3-4km).

No perkele, saihan noista sentään 2 kuntoisuuslomapäivää.
==========================================
Tulossa: Ensi viikon jälkeen 6pv suluttamisleiri Pohjois-Karjalassa. Nam.

P.S. TJ61!!!

2. pioneerikomppania, LOMILLE LOMPS!Perjantai 17.04.2009 22:05

Voi ristus mulla on jalat paskana ::D ei hyvää päivää. Käytiin pikku aamureippailulla tosiaan tänään, heitettiin semmonen sightseeing Keuruu -lenkki. Harmi vaan, ettei intillä ollu määrärahoja semmosta turistibussia varten, joten pojjaat pääs kävelemään. Noh lenkkihän kesti semmoset kuutisen tuntia, matkaa kerty kuulemma jonkun askelmittarin mukaan 33,5km. Jos joku olis P-kauden alussa mulle sanonu että hei, sää tuut vetään 3kk päästä 30km jalan ilman että ees hengästyt nii olisin kyllä nauranu sille päin naamaa.

Tosiaan, muuten ei ottanu edes koville koko paska - mitä nyt kaikilla oli jalkapohjat enemmän tai vähemmän muusina. Mulla on päkiät ja kantapäät teipin ympäröimänä tällä hetkellä, osalla porukasta varmaan jalat kokonaan wrapissa :D tiiä tuota, mutta on aika höpö fiilis. Paljoo viittis kävellä edes vessaan tästä.

Anyhow, reissu oli ihan jees ja hauskaaki oli sillon tällön. Sattu hyvä kelikin paria raekuuroo lukuunottamatta.

Kettu kiittää ja kuittaa (TJ84, jau!)

Heja Sverige!Maanantai 13.04.2009 01:54

Joo, käytihin Ruotsissa sitten. Humpan juonena siis päivä Tukholmassa, oisko kymmenen vuotta viime Tukholman-reissusta niin teki ihan terääkin :) tuli napsittua lähemmäs 300 ruutua tuolla, saa nähä saako kymmentä kehityskelposta irti.. olin vähä hukassa kun pitkästä aikaa otin järkkärin kouraan. :D Lisäilen kuvia sitä mukaa kun kerkiän niitä tekemään.

Hienoja rakennuksia oli kyl koko kaupunki täynnä, etenki Gamla Staniin olis ollu kiva päästä räpsimään - harmi vaan, ettei aikataulu antanu myöden. :< kyllä tolla kuukauden päiviks olis riittäny pelkässä ydinkeskustassa räpsimistä, niin paljon kaikkia pieniä yksityiskohtia täynnä.

Kaikenkaikkiaan kiva reissu, kannatti käydä. Ja jos joku sattuu joskus tonne suunnalle lähtemään, nii ehdottomasti kamera mukaan! Täytyypi suunnata kokka taas kohti Hurrilaa viimestään intin jälkeen :>

BTW, yli puolet intistä käyty! TJ89 >:)




Kettu kiittää ja kuittaa.

P.S. Hyvää pääsiäistä itse kullekin!
P.P.S. tuli ostettua rannekellokin tolla reisulla :>

Hyvää Villenpäivää!Maanantai 06.04.2009 20:22

oh, the nostalgy.. http://www.youtube.com/watch?v=zOKTp8YgW4o&fmt=18

>_> Mitsubishi GTO Twinturbo 903hp :D me want. legendaarista.


No joo. Oli mulla ihan asiaakin.. kai. Satuin vaan justiinsa unohtamaan senkin. Niin joo! Sataset paukku mettäsä!! :D Boo-yah, enää _95_aamua_jäljellä_intissä_ikinä. IKINÄ!

SH oli ihan perseestä muttei sen niin väliä kun ollaan taas elävien kirjoissa ja aamujunakin kääntyy jo kohta kotia kohti, kamman hankintaankaan ei oo enää kun 23 aamua.


..paitsi että yks asia on pakko mainita sotaharjotuksesta, se oli jotenkin niin psyykkeentuhoavaa sheibee että oikeesti rupes vituttaan ihan järkyttävästi :D ettekä ikinä arvaa, mistä on kyse. Noh, it's your lucky day, I'm gonna tell what's this all about: eli koko saatanan pitkän viikon ajan mulla soi päässä tasan ja ainoastaan yks kipale. Eihän siinä mitään, jos se olis ollu hyvä. Mutta kun se ei ollut. Kyseinen biisi kun sattui olemaan Jenni Vartiaisen Mustaa kahvia. Elämyksen aivosoluja tuhoavaa vaikutusta tehosti entisestään se fakta, etten osaa koko vitun laulusta kun noi kaks sanaa ja kertosäkeen melodian. "Mustaa kahvia, ja.." jotain. Ei kyrpä kun teki mieli hakata päätä kaminaan välillä.

Toisaalta myös tstlähettimme ystävän sanlan piipitys iskostui muistini perukoihin turhankin pysyvästi - kuulin jatkuvasti sanlan olematonta piipitystä, ja ihmettelin vain että miksei kukaan muu reagoi siihen. Johtui siis siitä, ettei sanla oikeesti mitään piipannut vaan mun pää. Ja tota tapahtui kanssa vähän turhankin usein, myös keskellä yötä.. :F loppuviikosta tosin saattoi jo painaa vähän sekin, ettei saanu nukuttua kun 5 tuntia 2 vuorokauden aikana.


Ykköset - miina asennaTorstai 19.03.2009 21:04

Suluttaminen on höpöö hommaa :)

5 tellua tuntuu jo kivasti kävellessä. minkäs teet ku oot tämmööne kukkakeppi :D

Pioneerien suluttamislaulu:

telamiina painaa vitusti |
siksi pioneeri niillä jumppasi |
kuski ei jaksa, slukki on paska
pioneeri on parempi!

TSTPION TAKANENKeskiviikko 04.03.2009 21:45

JAU, puolella vuodella selvitään! Komppapäällikkö julkisti tänään valinnat, olin 1 niistä 60:stä onnekkaasta/vähemmän onnekkaasta jotka jäi/pääsi tstpioneeriks.

Käytännössä siis nyt TJ 128. ttu mää oon onnellinen :D

SH 2Lauantai 28.02.2009 19:16

hah, ei saatana :D nyt on silmätulehus. Johan siinä aika kauan kestikin ennen kun sen sain.

Joo noh, jos sitä vääntäs jonkinmoisen yhteenvedon..: leiri oli perseestä, muttei silti ihan niin anuksesta kun mitä intin sukset on. Taistelijapariammunnat oli ehkä parasta antia, ainakin ku ruimottiin oikeen KL*:t plakkariin taistelijaparin kanssa ;) Niin joo, ja teltassa oli lähestulkoon koko ajan aivan törkeen kylmää. Lumipukukin otti ja tippu yhtenä yönä vesilammikkoon :D vitun kiva oli kiskoo sitä rättiä aamulla niskaan.

Honkkeli perkele meni astumaan varpaan päälle, kynsi mustana ja irtoo varmaan kohta :D kiitti. Noh, kuten sanottua niin silmätulehdus löytyy, selkä on ihan jumissa, kurkku kipeä & ääni menny sekä flunssa tuli takas.. kunhan ei sitä kuumeilua enää alottais. Mutta noh, nyt puuttuu enää se vatsatauti.

*KL eli kahvilippu :E


P.S. TJ 132 (314)

Kiiii-AAAAARGH!!Lauantai 21.02.2009 02:42

..Vannon kautta kiven ja kannon, jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön.
Eli Pioneerirykmentissä vannottiin eilen, perjantaina, sotilasvala.

Lähinnä vois verrata 18-vuotispäivään - siinä on olevinaan jotain hienoa, mutta lopulta se onkin vaan päivä muiden joukossa. No toki, ollaanhan me nyt pioneereja (pirun hauskaa olla pioneeri!) eikä enää mosia niinkun vielä perjantaiaamuna heräillessä.


No joo, se siitä taas. Ei inspaa loruilla enempää :L yöt.

P.S. TJ 139, ens viikolla tetsi2 eli viikko mettäsä. nam.

Herra alikersantti.. mulla on VMTLLauantai 14.02.2009 15:19

Ohessa kuva kraanavedestä :D kyl tota juoda kelpaa, ai ei vai?


Ei oo kovin hääviä olla vieläkin kipeenä tolla firmassa. Kahesta viime palvelusviikosta (12 päivää) oon maannu kassulla punkassa 6 päivää ja päivän ollu vempassa.

Kuume ei ota laskeakseen, ei sitten millään. Kävi sentään tuuri ettei eilisaamuna ollu kun 37.1 lämpöö niin pääsin lomille :) no, illalla sit olikin jo 39.7. Oliskohan jo syytä huolestua, kun päälle 38c tuntuu ihan normaalilta eikä edes huomaa olevansa kuumeessa.. Oikeestaan, en enää muista miltä tuntuu olla terve. No, ei ihme sinänsä kun viimesen puoltoista kuukautta ollu sairaana.

Mietin tässä, että mitä kaikkia tauteja tässä on jo sairastettu/sairastan tällä hetkellä:
- Influenssa (nyt)
- Flunssa (hoitsut jotain puhu että olis flunssa ja influenssa päällekkäin, kai sitten..)
- Keuhkoputkentulehdus (ollut reilu viikko sitten)
- Poskiontelontulehdus (nyt)
+ verisen liman niistämistä/yskimistä & armoton kurkkukipu. Keuhkokuume on jo kohtuu realistinen vaihtoehto tällä preppauksella :)


Ja mitä kassulla olis vielä tarjottavanaan:
- Mahatauti
- Silmätulehdus

Eli näitä odotellessa sunnuntai-iltana takasin valtion hoiviin.



Hehe, oon muuten ollu lähemmäs puolet palvelusajasta punkan omana ja käytännössä koko palvelusajan flunssassa :D on tää vitun hienoo.. joo'o, olipa turha avautuminen.




P.S. TJ 146!
P.P.S. Hyvää ystävänpäivää :)