IRC-Galleria

Koko maailman puhutuin aihe viime viikkojen aikana on ollut Ukrainan kriisi ja sen tuorein käänne: Venäjän erikoinen sekaantuminen Krimin tilanteeseen. 28. helmikuuta tunnuksettomat sotilaat ottivat haltuunsa lentokenttiä. Myöhemmin on paljastunut, että tunnuksettomat sotilaat ovat Venäjän armeijasta. Tilanne kokonaisuudessaan on sekava: Putin on saanut luvan aseelliseen voimankäyttöön federaationeuvostolta. Venäläisten sotilaiden määrää on lisätty, ja vahvuuden on arveltu olevan 15 000 sotilaan kieppeillä. Kielellisesti venäläisenemmistöisen Krimin alueparlamentti äänesti liittymisestä Venäjään. Asiaan liittyvä kansanäänestys olisi tarkoitus järjestää ensi viikolla.

Kokonaisuudessaan kriisiä seuratessa vallitsevaksi nousee koko touhun sekavuus: mitä Venäjä haluaa? Haluaako maa vain osoittaa, ettei se ole sotilaallisesti vähäteltävä? Halutaanko Ukrainan kriisillä herätellä neuvostoaikaista nostalgiaa, kun ammoinen supervaltio puuttui muiden maiden politiikkaan tuosta vai? Haluaako Venäjä Krimin osaksi federaatiota? Vastaus: kukaan ei oikeastaan tiedä, vaan monet Venäjä-asiantuntijatkin ovat hämmentyneitä.

Eräistä asioista jokainen voi kuitenkin olla varma. Ensimmäinen karu totuus on se, ettei Venäjä ole demokratisoitumassa. Venäjä on edelleen arvaamaton, omien oikkujensa ja intressiensä mukaan toimiva suurvalta. Venäjä osaa tehdä sotilaallisen väliintulon nopeasti, tehokkaasti ja päättäväisesti. Venäjä tekee mitä tahtoo.

Ukrainan kriisi ja Venäjän toiminta saa (tai ainakin pitäisi saada) myös Suomen pohtimaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa. Jos Venäjä kohtelee naapurimaataan Ukrainaa vastaavalla tavalla, millainen on Suomen kohtalo? Vastikään on kerrottu Venäjän pitäneen sotilasharjoituksia Karjalan tasavallan alueella ja aikovan lisätä merkittävästi sotilaiden määrää Suomen rajan tuntumassa.

Valitsen sinut Nato

Vieläkö joku pystyy kaivamaan esiin oikeasti päteviä vasta-argumentteja Suomen Nato-jäsenyydelle?

Tosiasia on, että jos jokin maa Suomeen hyökkäisi, se olisi Venäjä. Ei Ruotsilla, Virolla tai Norjalla ole syitä eikä edes mahdollisuuksia moiseen. Saksa ei suunnittele aloittavansa uudestaan tuhatvuotisen valtakunnan rakentamista. Syy, minkä takia Suomessa edelleen on yleinen asevelvollisuus ja maa on pyrkinyt pitämään yllä jonkinasteista puolustuskykyä, on idässä.

Suomalaiset ovat kautta aikain suhtautuneet Pohjois-Atlantin liittoon eli Natoon kriittisesti. Useimmiten Nato-vastustajat jakaantuvat kahteen leiriin: venäläismyönteisiin/amerikkalaiskriittisiin, jotka kokevat Naton liian amerikkalaismieliseksi, ja niihin, jotka tosissaan luulevat Suomen tulevan toimeen omilla puolustusvoimillaan.

Natossa on ongelmansa. Naton keskeisin vaikuttaja on Yhdysvallat. Osa Naton operaatioista, kuten Yhdysvaltojen johdolla harjoitettu "terrorisminvastainen sota", ovat olleet kyseenalaisia. Yhdysvallat on kuitenkin demokraattisempi ja Suomen arvoja lähempänä oleva valtio kuin Venäjä, jonka ihmisoikeuskysymykset ovat viime vuosina olleet esillä merkittävästi.

Suomen puolustusvoimiin uskominen on yksinkertaisesti turhaa haihattelua. Suomen armeijan koko on murto-osa Venäjän armeijasta. Kalusto ostetaan usein käytettynä (panssarivaunut). Jos Venäjä hyökkäisi, Suomi olisi arvioista riippuen polvillaan parissa päivässä, hyvällä onnella vasta muutamassa viikossa. EU-maille kaavailtuun yhteiseen puolustukseen ei samoin parane luottaa, sillä talousvaikeuksissa rypevän unionin kyky toimia tositilanteessa on kyseenalainen.

Nato toisi Suomelle varman turvan, sillä puolustusliittoon kuuluvaan maahan ei noin vain hyökättäisi. Natoon liittyminen pitäisi lisäksi tehdä silloin, kun se on vielä mahdollista. Kliseinen mutta osuva vertaus kuuluu: palovakuutustakaan ei oteta siinä vaiheessa, kun talo on tulessa. Monet ovat esittäneet, että jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, Suomi saisi ehkä Natolta apua. Ehkä. Miksei puolustusliittoon voi saman tien liittyä? Silloin apu ainakin olisi varmaa.

Suomettumisen aika ei ole ohi vieläkään

Suomen ulkopoliitikassa on kautta aikain pyritty puolueettomuuteen, muttei sitä läheskään aina olla ymmärretty muualla. Kylmän sodan aikana Suomi katsottiin länsimaiden näkökulmasta venäläismieliseksi, parhaimmillaan Suomi saatettiin käsittää Neuvostoliiton etupiiriksi. Lisäksi suomalainen "puoluettomuuspoliitikka" johti Neuvostoliittoon päin rähmälläänoloon: suomettumiseen. Pyrkiessään miellyttämään vaikutusvaltaista naapuriaan Suomi loi uuden sanan kansainväliseen politiikkaan: pieni valtio taipui suurvallan edessä pahimmillaan rajoittaen sananvapautta ja sensuroiden suurvaltaa kohtaan esitettyä kritiikkiä. Suomalaiset saattoivat katsoa tasapainoilevansa idän ja lännen välissä, mutta länsimaiden näkökulmasta Suomi jousti periaatteistaan liikaakin ja taipui Neuvostoliiton tahtoon.

Suomettumisen aika ei näytä olevan ohi vieläkään. Suomalaisten poliitikkojen kannanotot ovat olleet yllättävän varovaisia. Pääministeri Katainen on todennut, että "täytyy pitää pää kylmänä". Puolustusministeri Haglund piti yllään Ukrainan lipun värejä mukailevaa kravattia. Aika laimeita kannaottoja? Onneksi sentään presidentti Niinistö on uskaltanut todeta Venäjän rikkovan kansainvälistä oikeutta.

Jo aiemmin Suomi on pysynyt pääasiassa hiljaa Venäjän ihmisoikeusongelmista. Arhimäen sateenkaariliput sekä Tynkkysen sateenkaarikravatit ovat saaneet osakseen paheksuntaa ja "välejä Venäjään ei saa pilata" -hyssyttelyä – meillä, Suomessa, jonka pitäisi olla ihmisoikeuksien mallimaa. Samoin tutkija Mika Aaltola on toivonut Suomelta vahvempaa kannanottoa Ukrainan kriisiin. Hän kuitenkin arvelee, ettei Suomi tule niin tekemään.

Suomen ei tarvitse solmia uutta YYA-sopimusta ja nuolla venäläiseliitin persettä, sillä parempikin vaihtoehto on olemassa. Natoon kuuluminen varmistaisi sananvapauden ja demokratian Suomessa. Suomettuminen jäisi viimein historiaan, kun Naton turvatakuut mahdollistaisivat sen, että Suomi uskaltaisi viimein ottaa asioihin aidosti kantaa.

Mitä me vielä odotamme?

Mitä me suomalaiset vielä odotamme? Nato on vakuutus, joka kannattaa ottaa. On turha lässyttää sitä, että venäläiset ovat ystäviämme. Ystävä ei sijoita tuhansia sotilaita rajamme läheisyyteen. On yksinkertaisesti hölmöä odottaa, että meitä tultaisiin ehkä auttamaan Naton suunnalta Venäjän hyökätessä, kun voimme varmistaa avun saannin liittymällä kyseiseen puolustusliittoon. Lisäksi on noloa, mikäli maamme alkaa suomettua uudestaan.

Venäläismielisiä emme enää ole, yksinämme emme toimeen tahdo tulla, olkaamme siis Naton jäseniä.

---

// blogistani (merkinnässä mukana myös lähdeluettelo) http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/03/olkaamme-siis-naton-jasenia.html

Suomalaisten NATO-intoilijoiden kanssa keskustellessa olen törmännyt jatkuvasti argumenttiin siitä, kuinka muita puolustusvaihtoja ei kannata edes miettiä siksi, että NATOon liittymällä saadaan selvästi parhaiten "rahoille vastinetta".

He eivät kuitenkaan taida tajuta sitä, että kyseistä valintaa ei voi verrata tilanteeseen, jossa mietin, laitanko Euroshopperin vai Pirkan mozzarellaa tomaattikeittoni höysteeksi. Väitän, että maailmasta ei kovin montaa ihmistä löydy, joille edellämainitun kaltainen tilanne olisi moraalinen valinta. NATOon liittyminen sitä(kin) kuitenkin on, ainakin monille. Ette voi olettaa ja vaatia, että jos teille kyseessä on vain taloudellinen kysymys, sen tulisi olla sitä myös muille. Niskalaukaus on myös taloudellisempi vaihtoehto, kuin elättää vankeja eliniän verran telkien takana, mutta koska kyseessä on moraalinen valinta, useammille meistä kyse ei ole pelkästään siitä, kumpi tulee kansantaloudelle halvemmaksi. Noin vertauksena.

Samoihin kysymyksiin liittyvät myös argumentit siitä, että NATO ei ole sama asia kuin Yhdysvallat, onhan NATO virallisesti "kansainvälinen puolustusliitto". Argumentti on toki oikeassa siinä, että nämä kaksi poliittista toimijaa eivät ole sama asia. On kuitenkin tarkoituksellista harhaanjohtamista väittää, että Yhdysvallat ei olisi NATOssa keskeisin tekijä, ja liittoa vahvasti yhdessäpitävä voima. Vastaavasti minä voisin väittää, että NATO-intoilijoiden Venäjäpelolle ei ole mitään perusteita. Venäjä ei tänne koskaan ole hyökännyt, vaan Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto. Paperilla Venäjä oli vain tuon Liiton yksi neuvostotasavalta, ja yhtä hyvin voisimme syyllistää talvisodasta vaikkapa Tadžikistanin Sosialistista Neuvostotasavaltaa. Pitää ymmärtää katsoa oikeaa maailmaakin, ja tajuta, että molemmissa tapauksissa se, mitä paperilla lukee ei vastaa tosielämää. Venäjä oli Neuvostoliiton keskeinen tekjiä ja yhdistävä voima, aivan kuten Yhdysvallat on NATOlle.

Ja tähän tosiasiaan liittyy argumenttini siitä, että kyseessä on myös moraalinen valinta. Kaikki meistä eivät halua assosioitua siihen, että olemme Yhdysvaltojen vetämässä sotilasliittossa. Oli kyseessä taloudellisesti hyvä veto tai ei.