Luon upeita, kirjaimellisesti henkeäsalpaavia juhla-asuja, joissa neidot seisovat kauniin linjakkaisina kuin Gian Lorenzo Berninin marmoripatsaat. Suloisina kuin porsliininuket, uuma siroksi kiristettynä, posket vienosti punoittaen happivajeesta.
Taidokkaasti muotoiltuja taidonnäytteitä helmikirjonnalla, kristalleilla, sulilla ja - joista ei löydy yhtään kirottua, jotkut nykynuoret täysin sokaissutta esteettisestisairasta polyesterisatiinista kanttinauhaa joka tuhoaa parhaimmankin asun olemassaolollaan - ja jonka poimuille sekä vedoksille ei-missään nimessä saa laittaa painoaan - ei edes pyörtymis uhan edessä. *puhe vaimenee manaajamutinaksi*
Niiiin! Takaisin itse asiaan.
Tämä tuo aina hymyn ah-niin-sadistisille suupielilleni. ;D
Ei-enää-niin-salainen päivänpelastajani. Meditoin aina välillä tämän piirroksen äärellä. X3
*noita-akka käkäsystä ja räkätystä*
Brittilehti Punchin satiirinen esitys 1870-luvun tiukasta pukutyylistä.
...Minun varmaan kannattaisi mennä kofeiiniaddiktina hakemaan nyt päivän ensimmäiset kahvit? Minut voisi ottaa kuolemanvakavasti. Alan olla vaarallinen, jos odotan liian kauan annostani. ^_^'
"Oh, those women! They nurse and cuddle their presentiments, and make darlings of their ugliest thoughts . . ."
Vanity Fair (novel, 1848), by William Makepeace Thackeray.
(Melkein 200 vuotta vanha viisaus, joka aikakaudesta riippumatta kieltämättä pätee meihin naisiin.
Me kaunaiset, asioita hautovat harpyijat, jotka suloisesti hymyillen ja kavalia säkeitä laulellen väännämme veitsiä vihattujemme kyljissä...)
Muistin aikoja sitten löytämäni pilapiirroksen 1890-luvulta, jossa kuvattiin muotihullua harpyijaa metsästämässä pikkulintuja niiden erittäin haluttujen sulkien takia.
Piirroksen julkaissut brittiläinen Punch-lehti oli tunnettu satiirisista arvosteluistaan. Vuosikausien ajan sen sivuilla otettiin kritisoinnin aiheeksi sekä tyylitietoisten naisten tuoreimmat että pinttyneimmät hullutukset.
Viktoriaanisen ajan naisten pukeutumiseen kuuluivat näyttävät sulka- sekä turkiskoristeet. Kysyttyä tavaraa olivat niin kotimaiset harmaalinnut kuin eksoottiset kolibrit tai värikkäät kaukaisten maiden vesilinnut. Kuvan artikkelin mukaan eräs lontoolainen kauppias oli kuulemma saanut yhdellä toimituksella
32 000 kuollutta kolibria, 80 000 vesilintua sekä 800 000 siipiparia. Aika hyvin 1800-luvun liiketoiminnalta.
Teollisen vallankumouksen jälkeen kulutus oli alkanut kiihtyä ja sen seurauksena myös muodissa alkoi tapahtua nopeita harppauksia. Muoti oli yhtä vaihtelevaa kuin tänäkin päivänä ja muutokset näkyivät niin siluetissa, kaula-aukossa, hihoissa, väreissä, hameen koossa ja muodossa sekä vyötärölinjassa.
- Kannattaa pitää mielessä, että viktoriaanisella pukeutumistyylillä ei ollut mitään tekemistä tavallisen työväen kanssa. Muoti oli varattu vain hyvätuloisille aina 1920-luvulle asti.
...
- Pakko kyllä myöntää, että minusta on tuntunut juuri tuollaiselta saalistajaeukolta viimeisen puolentoista vuoden aikana.
Olen häpeilemättä vahdannut ulkona kävellessäni lintujen pudottamia sulkia kuin mikäkin sekä katsellut vieressä jököttäviä harakoita pitkään ja kaihoisasti. Voih, miten olenkaan viihdyttänyt itseäni koulumatkoilla!
"Voi kuinka kauniita niiden sulat ovatkaan!"
Ja "Voi kuinka kauniita asusteita ja koristeita niistä saisikaan!"
Enkä minä näköjään ole ainoa. Viimeisen parin vuoden aikana muotinäytöksissä ja -lehdissä on alkanut näkyä sulkia niin asuissa kuin asusteissa. Niiden määrä ja näkyvyys vain kasvaa kasvamistaan sekä niiden suosio näköjään paisuu sesonkien myötä. Voi vain kuvitella, miten linnut saavat tuosta kärsiä Kiinan halpatuotannossa. *_*