IRC-Galleria

voisin leikkaa saksil paloi itestäni irti. ihan tuskallista. kävin just suihkussa, näinki aikasin huom, ja siis hyi saatana. semmosta hyllyvää löllöä. ällöttää. oon liian laiska vaan ja mukavuuden haluinen ni en jaksa alkaa urheilee :( löysin just jonku kuvan mis on sara 8v ja sikspäkki :D ei saasta. nyt oon joku turvonnu piisami. ei jumala. tahon laihtuu joku 100kiloo. no ei. 10. ja kiinteytyy. kiitos. ei muuta piti vaan angstata.

http://www.youtube.com/watch?v=XtcV_3lLrF0

Tämä video kertoo anoreksian kavaluudesta enemmän kuin tuhat sanaa. Videosta tekee tilannetta hyvin kuvaavaan juuri se, että tyttö näkee kroppansa peilistä ainakin minun silmääni todella terveenä ja sopusuhtaisena, mutta kauhistelee, kuinka on lihava.

Minulla ei ole lääketieteellistä asiantuntemusta saati kokemusta syömishäiriöistä lähipiirissäni. Tämän vuoksi olen varautunut myös siihen, että minua syytetään aiheen käsittelystä tietämättömyyteni vuoksi. Syömishäiriöt ovat kaikkien mielenterveysongelmien tavoin äärimmäisen viheliäisiä. Harmittelin juuri muutamaa galleriayhteisöä katsellessani, kuinka niihin kommentoiminen on kielletty muilta kuin niiden jäseniltä. Toisaalta mieleeni muistui saman tien se, kuinka yhdentekevää kommentointi edes olisi, koska vakuuttelut itseään liikalihavina pitävien (ajoittain jopa sairaalloisesta) laihuudesta eivät asiassa auta.

Ihmisen mielessä on vain yksi asia, joka on läski, vaikka henkilö olisi kuinka laiha. Siihen ei muiden puheet auta - niin surullista kuin se onkin. Alkoholistin päässä pyörii vain yksi asia, joka on viina. Kuten lähes kaikki tietävät, on molemmissa tapauksissa olennaista, että henkilö itse tiedostaa ongelmansa ennen kuin on liian myöhäistä. Suomessa kun ei tietääkseni ole mahdollista ohjata läheistään hoitoon väkipakolla kuin äärimmäisissä tapauksissa ja tässä on hyvät sekä huonot puolensa. Ylireagoinnin seurauksena katkaisuhoitoon ei passiteta alkoholin viihdekäyttäjiä, mutta ongelman itseltään kieltävät ihmiset saattavat jäädä hoidotta.

Olisin kiinnostunut tietämään, mistä lähtien syömishäiriöistä on raportoitu. Wikipedian pelkistetty lista tunnetuista syömishäiriöisistä kattaa lähinnä 1900-luvun loppupuolella eläneitä henkilöitä, joten olen suhteellisen vakuuttunut median osuudesta sairauden yleistymiseen. Nykyään joka toista TV-tähteä mollataan jäätävän kokoisissa otsikoissa pulskaksi/läskiksi/valaaksi, vaikka tosiasiassa reiden ympäri saisi yhteen peukalon ja etusormen. Mitähän itseään etsivät nuoret mahtavat tässä tilanteessa ajatella?

Janice Dickinsonin mallikoulu on tähän mennessä suurimpia rimanalituksia kaikessa televisiosta tulevassa roskassa. Aivan kertakaikkisen hoikkia ja seksikkäitä naisia haukuttiin surutta läskeiksi, jos pinseteillä sai napattua ihosta kiinni (kärjistettyä). Yksinkertainen voisi ajatella, että anoreksia ei ole mielenterveydellinen ongelma vaan verkkokalvoille vääristymiä aiheuttava sairaus, josta kärsivät paitsi osa nuorista tytöistä, myös _suuri_ osa viihdetoimittajista sekä muotieksperteistä. Vastikään paljastettiin kuinka Jessica Albaa oltiin digitaalisesti käsitelty entistäkin hoikemmaksi Camparin mainoskuviin. Lisää moisia uutisia. Olen varma, että niitä löytyisi.

Tiedän parhaiten Karen Carpenterin tapauksen mainion elämänkerrallisen elokuvan ansiosta ja vielä hänen kuollessaan 4.2.1983 anoreksiasta tiedettiin melko vähän. Sairauden puhkeamiseen kuitenkin vaikutti tiettävästi viihdeuutinen, jossa kerrottiin nousevista tähdistä: "Richard Carpenterista ja hänen pullukasta pikkusiskostaan".

Törmäsin tässä hieman referenssimateriaalia etsiessäni kokonaan uuteen termiin, wannareksiaan, eli haluun olla anorektikko tai uskotella itselleen olevansa sellainen, vaikkei se siis alkuunkaan pitäisi paikkaansa. Tätä en kyllä suurin surminkaan ymmärrä. Muistakaa etenkin te, että oikeasti ylipainoisista tuntuu entistä pahemmalta, kun normaali- tai jopa alipainoiset valittavat olevansa läskejä silkkaa huomionkipeyttään. Oikeasti syömishäiriöistä kärsiville toivon paranemista. Asia on vakava.

http://en.wikipedia.org/wiki/Wannarexia

Syyttäkää minua vain oman elämän puutteesta, kuten tehtiin Teinivanhemmuus ja -kihlat -kirjoitukseni tiimoilta, mutta minusta ympärilleen katseleminen ja huolestuttavien ilmiöiden pohtiminen on lähimmäisenrakkauden nimissä vähintä, mitä jokainen meistä voi tehdä.