IRC-Galleria

Tänään kun kuljin Myvin keikkajonossa mulle tuli sellainen kaipuuden tunne menneeseen. Tuli sellainen haluan kuulua jonnekkin tunne. Olisi niin tehnyt mieli mennä sinne keikalle, mutta en pysty enään menemään keikoille, koska se kaikki on osa mun menneisyyttä mitä en halua muistaa. Ne ajat oli niin tyhjiä... Tuntui kuin olisin elänyt pää pilvissä hetken ja sen jälkeen herännyt karuun maailmaan, jota en päässyt pakoon. Se oli sellainen pakokeino oikealta maailmalta. Tietysti se oli upeaa katsoa hyvien artistien heittävän keikkaa ja kun sä hypit siellä joukossa niin, että sun jalkoihin sattuu niin paljon, että on hyvä jos pystyt kävelee, huudat kurkkusi käheäksi ja laulat mukana niitä lauluja jota osaat hetkeksi kaikki ympärillä, koko maailma, tuntuisi hetkeksi katoavan. Ja se vei niin paljon rahaa... Ja aikaa... Se kaikki kärsimys, jonotukset sekä muut... Minkä takia?

Ehkä mua ärsyttää sen takia ihan hirveästi tällä hetkellä vaikka en kuuntelekkaan enään j-rockia se, että mulla ei ole sellaista pakokeinoa. Mun pakokeino on 300 kilometrin päässä... Ja mä elän täällä yksin ilman sitä ainoata pakokeinoa, joka saa mut eläväksi enkä seuraavana päivänä herää siihen karuun maailmaan, ainakaan yksin.

Mä kaipaan Toraa, ratsastamista, isoja kaveri porukoita, mutta ennen kaikkea kaipaan sitä tunnetta, että kuulun jonnekkin. Ny mulla on ainoastaan kauhea kaipuuden tunne kaikkialle... Tallille, keikoille sekä miitteihin ja enitoten... Korsoon. Olen melkein 5 kuukautta elänyt ilman sitä ainoaa henkilöä, jonka kanssa kaikki tuntui olevan hyvin silloinkin kun asiat oli ihan perseellään.