IRC-Galleria

Kynttilähetki Norjan uhrien muistolle tänään klo 18.00 Kuopion torilla. Tule paikalle ja tuo ystäväsikin!

Ei ole pakko tuoda omaa kynttilää. Muutamia ylimääräisiä jaossa!

Suomen työväen järjestäytymisen alkuaikoina yksi sen keskeisimmistä vaatimuksista oli demokratia. Työväenliikkeen historian merkittävimmässä kokouksessa Forssassa vuonna 1903 maineikkaaseen Forssan julistukseen kirjattiinkin ohjelman ensimmäiseksi tavoitteeksi ”yleinen, yhtäläinen ja välitön vaali- ja äänioikeus” kaikille Suomen kansalaisille. Siitä alkoi Suomen valtion demokratisoituminen, joka johti tavoitteen toteutumiseen – mutta jotain jäi puuttumaan! Suomen ensimmäisen eduskunnan puhemies P.E. Svinhufvud puhui avauspuheessaan täysin tarkoituksella ainoastaan vaalioikeudesta – yleistä äänioikeutta ei kenelläkään vallankahvaan päässeellä kansanedustajalla ollut tarkoituskaan vaatia.

Toisin kuin tänä päivänä, vielä 1900-luvun alussa ääni- ja vaalioikeus eivät olleet samoja asioita. Vaalioikeudella tarkoitettiin alun alkaen nimensä mukaisesti vaaleihin liittyviä oikeuksia: oikeutta asettua ehdolle ja äänestää haluamaansa ehdokasta. Itse äänioikeus tarkoitti alun alkaen nimenomaan oikeutta saada äänensä kuuluviin, vaikuttaa suoraan päätettäviin asioihin. Kyseessä oli siis vaatimus suorasta demokratiasta. Tämä alkuaikojen vahva kansanvallan periaate jäi kuitenkin pois sosialidemokraattien päästessä itse vallankahvaan kiinni. Loppu on kuvaavaa suomalaisen demokratian kehitykselle: tuosta hetkestä lähtien sen suurempia vaatimuksia alkuperäisen äänioikeuden puolesta ei ole kuultu.

Suomalainen poliittinen elämä ei ole juuri kehittynyt sitten Suomen senaatin aikojen. Sen tyyppipiirteitä ovat edelleen vahva esivallan kunnioittaminen, päättäjien selvään etevyyteen uskominen ja omien vaikutusmahdollisuuksien aliarvioiminen, jota kaikkea kuvaa parhaiten sana alamaiskulttuuri. Vaikka perustuslain mukaan valta kuuluisi periaatteessa kansalle, on se käytännössä aina kuulunut poliitikoille. Suomessa kansa on edelleen jaettu kahtia: tavalliseen kansaan ja poliitikkoihin – ”rahvaan” enemmistöön ja harvalukuiseen ”eliittiin”. Ennen kaikkea tätä pitää yllä kansalaisiin ja erityisesti päättäjiin syvästi iskostettu myytti tyhmästä, sivistymättömästä kansasta, joka ei tiedä omaa parastaan. ”Vain asioihin kunnolla perehtynyt poliitikko voi tehdä sivistyneitä päätöksiä”, he sanovat. Aristoteles kutsui tällaista ajattelutapaa aristokratiaksi.

Suora demokratia ei ole pelkästään antiikin Ateenaan assosioitava historiallinen hallintamuoto tai anarkistien märkäuni, se on täyttä päiväpolitiikkaa yhä useammissa maissa. Erityisesti Sveitsi on historian paras esimerkki osallistuvan demokratian maasta, jossa kansalaisilla on ihan oikeaa vaikutusvaltaa. Alppimaa on erityisesti runsaslukuisten kansanäänestysten kehto: kun Suomessa järjestettiin 1900-luvun aikana kaksi valtiollista kansanäänestystä – nekin neuvoa-antavia –, oli Sveitsissä vastaava luku noin 700 – pelkästään valtakunnantasolla. Ja silti kaikki on sujunut mallikkaasti: äänestykset eivät ole tulleet kansantaloudelle kalliiksi, johtaneet järjettömiin päätöksiin tai hidastaneet yhteiskunnan kehitystä. Sen sijaan saavutettuna on kansalaisten selkeä osallistuminen päätöksentekoon ja aito poliitikkojen ja kansalaisten välinen luottamus myös vaalien välillä. Selväähän se, kun eduskunnan sijaan hallituksen toimintaa valvookin koko kansakunta!

Ainoa Suomessa käytössä oleva suoran demokratian muoto niin kunta- kuin valtakunnantasolla on neuvoa-antava kansanäänestys. Se ei itse asiassa ole varsinaisessa mielessä edes kansanäänestys, sillä sen tulos on eduskunnan tai kunnanvaltuuston harkintansa mukaan myös yli käveltävissä – kuten kuntatasolla usein tapahtuukin. Esimerkiksi Sveitsissä ei edes tunneta sellaista kuin neuvoa-antava kansanäänestys: kaikki kansanäänestykset ovat sitovia, eikä siihen oli poliitikoilla mitään sanaa. Kansanäänestys on jopa pakollinen kaikissa perustuslain muutoksia koskevissa esityksissä. Lisäksi kansalaiset ovat oikeutettuja alistamaan minkä tahansa uuden lain tai sellaisen muutoksen kansanäänestykseen, myös hylkäämään sen vastoin valtiovallan tahtoa. Paitsi oikeus äänestää laista, sveitsiläisillä on oikeus myös valtakunnalliseen kansalaisaloitteeseen, joka myös alistetaan kansanäänestykseen.

Suomalainen edustuksellinen demokratia on ollut kriisissä jo pitkään. Kansalaisten luottamus poliittiseen päätöksentekoon on kiihtyvään tahtiin rapistunut ja valtava määrä väestöstä ei koe millään tavalla kuuluvansa yhteiskuntaan. Ennen kaikkea omat vaikutusmahdollisuutensa suomalaiset kokevat vähäisiksi, jos ovat niistä edes kiinnostuneita. Äänestysaktiivisuus laskee hälyttävän alhaalle, eikä esimerkiksi nykyisellä hallituksella ole kansalaisten absoluuttisen enemmistön tukea takanaan. Politiikka on out, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Silti niin ennen kuin nykyaikanakin tulee teemoja, jotka tulevat ihmisille tärkeiksi poliittisesta viitekehyksestä riippumatta: koulutus, työttömyys, sairaanhoito, mielenterveyspalvelut, ilmastonmuutos… Tällaisissa tilanteissa ihmisillä löytyisi jo nyt halua vaikuttaa, jos vain sopiva väylä löytyisi. Kansan tahdon mukaisena sellainen olisi valtiovallan velvollisuus myös järjestää.

Suora demokratia parantaa myös edustuksellista demokratiaa kohtaan tunnettua arvostusta ja parantaa sen laatua. Kun kansalaisille tarjotaan konkreettisia keinoja valvoa ja hallita heitä edustavien poliitikkojen toimintaa, kansalaisten luottamus koko järjestelmää kohtaan luonnollisesti kasvaa. Todellisessa kansanvallassa päättäjien on nautittava kansalaisten luottamusta myös vaalien välillä. Vielä pidemmälle vietynä kansalaisilla tulisi olla oikeus nykyisin vain eduskunnan valvontakeinoihin kuuluvaan välikysymykseen kansalaisaloitteella, joka johtaisi hallituksen luottamusta mittaavaan kansanäänestykseen. Ja kun kansa olisi oikeutettu hylkäämään minkä tahansa lain, uusien lakien legitimiteetti paranisi kansan silmissä kohisten. Miten olisi mahtanut käydä esimerkiksi Lex Nokialle, jos Suomessa vallitsisi kansanvalta? Tähän juuri kätkeytyy poliitikkojen todellinen huolenaihe; pääsyy siihen, miksei suora demokratia ole maassamme laajemmin käytössä: kansahan voisi vahingossa äänestää väärin…

Nyt kun eduskuntapuolueiden uskottavuus on vaalirahakohujen ja molemminpuolisen syyttelyjen, ratsastuksen ja ilkeilyn myötä vaakalaudalla, olisi korkea aika viedä loppuun Forssan julistuksen ensimmäinen vaatimus kokonaisuudessaan. Se jos mikä olisi omiaan palauttamaan kansalaisten luottamuksen poliittiseen päätöksentekoon Suomessa ja aktivoimaan myös erityisen passiiviset nuoret polvet vaatimaan omia oikeuksiaan suoran, osallistuvan demokratian nimissä. Vasemmiston historiallinen tehtävä, kansanvallan vaatiminen, vaatii nyt puoluerajoja ylittävää yksimielisyyttä siitä, etteivät asiat voi enää kauan jatkua totutulla tavalla. Demokratia on tänä päivänä arvo- ja asennekysymys, ei ideologiaan sidottu aate. Kyse on ennen kaikkea vallan uudelleenjaosta, jota historiallisin termein voisi nimittää vallankumoukseksi.

Hallitsevat luokat eivät ikinä tule vapaaehtoisesti jakamaan valtaansa tavallisen kansan kanssa – siksi tämä demokratian vallankumous vaatiikin ennen kaikkea kansalaisten omaehtoista liikkeellelähtöä, sekä aidosti demokraattisten puolueiden ponnekkaita vaatimuksia aseman puolesta. Suomen orastavan kansanvallan puolesta minä toivon, että maamme vasemmisto on jo 100 vuotta Forssan julistuksen jälkeen tähän vaatimukseen valmis. On aika päivittää vanha demokratiamme uudelle aikakaudelle.

Lissabonin sopimuksesta ja Euroopan unionista liikkuu paljon väärää tietoa. Monet ihmiset perustavat mielipiteensä luuloille, peloille ja kyseenalaisiin tietolähteisiin vedoten. Jotkut tahot pyrkivät esittämään Euroopan unionin vastaavan entistä Neuvostoliittoa ihmisoikeuksien ja demokratian polkemisessa.

Tämä kirjoitus on vastine Pekka Kortelaisen kirjoitukseen Tiesitkö tämän EU:sta ja Lissabonin sopimuksesta? (Turjalainen). Kortelaisen kirjoitus sisältää paljon asiavirheitä ja epäjohdonmukaisuuksia, sekä huomattavan määrän populismia, ja on tyypillinen esimerkki johdonmukaisesta kansalaisten harhauttamisesta. Väärän tiedon laajan leviämisen ehkäisemiseksi lienee tärkeää käsitellä tällaisia kirjoituksia kriittisesti, koska hiljaisuus koetaan usein myöntymisen merkiksi. Osaksi koostimme vastineemme selvittääksemme, kuinka paljon Kortelaisen alkuperäisessä kirjoituksessa annettiin väärää tietoa ja jakaaksemme tuloksemme muillekin.

Ensinnäkin, Kortelainen sotkee käsitteitä alinomaan. On nimittäin olemassa kolme eri "neuvostoa":

a) Eurooppa-neuvosto, eli Euroopan huippukokous (European Council)
b) Ministerineuvosto (Council of Ministers)
c) Euroopan neuvosto (Council of Europe), jolla ei ole "mitään tekemistä" EU:n kanssa

Sitten vastineet yksittäisiin väitteisiin:

1. Juridisesti ei ole olemassa Euroopan unionia sinällään, vaan kolme pilaria jotka perustuvat omiin sopimuksiinsa; nämä ovat Euroopan yhteisö; poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö; sekä yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Nämä siis korvattaisiin yleiskäsitteellä, joka on Euroopan unioni -niminen valtioliitto.

1.1. Lissabonin sopimuksessa puhutaan nimenomaan uudesta EU-presidentistä, joka on Eurooppa-neuvoston (ei siis edes ministerineuvoston) puheenjohtaja. Tämä VOI mutta ei VÄLTTÄMÄTTÄ OLE myös komission puheenjohtaja.

1.1.1. Ei pidä paikkansa. Eurooppa-neuvosto (huippukokous) valitsee komission puheenjohtajan, ja jäsenmaat esittävät komissaariehdokkaita komissioon; puheenjohtajalla on kuitenkin suuri valta komission koostamisessa. Komission kokoonpano on hyväksytettävä parlamentissa.

1.1.2. Parlamentissa puolestaan tarvitaan Saksa, Ranska, Italia, Iso-Britannia, Espanja ja vielä yksi maa nykyisillä määrillä jotta saavutettaisiin yksinkertainen enemmistö. Mutta parlamentti jakautuu todennäköisemmin ideologisin kuin kansallisin perustein.

Parlamentilla on myös jo nyt suoraa vaikutusvaltaa komission kokoonpanoon - vuonna 2004 Barroson täytyi muuttaa komission kokoonpanoa, koska nais- ja homovastaisia kommentteja mielipiteitä esittänyt italialainen komissaari ei ollut liberaalimpien ryhmien suosiossa. [1] Koko komission nimityksen estivät tiettävästi PSE (demarit), ALDE (kesk, rkp) and Green/EFA (vihreät) - tämä ei siis noudattanut maajakoa. Barroso päätti muuttaa komission kokoonpanoa jo ennen parlamentin luottamusäänestystä, kun oli ilmeistä, että se olisi äänestyksessä kaatunut.

1.1.3. Komission puheenjohtaja ei siis ole sama kuin Euroopan presidentti, vaan nämä ovat kaksi eri virkaa. Toisaalta vahvan presidentin aikana Suomessa pääministerin valinta oli vieläkin epädemokraattisempaa.

1.2. Ei, vaan vain pienessä osassa päätöksentekoa käytetään konsultaatioprosessia, jossa parlamentilta kysytään vain ei-sitovasti mielipidettä. Näistä asioista päätös tehdään ministerineuvostossa, joka siis edustaa itsenäisiä kansakuntia... Lissabonin sopimuksen myötä yhä useampi ala siirtyisi yhteispäätösmenettelyn alaisuuteen.

1.3. Tässä taas sekoitetaan ministerineuvosto (maiden ministerit) ja Eurooppa-neuvosto, (eli Euroopan huippukokous). Eurooppa-neuvostolla EI OLE lainsäädäntövaltaa.

1.3.1. Ks vastaus 1.2. Ei pidä paikkaansa.

1.4. Katso yllä.

1.5. Tässä kohdassa sotketaan etevästi jo neljä käsitettä keskenään - kaikki kolme neuvostoa ja kommunististen puolueiden toimeenpaneva elin. Kohdassa tarkoitetaan kuitenkin ministerineuvostoa. Ministerineuvoston voidaan ajatella muodostavan "ylähuoneen". Kaksikamarisessa edustuksellisessa demokratiassa ylähuone edustaa usein osavaltioita, jäsenvaltioita tai maakuntia ja alahuone kansalaisia. Ministerineuvostossa vaikuttavat ministerit ovat vastuussa kansallisille parlamenteilleen; heistä pääsee eroon yksinkertaisella epäluottamusäänestyksellä.

1.5.1. Miten tämä eroaa nykyisestä suomalaisesta edustuksellisesta demokratiasta, jossa käytännössä eduskunnan hallituspuolueet ovat valtioneuvoston kumileimasin.

2. Kyllä; tosin Lissabonin sopimus sinänsä täydentää vain olemassaolevia sopimuksia. Tälläkin hetkellä Suomen perustuslaki on vasta kolmanneksi korkein laki. Juridisesti sen yläpuolella on Euroopan unionin perussopimukset ja direktiivit. Mutta Lissabonin sopimuksen myötä näiden sopimuksien muuttamisesta tulee entistä kansanvaltaisempaa.

2.1. Ei muuta Euroopan unionia nykyisestä mihinkään, sillä jo nyt 1. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus (yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi), ja, 2. EY:n primäärioikeus (perustamissopimukset) ovat perustuslain yläpuolella. Lissabonin sopimus tekee tämän läpinäkyvämmäksi.

2.2. Kortelainen on jälleen kerran väärässä. Tällä kertaa yhtä väärässä on myös Matti Vanhanen. Perustamissopimukset eivät korvanneet Suomen perustuslakia, vaan ovat sen yläpuolella; Suomen perustuslain on oltava linjassa mm. perustamissopimusten kanssa (kuten se jo onkin). Lissabonin sopimus täydentää näitä olemassaolevia perustamissopimuksia.

2.3. Ei, vaan Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen yksittäisillä EU:n jäsennillä on päätäntävaltaa vain niihin omiin sisäisiin asioihinsa, joissa EU:n itsenäiset valtiot EIVÄT OLE ANTANEET MANDAATTIA EU:LLE; näiden LISÄKSI MYÖS neasiat joissa EU ei vielä käytä valtaansa.

2.3.1. Kyllä, näin on, TOSIN näissä sopimuksissa luetellaan nimenomaan ne alat, joissa Euroopan unionilla ON LAINSÄÄDÄNTÖVALTA.

2.3.2. Niiden lukuisten alojen, joita sopimuksissa ei mainita, lisäksi kuuluu yksinomaan jäsenvaltion omaan päätäntävaltaan kuuluu a) terveys, b) teollisuus, c) kulttuuri, d) turismi, e) koulutus, nuoriso, urheilu, f) väestönsuojelu, g) viranomaisyhteistyö.

Näiden lisäksi siis ne asiat, joissa unioni ei ole vielä käyttänyt lainsäädäntövaltaansa, aloina a) sisäiset markkinat, b) sosiaalipolitiikka tietyin osin, c) taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen koheesio, d) maanviljely, kalastus,pl merien suojelu, e) ympäristö, f) kuluttajansuoja, g) kuljetus, h) Euroopan laajuiset verkostot, i) energia, j) vapaus, turvallisuus ja oikeus, ja k) yleiset terveyteen liittyvät turvallisuusuhat.

Euroopan unioni (siis ministerineuvosto+parlamentti) päättää yksin a) tulliliitosta, b) Euroopan laajuisia sisämarkkinoita koskevista kilpailusäännöksistä, c) euroa käyttävien valtioiden rahapolitiikasta, d) merenelävien suojelusta yhteisen kalastuspolitiikan alla, e) yhteisestä kauppapolitiikasta. Näistä ei ole jäsenvaltioilla valtaa poiketa omilla säädöksillä. Emme esimerkiksi saa omin laein pyytää jotain kalalajia sukupuuttoon, tai devalvoida euroa.

2.3.3. Eroaminen ei tapahdu väkivalloin vaan poliittisella prosessilla. Lissabonin sopimus nimenomaan selkeyttää menettelyä; unionista voi erota unionin suostumuksella ja sopimuksella, tai kahden vuoden kuluttua eropyynnöstä automaattisesti. Unionissa Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus on ylin juridinen asiakirja; sen mukaan kyllä voidaan langettaa kuolemantuomioita paikallisen lain mukaisesti; toisaalta Suomen perustuslaki kieltää tämän. Samoin se sallii ehdottomasti välttämättömän VOIMANKÄYTÖN mellakoinnin tai kapinoinnin lopettamiseksi. Toisaalta, tämä on kyseisen valtion sisäinen asia, joten lienee tarpeen, että kyseisen maan laillinen hallitus pyytää unionilta apua tilanteeseen.

2.4. Ks. 1.1.2.; lisäksi ministerineuvosto edustaa jäsenvaltioita. Vertaus maakuntiin ontuu; Suomessa maakunnilla ei ole lainsääntövaltaa; ja Suomen perustuslaki on joka tapauksessa direktiivien ja asetusten yläpuolella; lisäksi on muistettava, että direktiivit jättävät enemmän liikkumavaraa kuin Yhdysvaltojen kaltaisen liittovaltion liittovaltiotason lait.

3., 3.1. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on jo yksi kolmesta EU:n pilarista. "Eurojoukot" eivät sulata kansallisia armeijoita itseensä, eikä varsinkaan ydinaseiden hallinta (valitettavasti) siirry unionille. Puolustuspolitiikasta ON päätettävä yksimielisesti kaikkien jäsenvaltioiden kesken.

Puurot ja vellit siis menivät paljolti sekaisin. Euroopan parlamentin jäsenet edustavat yleiseurooppalaisella tasolla kansalaisia; toki myös omaa kotimaataan, mutta toimivat kansallisten ryhmien sijasta Euroopan laajuisten kattopuolueidensa ryhmissä. Ministerineuvoston jäsenet ajavatjäsenvaltionsa - siis kansallisvaltioiden - etua. Ministerineuvostossa vaikuttavat ministerit ovat suoraan vastuullisia maidensa parlamenteille, ja sitä kautta kansalle. Ministerineuvosto on siis se foorumi, jossa ajetaan kansallista etua. Euroopan komissio on vähän kuin Euroopan unionin valtioneuvosto; tosin sillä erotuksella, että komissaarien ON TOIMITTAVA puolueettomasti. Kehitys kohti liittovaltiota vahvistaisi pienen Suomen kansalaisen valtaa Euroopan unionissa.

Populistis-nationalistinen politiikka, jota Kortelainen edustaa, korostaa kansojen keskinäisiä eroja. Euroopan unioni puolestaan korostaa sitä, mikä kansoilla on yhteistä. Voi olla, että Perussuomalaiset on ainoa varteenotettava puolue Suomessa, joka vastustaa Euroopan integraatiota ja Lissabonin sopimusta. Ääni tulevissa Euroopan unionin vaaleissa Perussuomalaisille ei ole kuitenkaan ääni demokratian puolesta vaan ääni eurooppalaista kansanvaltaa vastaan.

Jos Suomi puolestaan eroaisi unionista, olisimme todella pulassa. Suomen kokoisella pienellä valtiolla ei ole varaa olla yksin - erotessamme olisimme todella markkinoiden armoilla ja suurvaltojen heittopussi.

---

[1] http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/4021499.stm

Lähtölaukaus EU-vaaleihin Demarinuorten D-TOUR vaalistartissa ja -risteilyllä!
EU-parlamenttivaalit järjestetään Suomessa 7. kesäkuuta. Tuolloin Suomesta valitaan 13 edustajaa Euroopan parlamenttiin. Demarinuoret järjestää yhteistyössä SONK:n kanssa Euroopan unionia käsittelevän tapahtuman, D-TOUR EU-vaalistartin sekä -risteilyn 25.-26.4.2009

Ajankohta ja ohjelma
Helsingin Vanhan ylioppilastalon Musiikkisalissa 25.4.2009 järjestettävä tapahtuma toimii lähtölaukauksena nuorten EU-vaalikampanjalle. Tapahtumassa nostatetaan kampanjahenkeä nuorten ehdokkaittemme tukijoukoissa. EU-vaalistartissa keskustellaan sosialidemokraattisesta Euroopasta ja Eurooppalaisuuden visiosta sekä tutustutaan puolueen EU-vaalikampanjaan. Tapahtuman alustajina toimivat EU-asiantuntijat niin kotimaasta kuin ulkomailta.Seminaaripäivän jälkeen suunnataan risteilemään M/S Baltic Princesille. Mukavan yhdessäolon lisäksi laivalla järjestetään myös ehdokkaiden tukiryhmien tapaamiset. Laiva palaa satamaan sunnuntai-iltapäivänä 26.4.

Ilmoittautuminen
D-TOUR EU-vaalistarttiin ja vaaliristeilylle voi ilmoittautua perjantaihin 27.3. saakka osoitteessa www.demarinuoret.fi/tapahtumat. Kerro ilmoittautuessasi samalla myös mahdollinen erikoisruokavaliosi ja toive risteilyn hyttitovereista. Alle 18-vuotiailta osallistujilta edellytetään vanhempien kirjallista suostumusta matkustaa valvojan seurassa.

Hinta
Seminaarin ja risteilyn yhteishinta on Demarinuorten jäsenille ainoastaan 50 euroa. Hinta pitää sisällään laadukkaan EU-vaaliseminaariosuuden, risteilyn ja majoituksen laivalla neljän hengen hyteissä sekä ruokailut maissa ja laivalla. Muista kysyä omasta piirijärjestöstäsi, nuoriso- tai puolueosastoltasi tukevatko he osallistumistasi tapahtumaan – ilmoita maksaja etukäteen liiton toimistolle. Tapahtuma laskutetaan jälkikäteen.

Matkakulut
Kotimaanmatkat korvataan Demarinuorten jäsenille julkisten kulkuneuvojen taksojen mukaan. Paikallismatkat korvataan ainoastaan kuittia vastaan (esim. matkakortin ”arvolla” maksettua matkaa ilman kuittia ei korvata). Huomioithan, että muista kuin junalla tai bussilla tehdyistä matkoista tulee sopia pääsihteerin kanssa etukäteen. Voit tilata VR:n matkaliput ennakkoon sähköpostiisi liiton toimistolta sähköpostilla (jani.ryhanen(at)demarinuoret.fi. Kirjoita sähköpostiin tarkasti junatoive sekä mahdollinen alennusryhmä.


Peruutusehdot
Huomioithan, että ilmoittautumisen tapahtumaan voi perua kuluitta 27.3. saakka. Viimeisen ilmoittautumispäivämäärän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta. Kahta vuorokautta ennen tapahtuman alkua tehdystä peruutuksista peritään täysimääräinen osallistumismaksun hinta. Viime hetken sairastumistapauksissa edellytämme lääkärintodistusta.