IRC-Galleria

Tämä on Albert Einsteinin kirjoittama ja Eva Isakssonin suomentama essee vuodelta 1949, eikä allekirjoittaneella ole tähän mitään oikeuksia.

JATKUU...

"Olen nyt tullut siihen kohtaan, missä voin lyhyesti osoittaa, mikä mielestäni muodostaa aikamme kriisin olennaisen sisällön. Se koskee yksilön suhdetta yhteiskuntaan. Yksilö on tullut tietoisemmaksi kuin koskaan riippuvuudestaan yhteiskuntaan. Mutta hän ei koe tätä riippuvuutta myönteisenä etuna, luonnollisena siteenä, suojelevana voimana, vaan pikemminkin uhkana luonnollisille oikeuksilleen, tai jopa taloudelliselle olemassaololleen. Lisäksi hänen asemansa yhteiskunnassa on sellainen, että hänen persoonallisuutensa itsekeskeiset piirteet jatkuvasti vahvistuvat kun taas hänen luonteeltaan heikommat yhteiskunnalliset pyrkimyksensä asteittain heikkenevät. Kaikki ihmiset, oli heidän yhteiskunnallinen asemansa mikä hyvänsä, kärsivät tästä heikkenemisprosessista. Tietämättään, oman itsekeskeisyytensä vankeina, he tuntevat olevansa epävarmoja, yksinäisiä ja vailla lapsekasta, yksinkertaista elämännautintoa. Ihminen voi löytää tarkoituksen elämälleen, vaikka se onkin lyhyt ja vaarallinen, ainoastaan omistautumalla yhteiskunnalle.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa nykyään vallalla oleva taloudellinen anarkia on mielestäni pahan todellinen lähde. Näemme edessämme valtavan tuottajien yhteisön, jonka jäsenet pyrkivät alituisesti riistämään toisiltaan kollektiivisen työnsä hedelmät - ei voimakeinoin, vaan kaiken kaikkiaan, uskollisesti seuraten laissa säädettyjä sääntöjä. Tässä mielessä on tärkeää ymmärtää, että ns. pääomatavarat, jotka mahdollistavat työskentelyn ja joita tarvitaan kulutustavaroiden (ravinnon, vaatteiden ym.) samoin kuin uusien pääomatavaroiden tuottamiseen - voivat olla, ja enimmäkseen ovatkin, yksilöiden yksityistä omaisuutta. Nämä pääomatavarat ovat osaksi luonnonvaroja (maata, kaivoksia), osaksi ihmistyön tuotteita (rakennuksia, koneita jne.).

Yksinkertaisuuden vuoksi kutsun "työläisiksi" kaikkia niitä, jotka eivät ole osallisia tuotantovälineiden omistukseen - vaikka tämä ei täysin vastaakaan termin tavanomaista käyttöä. Tuotantovälineiden omistaja kykenee ostamaan työläisen työvoiman. Käyttämällä tuotantovälineitä, työläinen tuottaa uusia tavaroita joista tulee kapitalistin omaisuutta. Olennainen kohta tässä prosessissa on suhde sen välillä mitä työläinen tuottaa ja mitä hänelle maksetaan, molemmat mitattuna reaaliarvona. Sikäli kun työsopimus on "vapaa", se minkä työläinen saa, ei määräydy hänen tuottamiensa tavaroiden todellisen arvon vaan hänen vähimmäistarpeittensa mukaan, ja sen mukaan mikä on kapitalistin työvoiman tarve suhteessa työtä hakevien työläisten lukumäärään. On tärkeää ymmärtää, ettei työläisen palkka ole edes teoriassa hänen tuotteensa arvon määräämä.

Yksityinen pääoma pyrkii kasaantumaan harvojen käsiin, osittain kapitalistien keskinäisen kilpailun vuoksi, ja osittain siksi, että teknologinen kehitys ja lisääntyvä työnjako rohkaisevat suurempien tuotantoyksiköiden muodostumista pienempien kustannuksella. Näiden kehityssuuntien tuloksena on yksityisen pääoman harvainvalta, jonka suunnatonta mahtia ei voida kontrolloida tehokkaasti edes demokraattisesti järjestäytyneessä poliittisessa yhteiskunnassa. Tämä pitää paikkansa koska lakia säätävien elimien jäsenet ovat poliittisten puolueiden valitsemia, puolueiden, joita rahoittavat tai joihin muuten vaikuttavat yksityiset kapitalistit, jotka ovat käytännöllisesti katsoen erottaneet äänestäjäkunnan lakia säätävästä koneistosta. Siksi kansanedustajat eivät itse asiassa riittävästi suojele oikeuksia vailla olevien kansanosien etuja. Sen lisäksi, vallitsevissa olosuhteissa yksityiset kapitalistit valvovat suoraan tai epäsuorasti tiedonvälityksen pääasiallisia lähteitä (lehdistöä, radiota, koululaitosta). Näin ollen on äärettömän vaikeaa ja useimmissa tapauksissa tosiaan täysin mahdotonta yksittäisen kansalaisen päästä objektiivisiin johtopäätöksiin ja käyttää poliittisia oikeuksiaan järkevällä tavalla.

Täten yksityisomistukseen perustuvassa talousjärjestelmässä vallitsevaa tilannetta luonnehtii kaksi perusperiaatetta. Ensinnäkin, tuotantokeinot ovat yksityisomistuksessa ja niiden omistajat käyttävät niitä kuten parhaaksi katsovat; toiseksi, työsopimus on vapaa. Tässä mielessä ei tietenkään ole olemassa puhtaasti kapitalistista yhteiskuntaa. Erityisesti täytyy huomata, että työläiset ovat pitkien ja katkerien poliittisten kamppailujen kautta onnistuneet turvaamaan itselleen jokseenkin parannetun muodon "vapaasta työsopimuksesta" tietyille työläisryhmille. Mutta nykypäivän talousjärjestelmä ei kokonaisuudessaan eroa paljoakaan "puhtaasta" kapitalismista.

Tuotantoa harjoitetaan voiton, ei hyödyn vuoksi. Ei ole olemassa mitään taetta että työnhaluiset aina tulisivat löytämään työtä - on melkein aina olemassa "työttömien armeija". Työläinen saa alituisesti pelätä työpaikkansa menettämistä. Koska työttömät ja huonopalkkaiset työläiset eivät tarjoa edullisia markkinoita, on kulutushyödykkeiden tuotanto rajoitettua ja seurauksena on suurta puutetta. Teknologinen kehitys johtaa usein lisätyöttömyyteen pikemminkin kuin yhteisen työtaakan keventämiseen. Voittoperiaate, yhdistettynä kapitalistien väliseen kilpailuun, on vastuussa pääoman kasaantumisen ja hyödyntämisen epävakaisuudesta, mikä johtaa yhä vakavampiin lamakausiin. Rajoittamaton kilpailu johtaa valtavaan työn hukkaan, ja siihen yksilön yhteiskunnallisen tietoisuuden rampautumiseen, jonka mainitsin aikaisemmin.

Tätä yksilöiden rampauttamista pidän kapitalismin pahimpana syntinä. Koko kasvatusjärjestelmämme kärsii tästä synnistä. Opiskelijaan iskostetaan liioiteltu kilpailuasenne, häntä harjoitetaan palvomaan hankittua menestystä valmistautumisena tulevalle uralleen. Mielestäni on olemassa vain yksi tie näiden vakavien haittojen eliminoimiseen, nimittäin sosialistisen talousjärjestelmän luominen yhdistettynä sellaiseen kasvatusjärjestelmään, joka olisi suunnattu kohti yhteiskunnallisia päämääriä. Sellaisessa talousjärjestelmässä yhteiskunta itse omistaa tuotantovälineet ja käyttää niitä suunnitelmallisesti hyväkseen. Suunnitelmatalous, joka mukauttaa tuotannon yhteisön tarpeisiin, jakaisi tehtävän työn kaikkien työkykyisten kesken ja takaisi elannon jokaiselle. Yksilön kasvatus, sen lisäksi että se edistää hänen omia synnynnäisiä kykyjään, voisi yrittää kehittää häneen vastuuntuntoa kanssaihmisiään kohtaan, sen vallan ja menestyksen ihannoimisen sijasta joka vallitsee nykyisessä yhteiskunnassamme.

On kuitenkin tarpeellista muistaa, ettei suunnitelmatalous ole vielä sosialismia. Suunnitelmatalouteen sellaisenaan voi liittyä yksilön täydellinen orjuuttaminen. Sosialismin aikaansaaminen vaatii joidenkin äärimmäisen vaikeiden yhteiskunnallispoliittisten ongelmien ratkaisemista. Kuinka on mahdollista, ajatellen pitkälle menevää poliittisen ja taloudellisen vallan keskittämistä, estää byrokratiaa muodostumasta kaikkivaltiaaksi ja itseriittoiseksi? Kuinka yksilön oikeuksia voidaan suojella ja niin ollen turvata demokraattinen vastapaino byrokratian vallalle?

Muutoksille alttiina aikanamme on tärkeää olla selvillä sosialismin päämääristä ja ongelmista. On valitettavaa, että yhteiskunnassa nykyään vallitsevat olosuhteet ovat vaikeuttaneet näistä asioista käytävää vapaata keskustelua."

Oli se Einsteini viisas jäbä

Tämä on Hannu Reimen Ylelle kirjoittama kolumni, eikä allekirjoittaneella ole tähän mitään oikeuksia.

"Syyrian kurdialueiden yhteiskuntakokeilu

Syyrian pohjoisosan kurdialueilla on yli kahden vuoden ajan ollut käynnissä radikaaliin demokratiaan nojaava yhteiskuntakokeilu keskellä sisällissotaa. Paikalliset kurdijärjestöt ovat alkaneet soveltaa käytäntöön vankilassa istuvan turkkilaisen kurdijohtajan ajatuksia. Kolumnistimme Hannu Reime jatkaa asiasta.

Kuusitoista vuotta sitten Turkin salainen poliisi, mahdollisesti Yhdysvaltojen CIA:n avustamana, pidätti terroristiksi julistetun kurdijohtajan Abdullah Öcalanin Nairobissa, Keniassa, ja lennätti hänet Turkkiin. Oikeudenkäynnissä Öcalan tuomittiin kuolemaan. Koska Turkki noina vuosina aktiivisesti pyrki liittymään Euroopan unioniin, kuolemanrangaistus poistettiin maan rikoslaista, ja Öcalanin tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi. Siitä lähtien on tätä nykyä 67-vuotias kurdijohtaja istunut tuomiotaan Imralin vankilasaarella Marmaranmerellä.

Abdullah Öcalan oli perustamassa Kurdistanin työväenpuoluetta PKK:ta vuonna 1978. Puolue omaksui ns. marxilais-leniniläisen ohjelman, järjestäytyi tiukan hierarkkisesti ja militaristisesti, hankki aseita ja käynnisti muutamaa vuotta myöhemmin kapinan Turkin armeijaa vastaan kurdivähemmistön asuttamilla itäisillä vuoristoseuduilla. Enimmäistavoitteena oli itsenäisen Kurdistanin valtion perustaminen. Turkin tasavalta ei tunnustanut edes sitä tosiasiaa, että viidesosa maan kansalaisista kuuluu kurdinkieliseen kansalliseen vähemmistöön.

Turkin vahva ja tehokas armeija vastasi PKK:n kapinaan ankaralla repressiolla ja armottomalla väkivallalla. Kurdikyliä pommitettiin ja tyhjennettiin asukkaistaan, ja kuolonuhrien määrä nousi kymmeniin tuhansiin. Sotilaallisesti heikompana, mutta ilmeisesti myös merkittävää kannatusta nauttineena kansallismielisenä liikkeenä PKK turvautui sekin häikäilemättömään väkivaltaan. Monien esikuviensa tavoin Kurdistanin työväenpuolue oli sekoitus stalinismia ja nationalismia. ”Malliin” kuului myös vahva johtajankultti. PKK:n perustajana Öcalan ilmeisesti halusi olla Kurdistanille sitä, mitä Stalin oli Venäjälle, Tito Jugoslavialle, Mao Kiinalle, Kim Il Sung Korealle tai Ho Chi Minh Vietnamille.

Vankisellinsä yksinäisyydessä Öcalan ei ole käyttänyt aikaansa hukkaan, vaan tehnyt samaa, mitä teki Mussolinin tyrmissä 1920- ja 1930-luvulla virunut italialainen marxisti Antonio Gramsci: ajatteli ja kirjoitti. Öcalan on lukenut suunnattoman määrän kirjallisuutta, pääasiassa historiaa ja filosofiaa ja muuttanut perin pohjin käsityksiään siitä, millainen olisi tavoittelemisen arvoinen yhteiskunta. Hän on kirjoittanut kirjan toisensa perään: oppineita traktaatteja ihmiskunnan synnystä ja muinaisen Mesopotamian kulttuurista sekä ohjelmallisia pamfletteja puolueelleen ankaran itsekritiikin hengessä.

Öcalan on lukemisensa myötä löytänyt uuden yllättävän oppi-isän, amerikkalaisen vapaudenhenkisen sosialistin – eräänlaisen anarkistin – Murray Bookchinin, joka pitää ihanteellisena ja ekologisesti kestävänä yhteiskuntamuotona hajautettua, alhaalta ylöspäin nousevaa ruohonjuuritason demokratiaa ja paikallista itsehallintoa. Asianajajansa välityksellä Öcalan otti yhteyttä Vermontin osavaltiossa Yhdysvalloissa asuneeseen Bookchiniin ja julistautui tämän oppilaaksi. Henkilökohtainen yhteydenpito ei kuitenkaan ehtinyt edetä alkua pitemmälle, sillä 85-vuotiaan amerikkalaisen terveys oli heikko, ja hän kuoli vuonna 2006.

PKK ja Turkin valtio ovat sittemmin aloittaneet takkuisesti edenneen rauhanprosessin, jonka aikana puolue on vetänyt suuren osan sisseistään Pohjois-Irakiin, jossa PKK:ta konservatiivisemmat kurdijärjestöt ovat pitäneet valtaa jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Öcalan on edelleen PKK:n johtaja, vaikka istuukin vankilassa, ja hänen uudet ajatuksensa näyttävät vaikuttaneen puolueen sisällä. Turkin vaatimuksesta Yhdysvallat ja Nato pitävät edelleen PKK:ta terroristijärjestöjen listalla.

Abdullah Öcalanin kääntymyksellä tuskin olisi suurempaa yleistä merkitystä, ellei hänen ajatuksiaan olisi tällä vuosikymmenellä alettu soveltaa käytäntöön alueella, jota kurdit kutsuvat nimellä Rojava. Kurdinkielinen sana tarkoittaa länttä, läntistä eli Syyrian Kurdistania, jonka tärkeimmät asutuskeskukset yllättäen joutuivat PKK:ta lähellä olevien kurdijärjestöjen hallintaan sisällissodan koettelemassa Syyriassa.

Kun Syyriassa alkanut kansannousu Bashar al-Assadin diktatuuria vastaan degeneroitui sisällissodaksi ja fanaattiset islamistit liittyivät mukaan, Assadin armeija vetäytyi taktisista syistä pohjoisen kurdialueilta ja jätti kolme erillistä enklaavia paikallisten kurdijärjestöjen hallintaan. Tämä tapahtui kesällä 2012. Sen jälkeen näillä kolmella alueella on alettu toteuttaa yhteiskunnallista ohjelmaa, jota voi pitää täydellisenä vastakohtana kaikille muille tämän hetken poliittisille suuntauksille Lähi-idässä, erityisesti poliittiselle islamille, mutta myös muille. Rojavassa näyttää syntyvän uusi yhteiskunta, joka hengeltään vastaa Abdullah Öcalanin nykyisiä ajatuksia.

Järjestelmä perustuu paikallistason komiteoihin, joista käytetään nimitystä kommuuni, ja niistä delegoituun ylemmän tason päätöksentekoon. Alueella toimii vapaasti useita puolueita PKK:n sisarpuolueen rinnalla ja myös oppositiossa sitä vastaan. Yhteisesti hyväksytyssä ohjelmassa valtio ja uskonto erotetaan toisistaan, moniavioisuus ja avioliitto alle 18-vuotiailta kielletään, ja erityisen tärkeänä pidetään naisten täydellistä tasa-arvoa miesten rinnalla. Jokaiseen luottamustehtävään pyritään valitsemaan kaksi henkilöä, toinen toisesta ja toinen toisesta sukupuolesta.

Kansan puolustusjoukoiksi kutsutussa miliisissä palvelee niin ikään sekä miehiä että naisia. Naisten sanotaan olleen erityisen urhoollisia taistelijoita viime syksynä, kun pelätyt ISIS:n joukot piirittivät Kobanen kaupunkia Turkin vastaisella rajalla. On vaikeaa kuvitella täydellisempää vastakohtaa ISIS:n kuolemankultille kuin niitä ihanteita, joita Syyrian Kurdistanissa nyt on alettu toteuttaa.

Mielenkiintoista koko Lähi-idän kannalta Rojavan ohjelmassa on ajatus siitä, että kansalliset oikeudet voivat toteutua muutenkin kuin kansallisvaltiossa. Rojavan väestöstä parikymmentä prosenttia on muita kuin kurdeja. Niinpä virallisiksi kieliksi on julistettu kurdin lisäksi arabia ja assyria. Myös täydellinen uskonnonvapaus vallitsee.

Rojavan tulevaisuus riippuu siitä, kuinka Syyrian sota päättyy. Ehkä voi jo nyt sanoa niin, että parin - kolmen miljoonan asukkaan Rojava on pieni valistuksen pilkahdus fanaattiseen kaaokseen ajautuneessa Lähi-idässä."

Tuen osoittaminen Rojavalle, tavalla tai toisella, on enemmän kuin suositeltavaa.

Löysin kolumnin täältä: http://www.lausti.com/articles/kolumnit/ocalan.html

Kolumni on myös kuunneltavissa Ylen sivuilla, täällä:
http://areena.kokeile.yle.fi/1-2770004

Kävin Jiri Kerosen kanssa pitkän keskustelun verotuksesta ja sen moraalisuudesta. Pääaiheeksi nousi kysymys siitä, onko verotus vapaaehtoista vai ei; minun kanta oli ja on, että verotus ei ole vapaaehtoista, vaan siihen pakotetaan väkivalloin, kun taas Kerosen näkemys on, että verotus on täysin vapaaehtoista kaikille.

Kerosen argumenttien kantava teesi oli, että jokainen Suomen kansalainen on vapaa muuttamaan pois Suomesta, eli näin ollen kieltäytymäänn maksamasta veroja, joten verotus on vapaaehtoista.

Mielestäni on kummallista, miten joku voi pitää sitä vapaaehtoisuutena, että väkivallan uhalla pakotetaan joko tottelemaan tai muuttamaan pois kodistaan. Tästä yhtälöstä puuttuu vapaaehtoisuus täysin. Jos minä osoittaisin aseella ihmistä ohimolle ja käskisin painamaan napista, joka räjäyttää pommin jossain päin maailmaa, onko reilua väittää, että uhrillani on täysi valinnanvapaus joko painaa, tai olla painamatta nappia?

Minä en ole allekirjoittanut sopimusta, jonka perusteella hyväksyn sen, että valtio varastaa palkastani osuuden omaan käyttöönsä. Tästä huolimatta valtiovalta kidnappaa minut vankilaan jos kieltäydyn luovuttamasta omaisuuttani heille. Kyllä, vaihtoehtonani on muuttaa pois kodistani, mutta onko tuo valintatilanne reilu? Onko sellainen reilu valintatilanne, jossa minun on väkivallan uhalla valittavana joko väkivaltakoneiston edessä nöytyminen tai kotini, perheeni, työni ja koko elämäni jättäminen? Mielestäni ei ole; aivan kuten yllä kuvaamaani pommiesimerkin tilanteessa, valintatilanteessa on tässäkin tapauksessa mukana ohimolleni osoitettava ase, joka tekee valintatilanteesta epäreilun.

Sopimus, joka ei vaadi toisen osapuolen suostumusta ei ole vapaaehtoinen sopimus.

Keronen tarjosi tähän vastaukseksi sitä, että minun vanhempani allekirjoittivat tuon sopimuksen kun päättivät hankkia ja synnyttää minut tässä maassa - näin ollen sopimus sitoo minua, vaikka en itse sitä ole allekirjoittanutkaan. Tässä on muutamakin ongelma. Ensinnäkin, mikä valta vanhemmillani on allekirjoittaa sopimus minun nimissäni kun tuolla logiikalla vanhempanikaan eivät olleet allekirjoittaneet kyseistä sopimusta, vaan heidän vanhempansa ja niin edelleen? Ei tunnu järkevältä, että meidän alistaminen väkivaltaan olisi oikeutettua ja moraalista siksi, että esi-isämme allekirjoittivat siitä sopimuksen kauan ennen kuin edes meidän isovanhemmat olivat syntyneet.

Toisekseen, onko moraalisesti oikeutettua, että vanhemmat pahoinpitelevät lastaan jos hän kieltäytyy kotitöistä sen ikäisenä, että hänellä on teoreettiset mahdollisuudet muuttaa omaan kotiin?

Allekirjoittaisin Kerosen ajatukset, jos minä nyt vapaaehtoisesti muuttaisin kuvitteelliseen Maahan X ja kansalaisuuden saadakseni minun olisi suostuttava tiettyihin ehtoihin, sen uhalla että ehdoista luopuminen johtaisi väkivaltaisiin toimenpiteisiin. Se olisi reilua, sillä minua tiedotettaisiin kansalaisuuden ehdoista ja vapaana miehenä voisin itse valita suostunko niihin vai en. Ei ongelmaa. Ongelma syntyy siinä, että minä vastoin tahtoani synnyn maahan ja automaattisesti allekirjoitan sopimuksen vastoin tahtoani. On myös hyvä ottaa huomioon, että me ihmisinä kehitymme henkisesti huomattavasti elämämme 20 ensimmäistä ikävuotta. Jos siis esimerkiksi 7-vuotiaana olen aloittanut valtion peruskoulun, on epäreilua olen sen ikäisenä ymmärtänyt aloittavani nyt valtion varastamilla rahoilla rahoitetun koulun ja näin ollen olen velvoitettu myös aikuisena luovuttamaan vauraudestani osan valtiolle, jotta he voivat jatkossakin jatkaa toimiaan.

Jos nyt "ilmestyisin" maailmaan, etenkin tähän maahan, ja eteeni tuotaisiin sopimus, jossa olisi Suomessa asumisen ehdot, eikä minulla olisi perhe- tai työsuhteita Suomeen, voin luvata että en kyseistä järkyttävää sopimusta allekirjoittaisi, varsinkaan valkoisena heteromiehenä.

Moraalin ja etiikan pääasiallinen tarkoitus on aina ollut luoda universaali moraalisääntö massoille ja sitten poikkeus johtajille; ensin uskotellaan massoille, että varastaminen on väärin, jonka jälleen luoda oma termi omalle varastamiselle ja uskotellaan, että se ei olekaan varastamista, vaan "verotusta", joka on moraalisesti oikein, hyveellistä ja jopa välttämätöntä. George Orwell aikoinaan kutsui tätä doublethinkiksi, eli kahden ristiriitaisen uskomuksen samanaikaiseksi hyväksymiseksi.

Tämän jälkeen vaan seurataan kun väkivallan uhrit itse puolustavat pahoinpitelijäänsä kuin lojaalit sotilaat, kuten Jiri Keronen.

Ja jos muutan pois Suomesta, en tee sitä siksi, että verotus on vapaaehtoista, vaan siksi että se on pakollista.

Me niinku osotetaan solidaarisuutta... ihmisille JUST NIIN ihmisille tietenkin ja vastustetaan kapitalismia ja erityisesti kapitalistista ahneutta, joka on luonut sen kaiken vaurauden, joka me halutaan epäitsekkäästi ja täysin ilman ahneutta jakaa meille itsellemme sosialismin kautta.

Ollaan nähty et muutkin osoittaa mieltään isoo rahaa ja korporatismia vastaan, joten mekin lähdettiin mukaan ja meillä on jo komitea miettimässä, että miksi me oikeesti ollaan täällä. Huomenna se sitten selviää meillekin! Ja mitä vittuu se sulle muutenkaan kuuluu, miksi me osoitetaan mieltä... Painu vittuun siitä kyselemästä! Meillä on oikeus mielenosoitukseen eikä ole velvollisuutta kertoa syitä.

Monen painajainen on jäädä työttömäksi. Lisäksi työttömyyttä pidetään uhkana kansantaloudelle. Olet laiska ja huono ihminen, jos et tee töitä. Suomalaiset ovatkin oikea työläiskansa. Samalla kuitenkin yhtä Siwan kassapaikkaa hakee 100 henkilöä. Onko Siwan kassasta tullut unelma duuni?

Jos on joskus hakenut töitä, niin tietää miten vaikeaa se voi olla. Pitää olla hyvät markkinapuheet ja myydä itseään oikein urakalla. Ilmoitellaan sitten tulitko valituksi. Eikä sieltä sitten koskaan kuulu mitään. Samaa paikkaa kun haki vähintään viisi yhtä pätevää.

Sanotaan että töitä kyllä saa jos vaan haluaa, puhelinmyyjänä tai mainostenjakajana. Mikä menetys olisikaan yhteiskunnalle jos alan työntekijät menisivät lakkoon. Enää ei ole sitä peltoa josta koko kylän henki riippuu ja jonne kutsutaan kaikki kynnölle kykenevät. Totuus on, että mitä enemmän automatisoidaan, sitä vähemmän jää pakollisia töitä. Eikä tämä suinkaan ole huono asia. Yksi kone tekee sen minkä tuhat orjaa teki ennen ja huoltokin on helpompaa. Enää ei tarvitse töitäkään tehdä yli 12 tuntia päivässä ja vähenee kokoajan. Haasteeksi jää keksiä mitä tehdä kaikella vapaa-ajalla.

Toisaalta sanotaan ettei hoitoalalla ole tarpeeksi työntekijöitä. Sijaiset puuttuu ja hoidettavia on liikaa. Resurssipula. Silti jostain riittää aina resursseja huippu tärkeään mainontaan ja markkinointiin.

Tulevaisuuden punavihreässä sosialistisessa yhteiskunnassa...

... voivat hyvin sekä luonto että ihmiset. Elintaso on juuri niin korkea, kuin se kestävältä pohjalta on mahdollista. Aineellisten hyödykkeiden sijaan painopiste siirtyy aineettomiin. Kaikkien yhteisten luonnonvarojen käyttöä valvotaan, eikä kerskakulutus ole mahdollista. Luonnon monimuotoisuus ja kaikki elämä ovat arvoja sinänsä. Ekologisuutta ja kestävyyttä vaaditaan kaikelta tuotannolta.

... valtaa pitävät ihmiset eikä pääoma. Taloudellinen valta otetaan takaisin vaalein valitulle eduskunnalle. Koulutuksen kaupallistuminen jää historiaan vain pahana muistona ja laaja sivistys, sekä mahdollisuus itsensä kehittämiseen taataan ilmaiseksi jokaiselle ihmiselle. Suuryritysten intressit eivät aja ihmisten edelle. Suhdannepolitiikassa keskitytään tukemaan pienituloisia, sekä elvyttämään kansalaisten ostovoimaa kaatuvien yritysten tukemisen sijaan.

... suoraa demokratiaa sovelletaan laajasti edustuksellisen demokratian rinnalla. Tärkeimmistä asioista päätetään kansanäänestyksillä, joiden tulos on sitova. Jokaisella kansalaisella on oikeus kansalaisaloitteeseen ja vaatia mikä tahansa uusi laki alistettavaksi kansanäänestykseen. Kunnallisdemokratia nousee keskeiseksi osaksi jokapäiväistä elämää.

... työnteko on aina oikeudenmukaista ja kannattavaa. Perustulo takaa sen, että vähemmän kannattavastakin työstä saa tarpeeksi rahaa elämiseen. Työtä ovat myös sellaiset tuottamattomat työt kuin opiskelu, äitiys, isyys ja kotityöt. Työntekijän etua valvotaan ja väärinkäytöksiä torjutaan. Opiskelijat eivät enää ole vain halpatyövoimaa. Pienyrittäjien asema on turvattu rajoittamalla suurien valtaa. Työtahti on inhimillinen ja työ joustavaa. Samasta työstä maksetaan sama palkka sukupuoleen katsomatta.

... on tasa-arvoinen, luokaton yhteiskunta, jossa varallisuuserot ovat pienet. Verotuksen jyrkällä progressiolla varmistetaan, että suuret kantavat suhteessa saman vastuun kuin pienet. Progressio on käytössä tuloveron lisäksi kunnallis-, pääoma-, perintö- ja omaisuusverossa. Köyhyyttä ja asunnottomuutta sallita.

... on sekulaari, maallinen. Eri uskontokuntien erityisoikeudet poistetaan ja lainsäädännöstä poistetaan uskonnollisperäiset lait. Seurakunnat eivät enää osallistu koulutukseen tai muuhun julkiseen toimintaan. Uskontojen käsittely koulussa siirtyy elämänkatsomustieteeseen yleissivistävälle pohjalle. Lain edessä kaikki elämänkatsomukset ovat tasa-arvoisia, olipa kyseessä uskonto tai ideologia.

... pidetään yllä rauhaa. Painopiste on aseiden sijaan diplomatiassa. Yleisestä asevelvollisuudesta luovutaan ja siirrytään valikoivaan asepalvelukseen. Inhimillisen työn tekijöille, kuten lääkäreille taataan vapautus asepalveluksesta.

... liikutaan yhdessä. Yksityisautoilu väistyy kattavan joukkoliikenneverkon tieltä. Joukkoliikenne rahoitetaan pääasiassa verovaroista ja se on käyttäjilleen edullista. Kenenkään työssäkäynti ei jää kiinni joukkoliikenteen kalleudesta tai verkon kantamattomuudesta.

... ilmapiiri ja lainsäädäntö tähtäävät suvaitsevaisuuteen ja erilaisuuden hyväksymiseen. Seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat yhtenevät heteropareihin nähden. Asennekasvatuksessa korostetaan suvaitsevaisuutta, eikä syntyperällä ole väliä. Maahanmuuttopolitiikka on solidaarista ja maahanmuuttajat saavat hyvää kotouttamispolitiikkaa. Rasistisiin rikoksiin suhtaudutaan ankarasti.

Ja ennen kaikkea: sosialistinen yhteiskunta on oikeudenmukainen ja hyvä paikka kaikille ikä- ja tuloluokille, ihmisille, eläimille ja luonnolle. Sen tärkeimpiä arvoja ovat yhteisöllisyys, ystävällisyys, suvaitsevaisuus ja toisista välittäminen. Se perustuu kestävyyteen enemmän kuin kannattavuuteen ja tarpeellisuuteen enemmän kuin tuottavuuteen. Sitä eivät ohjaa markkinavoimat, sitä ohjaavat ihmiset. Se on todellinen kansanvalta.

(koko juttu http://elmo-rautio.blogspot.com/2009/09/vasemmiston-uusi-visio.html)