IRC-Galleria

Tämä on Albert Einsteinin kirjoittama ja Eva Isakssonin suomentama essee vuodelta 1949, eikä allekirjoittaneella ole tähän mitään oikeuksia.

JATKUU...

"Olen nyt tullut siihen kohtaan, missä voin lyhyesti osoittaa, mikä mielestäni muodostaa aikamme kriisin olennaisen sisällön. Se koskee yksilön suhdetta yhteiskuntaan. Yksilö on tullut tietoisemmaksi kuin koskaan riippuvuudestaan yhteiskuntaan. Mutta hän ei koe tätä riippuvuutta myönteisenä etuna, luonnollisena siteenä, suojelevana voimana, vaan pikemminkin uhkana luonnollisille oikeuksilleen, tai jopa taloudelliselle olemassaololleen. Lisäksi hänen asemansa yhteiskunnassa on sellainen, että hänen persoonallisuutensa itsekeskeiset piirteet jatkuvasti vahvistuvat kun taas hänen luonteeltaan heikommat yhteiskunnalliset pyrkimyksensä asteittain heikkenevät. Kaikki ihmiset, oli heidän yhteiskunnallinen asemansa mikä hyvänsä, kärsivät tästä heikkenemisprosessista. Tietämättään, oman itsekeskeisyytensä vankeina, he tuntevat olevansa epävarmoja, yksinäisiä ja vailla lapsekasta, yksinkertaista elämännautintoa. Ihminen voi löytää tarkoituksen elämälleen, vaikka se onkin lyhyt ja vaarallinen, ainoastaan omistautumalla yhteiskunnalle.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa nykyään vallalla oleva taloudellinen anarkia on mielestäni pahan todellinen lähde. Näemme edessämme valtavan tuottajien yhteisön, jonka jäsenet pyrkivät alituisesti riistämään toisiltaan kollektiivisen työnsä hedelmät - ei voimakeinoin, vaan kaiken kaikkiaan, uskollisesti seuraten laissa säädettyjä sääntöjä. Tässä mielessä on tärkeää ymmärtää, että ns. pääomatavarat, jotka mahdollistavat työskentelyn ja joita tarvitaan kulutustavaroiden (ravinnon, vaatteiden ym.) samoin kuin uusien pääomatavaroiden tuottamiseen - voivat olla, ja enimmäkseen ovatkin, yksilöiden yksityistä omaisuutta. Nämä pääomatavarat ovat osaksi luonnonvaroja (maata, kaivoksia), osaksi ihmistyön tuotteita (rakennuksia, koneita jne.).

Yksinkertaisuuden vuoksi kutsun "työläisiksi" kaikkia niitä, jotka eivät ole osallisia tuotantovälineiden omistukseen - vaikka tämä ei täysin vastaakaan termin tavanomaista käyttöä. Tuotantovälineiden omistaja kykenee ostamaan työläisen työvoiman. Käyttämällä tuotantovälineitä, työläinen tuottaa uusia tavaroita joista tulee kapitalistin omaisuutta. Olennainen kohta tässä prosessissa on suhde sen välillä mitä työläinen tuottaa ja mitä hänelle maksetaan, molemmat mitattuna reaaliarvona. Sikäli kun työsopimus on "vapaa", se minkä työläinen saa, ei määräydy hänen tuottamiensa tavaroiden todellisen arvon vaan hänen vähimmäistarpeittensa mukaan, ja sen mukaan mikä on kapitalistin työvoiman tarve suhteessa työtä hakevien työläisten lukumäärään. On tärkeää ymmärtää, ettei työläisen palkka ole edes teoriassa hänen tuotteensa arvon määräämä.

Yksityinen pääoma pyrkii kasaantumaan harvojen käsiin, osittain kapitalistien keskinäisen kilpailun vuoksi, ja osittain siksi, että teknologinen kehitys ja lisääntyvä työnjako rohkaisevat suurempien tuotantoyksiköiden muodostumista pienempien kustannuksella. Näiden kehityssuuntien tuloksena on yksityisen pääoman harvainvalta, jonka suunnatonta mahtia ei voida kontrolloida tehokkaasti edes demokraattisesti järjestäytyneessä poliittisessa yhteiskunnassa. Tämä pitää paikkansa koska lakia säätävien elimien jäsenet ovat poliittisten puolueiden valitsemia, puolueiden, joita rahoittavat tai joihin muuten vaikuttavat yksityiset kapitalistit, jotka ovat käytännöllisesti katsoen erottaneet äänestäjäkunnan lakia säätävästä koneistosta. Siksi kansanedustajat eivät itse asiassa riittävästi suojele oikeuksia vailla olevien kansanosien etuja. Sen lisäksi, vallitsevissa olosuhteissa yksityiset kapitalistit valvovat suoraan tai epäsuorasti tiedonvälityksen pääasiallisia lähteitä (lehdistöä, radiota, koululaitosta). Näin ollen on äärettömän vaikeaa ja useimmissa tapauksissa tosiaan täysin mahdotonta yksittäisen kansalaisen päästä objektiivisiin johtopäätöksiin ja käyttää poliittisia oikeuksiaan järkevällä tavalla.

Täten yksityisomistukseen perustuvassa talousjärjestelmässä vallitsevaa tilannetta luonnehtii kaksi perusperiaatetta. Ensinnäkin, tuotantokeinot ovat yksityisomistuksessa ja niiden omistajat käyttävät niitä kuten parhaaksi katsovat; toiseksi, työsopimus on vapaa. Tässä mielessä ei tietenkään ole olemassa puhtaasti kapitalistista yhteiskuntaa. Erityisesti täytyy huomata, että työläiset ovat pitkien ja katkerien poliittisten kamppailujen kautta onnistuneet turvaamaan itselleen jokseenkin parannetun muodon "vapaasta työsopimuksesta" tietyille työläisryhmille. Mutta nykypäivän talousjärjestelmä ei kokonaisuudessaan eroa paljoakaan "puhtaasta" kapitalismista.

Tuotantoa harjoitetaan voiton, ei hyödyn vuoksi. Ei ole olemassa mitään taetta että työnhaluiset aina tulisivat löytämään työtä - on melkein aina olemassa "työttömien armeija". Työläinen saa alituisesti pelätä työpaikkansa menettämistä. Koska työttömät ja huonopalkkaiset työläiset eivät tarjoa edullisia markkinoita, on kulutushyödykkeiden tuotanto rajoitettua ja seurauksena on suurta puutetta. Teknologinen kehitys johtaa usein lisätyöttömyyteen pikemminkin kuin yhteisen työtaakan keventämiseen. Voittoperiaate, yhdistettynä kapitalistien väliseen kilpailuun, on vastuussa pääoman kasaantumisen ja hyödyntämisen epävakaisuudesta, mikä johtaa yhä vakavampiin lamakausiin. Rajoittamaton kilpailu johtaa valtavaan työn hukkaan, ja siihen yksilön yhteiskunnallisen tietoisuuden rampautumiseen, jonka mainitsin aikaisemmin.

Tätä yksilöiden rampauttamista pidän kapitalismin pahimpana syntinä. Koko kasvatusjärjestelmämme kärsii tästä synnistä. Opiskelijaan iskostetaan liioiteltu kilpailuasenne, häntä harjoitetaan palvomaan hankittua menestystä valmistautumisena tulevalle uralleen. Mielestäni on olemassa vain yksi tie näiden vakavien haittojen eliminoimiseen, nimittäin sosialistisen talousjärjestelmän luominen yhdistettynä sellaiseen kasvatusjärjestelmään, joka olisi suunnattu kohti yhteiskunnallisia päämääriä. Sellaisessa talousjärjestelmässä yhteiskunta itse omistaa tuotantovälineet ja käyttää niitä suunnitelmallisesti hyväkseen. Suunnitelmatalous, joka mukauttaa tuotannon yhteisön tarpeisiin, jakaisi tehtävän työn kaikkien työkykyisten kesken ja takaisi elannon jokaiselle. Yksilön kasvatus, sen lisäksi että se edistää hänen omia synnynnäisiä kykyjään, voisi yrittää kehittää häneen vastuuntuntoa kanssaihmisiään kohtaan, sen vallan ja menestyksen ihannoimisen sijasta joka vallitsee nykyisessä yhteiskunnassamme.

On kuitenkin tarpeellista muistaa, ettei suunnitelmatalous ole vielä sosialismia. Suunnitelmatalouteen sellaisenaan voi liittyä yksilön täydellinen orjuuttaminen. Sosialismin aikaansaaminen vaatii joidenkin äärimmäisen vaikeiden yhteiskunnallispoliittisten ongelmien ratkaisemista. Kuinka on mahdollista, ajatellen pitkälle menevää poliittisen ja taloudellisen vallan keskittämistä, estää byrokratiaa muodostumasta kaikkivaltiaaksi ja itseriittoiseksi? Kuinka yksilön oikeuksia voidaan suojella ja niin ollen turvata demokraattinen vastapaino byrokratian vallalle?

Muutoksille alttiina aikanamme on tärkeää olla selvillä sosialismin päämääristä ja ongelmista. On valitettavaa, että yhteiskunnassa nykyään vallitsevat olosuhteet ovat vaikeuttaneet näistä asioista käytävää vapaata keskustelua."

Oli se Einsteini viisas jäbä

1. Tasavertaisemmat työmarkkinat

Kansalaispalkka poistaisi pakotteen tehdä paskatöitä henkensä pitimiksi. Tämä on yksi iso syy miksi markkinatalouspohjainen palkkaohjaus ei toimi käytännössä. Korkeassa asemassa olevat kykenevät pakottamaan heikommassa asemassa olevat tekemään mitä tahansa töitä henkensä pitimiksi. Kansalaispalkan turvatessa perustarpeet tällaiset työt joko katoaisivat tai ne kehittyvät houkuttelevammiksi. Vastikkeeton perustarpeiden turvaaminen kaikille on siis pakollista, jotta markkinaohjautuva palkkakehitys voisi edes teoriassa toimia.

2. Vähemmän byrokratiaa

Kansalaispalkka poistaisi turhaa byrokratiaa, kun se turvaisi automaattisesti jokaisen kansalaisen perustarpeet. Se ei toki tarkoittaisi kaikkien tukimuotojen poistumista, mutta osa tuen saajista pärjäisi varmasti pelkästään kansalaispalkalla. Tämä jättäisi heidät kokonaan pois raskaammista tukijärjestelmistä, keventäen järjestelmän taakkaa.

3. Kaikesta työstä tulee kannattavaa

Kansalaispalkan myötä ei enää olisi palkkaloukkuja. Kaikki ansiot olisivat kotiinpäin. Tämän vuoksi oikeastaan myös kaikenlaisista paskatöistä ja hanttihommista tulisi kannattavampia, koska ihmiset kokisivat ne houkuttelevammiksi. Tämän seurauksena siin ihmiset hakeutuisivat matalapalkkaisiin ja määräaikaisiin töihin pakon sijasta omasta vapaasta tahdosta. Yhteiskuntamme osoittaa hyvin, miten vapaatahto toimii huomattavasti parempana motivaattorina kuin pakko. Kuvitelkaa tilanne, että mainosten jakaja voisi halutessaan elää "kuntoharrastuksellaan".

4. Luo varmuutta

Kansalaispalkka loisi myös varmuutta omaan toimeentuloon. Se poistaisi stressin siitä, millä ensi kuussa elää. Tämä tukisi ostovoiman varmuutta, jonka myötä talous voisi paremmin. Ostovoiman varmuus tasoittaisi suhdanteita, minkä vuoksi talousjärjestelmäämme sisäänrakentuneet ajoittaiset talouskriisit eivät iskisi niin kovasti ja tasaantuisivat nopeammin. Kansalaispalkka hyödyttäisi varsinkin pienyrittäjää, jonka perustulo ei olisi enää jatkuvasti vaakalaudalla ja jotka muuten jäävät perinteisten tukien ulkopuolelle.

Mitä se vaatii?

Kansalaispalkka vaatisi raskaampaa verotusta. Kuitenkaan se ei monilla vaikuttaisi juuri tulotasoon, sillä verotuksessa menetetyt palkkatulot saataisiin takaisin kansalaispalkan muodossa. Suurimmat suorat määrälliset vaikutukset kohdistuisivat tietenkin korkeimpiin tuloluokkiin. Näin käy usein toki muutenkin prosentuaalisessa verotuksessa. Suuri tuloisilla on tietenkin enemmän myös mistä ottaa. Kansalaispalkan monipuoliset hyödyt eivät kuitenkaan jäisi pelkästään matalapalkkaisille, vaan myös suurituloiset pääsisivät nauttimaan sen runsaista hyödyistä. Loppujenlopuksi siis työn prosentuaalinen kannattavuus alenisi hieman, mutta kaikkesta työstä tulisi kannattavaa.


*Kommunismi epäonnistui siinä, että se kielsi kokonaan ihmisten tarvitsevan palkan kaltaista kannustinta. Kapitalismi on epäonnistunut siinä, että se kuvittelee, ettei ihminen tarvitse markkinavoimien lisäksi muuta.*

Suosittelen katsomaan. Hyvä dokumentti siitä mikä nykyisessä kapitalistisessa taloudessa on vikana. Tarjoten samalla ongelmiin ratkaisun nykyisen mallin puitteissa. Vaikka dokumentti käsitteleekin USA:ta, niin yllättävän paljon käsitellyt asiat koskee suoraan myös Suomea. Kannattaa kattoa loppuun asti :) Esimerkkejä ajatuksista mitä se mussa herätti: Hyvää oli huomautettiin kuluttajien olevan talouden keskiössä. Mitä useammalla ihmisellä on varaa kuluttaa, sitä paremmin taloudessa menee. Hassua oli, että kun Obama esitti että rikkaiden pitäis maksaa vähintään samaa veroa kuin keskiluokkaiset, niin jotkut olisi sitä mieltä että nyt on kauheaa sosialismia ja tässä tapetaan nyt työpaikat :P Dokkarissa oli myös paljon muuta. Mitä ajatuksia se sussa herättää? http://ffilms.org/inequality-for-all-2013/

Lama iskee. Yritykset leikkaa ja investoinnit vähenee. Mitä tekee valtio? Kaksi vaihtoehtoa:

1. Valtio leikkaa ja mukautuu talouden tilanteeseen. Valtio elää tasapainossa yritysmaailman kanssa. Samoilla ehdoilla kuin yritysmaailma. Talouden ehdoilla. Toivotaan, että leikkaukset kääntää talouden taas nousuun kun saadaan sijoittajat vakuutettua, että nyt on harrastettu tarpeeksi tehokasta yritysuudistusta. Investoinnit jätetään nousukaudelle kun taloudessa menee hyvin ja yksityissektorikin kukoistaa.

2. Valtio investoi. Valtio ottaa lainaa ja paikkaa yksityissektorilta kadonneita investointeja. Valtio antaa yrityksille lainaa, sillä yksityinen pankkilaina on laman vuoksi kallista ja tiukassa. Valtio tasapainottaa taloutta toimimalla täysin päinvastoin, kuin yritysmaailma. Toivotaan, että investoinnit tuottavat tulosta ja talous lähtee kasvamaan. Nousukaudella voidaan sitten antaa yksityissektorille enemmän tilaa. Tehostaa valtion toimintaa ja hoitaa pois lainaa.

Kumpi malli kuulostaisi järkevämmältä? Tasapainotetaanko valtion taloutta vai tulisiko valtion tasapainottaa taloutta?

Lue lisää kapitalismin kahdesta kilpailevasta suuntauksesta: http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2014/numero-2/kapitalismin-10-kaskya

Kapitalismi
Max Weber (1864 - 1920) tutki Marxin tapaan myös kapitalismia. Weber katsoi, että moderni kapitalismi on erityisen rationaalista. Ahneus ja voitontavoittelu ovat ilmiöitä, jotka ovat olleet olemassa myös paljon ennen modernia kapitalismia. Aiempaa, irrationaalista kapitalismia voitaisiin kutsua seikkailu tai ryöstökapitalismiksi. Voittoon ollaan voitu pyrkiä ryöstelemällä, valloittamalla tai poliittisia valtasuhteita hyödyntämällä. Moderni kapitalismi perustuu kuitenkin rauhanomaiseen vaihdantaan.

Toimiakseen moderni kapitalismi tarvitsee vapaasti liikkuvia työläisiä. Se ei pitkällä tähtäimellä voi perustua maaorjuuden kaltaisiin laitoksiin. Työläisen on voitava tarvittaessa vaihtaa työpaikkaa ja paikkakuntaa. Myös yritys ja koti pitää erottaa, eikä työnantajalla tule olla velvoitteita huolehtia työntekijöistä työpaikan ulkopuolella. Pitkällä tähtäimellä yrittäjän on maksettava kuitenkin työntekijöille riittävää palkkaa. Palkan on oltava tarpeeksi suurta, jotta työntekijä pystyy elämättämään itsensä. Lisäksi työntekijällä on oltava varaa perustaa perhe ja uusintaa, siis korvata itsensä. Yritys tarvitsee aikanaan korvaavan työntekijän, kun edellinen on menehtynyt. Käytännössä tämä periaate nivoutuu monimutkaiseksi kokonaisuudeksi. Periaate on ehkä helpompi ymmärtää, jos kuvitellaan tilanne, jossa työ periytyy aina vain ja ainoastaan isältä pojalle. Tällöin isällä on oltava poika, joka jatkaa isänsä työtä. Muutoin työvoimaan jää korvaamaton tyhjiö.

Lisäksi modernissa kapitalismissa voiton tuoton on oltava laskennallista ja ennakoitavaa. Siksi myös hallinnon on toimittava ennustettavasti. On oltava yhteiset säännöt, jotta yrittäjä voi luottaa siihen, että kun hän tekee asian a siitä seuraa ennakoitava asia b. Modernin, rationaalisen kapitalismin irrationaalisuus löytyykin siitä, että se pyrkii kaiken laskelmointiin. Asiat, joita ei voi laskea tulevat merkityksettömäksi. Modernia kapitalismia voidaan siis kutsua formaalis-rationaaliseksi (muodollisesti pätevä). Se vaikuttaa toimivan rationaalisesti ja ennustettavasti, mutta pyrkii samalla häivyttämään ei-laskennalliset asiat kuten tunteet ja elämän mielekkyyden. "Lopputuloksena on erikoismiehet ilman henkeä ja nautintoihmiset ilman sydäntä."

Weber ei kuitenkaan uskonut, että kapitalismi onnistuisi häivyttämään tunteiden ja elämän mielekkyyden merkitykset. Hän uskoi, että kaikki yhteiskunnan osa-alueet rationalisoituvat omaan tahtiinsa, toisiinsa ehkä vaikuttaen, mutta myös toisistaan riippumattomina. Näitä alueita ovat esimerkiksi hallinto, talous, uskonto ja taide.

Uskonnon vaikutus moderniin kapitalismiin
Weber tutki modernin kapitalismin syntyä uskonnon kautta. Euroopassa oli tietynlainen modernille kapitalismille sopiva mielentila, joka oli syntynyt protestanttisen uskonnon vaikutuksesta. Calvinistisen predestinaation mukaan, ihmiset oli jaettu jo syntymässään sienattuihin ja kadotettuihin. Kuitenkaan näin suuri epävarmuus ei riittänyt ihmisille, vaan työteliäisyys ja taloudellinen menestys opittiin näkemään merkkeinä oman sielun tilan siunauksellisuudesta. Olihan Luther jo aiemmin korostanut työn ja askeettisuuden merkitystä. Näin ollen ahkera työnteko ja askeettinen elämäntapa synnyttivät sellaisen protestanttisen elämäntavan, josta moderni kapitalismi saattoi syntyä. Lopulta moderni kapitalismi irtautui täysin uskonnollisesta elämästä ja jatkoi olemassaoloaan omana kokonaisuutenaan.

Weber ei tarkoita, etteikö moderni kapitalismi olisi voinut syntyä myös muualla. Kuitenkin protestanttinen työetiikka tarjosi sellaisen ympäristön, joka edisti modernin kapitalismin syntyä.

Sosiaalisen toiminnantyypit
Toiminta on sosiaalista Weberin mukaan silloin, kun toimija ottaa toiminnassaan huomioon muut toimijat. Tämä huomiointi voi olla tiedostettua tai tiedostamatonta. Weber jakaa sosiaalisen toiminnan neljään eri tyyppiin.

Traditionaaliseksi toiminnaksi Weber kutsuu sellaista toimintaa, joka perustuu tapaa. Toiminnalle ei ehkä osata kysyttäessä antaa mitään erityisiä perusteluita. Toiminta on vain totuttu tapa, jota tehdään, koska niin on ollut tapana tehdä.

Affektiiviseksi toiminnaksi Weber kutsuu toimintaa, joka perustuu tunteisiin. Esimerkkejä tästä vois olla vihan puuska tai eroottisesti latautunut toiminta. Tunne on toiminnan lähtökohta ja tarkoitus.

Arvorationaalisella toiminnalla tarkoitetaan sitä, kun toiminnalla sitoudutaan tavoittelemaan jotain eettistä, esteettistä tai uskonnollista arvopäämäärää. Toiminta ja itsepäämäärä ovat hyvin lähellä toisiaan. Hyvä esimerkki tästä on rukous. Rukous on toimintaa, joka on arvo itsessään. Ihminen ei vaihda uskontoa, vaikka rukouksiin ei vastattaisikaan.

Neljäs toiminnantyyppi on päämäärärationaalinen toiminta. Tässä toimija valitsee toimintatavan, joka on mahdollisimman tehokas päämäärän saavuttamiseksi. Tästä esimerkkinä voidaan käyttää markkinoita, jossa yrittäjä pyrkii arvioimaan mahdollisimman parhaan tavan tienata rahaa. Tietenkin todellisuudessa on mahdotonta ottaa huomioon kaikkia tekijöitä ja tietää arkikäyttäytymisessä mikä todella on tehokkain tapa saavuttaa päämäärä. Päämäärärationaalinen toiminta kuvaakin toiminnan luonnetta ennemmin, kuin määrittäisi täydellisesti toimintaa.

Luokka, status ja puolue
Marxin tapaan myös Weber jakoi ihmiset luokkiin taloudellisin suhtein. Weber huomautti kuitenkin, että kahtiajako ei riitä kuvaamaan todellisuutta. Lisäksi on otettava huomioon yksilön mahdollisuudet vaikuttaa omaan palkkaansa ja työhönsä. Näitä tapoja on varmistaa oma erityisyytensä. Weber kutsui näitä tapoja kvalifikaatioiksi eli pätevyyksiksi. Erityinen koulutus parantaa työntekijän asemaa suhteessa alhaisesti koulutettuihin työntekijöihin. Weber nimesikin neljä luokkaa: työväestö, pikkuporvaristo, sivistyneistö ja kouluja käyneet (esim. teknikot, toimihenkilöt, virkamiehet).

Kuitenkaan luokka ei itsessään riitä kuvaamaan ihmisten yhteiskunnallista asemaa. Toiseksi tekijäksi Weber nimesi statuksen. Status on se arvonanto, jonka ihminen saa yhteisöltä. Esimerkiksi uusrikas voi olla taloudellisesti samassa asemassa kuin vanha laivanvarustaja suku, mutta hänen yhteisöllinen arvostuksensa on erilainen. Eri statusryhmät pyrkivät myös erottumaan toisistaan erityisillä käytöstavoilla ja kulutustottumuksilla. Usein rikkailla on myös korkea status, sillä taloudellinen vauraus edistää mahdollisuuksia vaikuttaa arvostukseen. Kuitenkin varallisuus ja arvostus ovat toisistaan selkeästi erotettavissa olevia tekijöitä. Esimerkiksi akateemisesti koulutettu professori voi nauttia yhteisönsä arvostusta, mutta olla taloudellisesti heikossa asemassa.

Kolmanneksi merkittäväksi jaoksi Weber näki puolueen. Puolueen erityisyys muihin nähden piilee siinä, että sen luonnetta kuvaa pyrkimys vaikuttamaan valtioon. Ne ovat rationaalisesti organisoituja yhteenliittymiä jonkin päämäärän ajamiseksi.

Lähteet:

Sosiologia, Kimmo Saaristo, Kimmo Jokinen, WSOY, 2010

Klassinen sosiologia ja moderni maailma, Jari Aro, Pentti Jokivuori, WSOYpro, 2010

Karl Marx (1818 - 1883) katsoi, että ihmisen elämän määräävin tekijä on hänen asemansa ihmiselämän kannalta tärkeissä tuotantosuhteissa. Marx jakoi ihmiset tämän mukaan kahtia tuotontavälineiden omistajiin ja omistamattomiin, kapitalisteihin ja työläisiin. Marxin keskeisin teos on Pääoma osa yksi, jossa hänen oli tarkoitus tarkastella kapitalismin koneistoa puhtaimmillaan. Pääomasta oli tarkoitus julkaista kaikkiaan neljä osaa, joissa siirryttäisiin kirja kirjalta puhtaasta kapitalismin teorista tarkastelemaan lopulta kapitalismia käytännöllisessä maailmassa. Marx ei kuitenkaan koskaan saanut Pääoman muita osia valmiiksi.

Kapitalismin keskeinen ongelma liittyy pääoman omistajan ja pääoman lisäarvon tuottajan väliseen ristiriitaan. Kapitalisti sijoittaa pääoman, eli hankkii tuotantokoneiston ja raaka-aineet. Kapitalisti palkkaa työläiset valmistamaan tuotteita ja myy nämä suurempaan hintaan, kuin niiden valmistamiseen on tarvittu pääomaa. Ristiriita syntyy siitä, kun Marx katsoo tuotteen lisäarvon syntyvän työläisen panoksesta. Oikeastaan tämä suhde on keskeistä, jotta kapitalismi toimisi. Kapitalistin on saatava suurempi arvo valmiista tuotteesta, kuin mitä sen valmistukseen on käytetty. Kuitenkin työläinen tuottaa tuotteen lisäarvon, jonka kapitalisti omii itselleen. Kapitalisti menestyy siis sitä paremmin, mitä pienempää palkkaa hän pystyy työläisille maksamaan, vaikka lisäarvon tuottaa työläisten tekemä työ.

Lisäksi tuotantovälineiden omistajilla on ideoiden ja merkitysten määrittelyvalta. Markkinatalouden lait saadaan vaikuttamaan siltä, kuin ne olisivat välttämättömiä luonnonlakeja, vaikka asia ei olekkaan näin. Lisäksi pääomalla on taipumus kasaantua harvoille yksilöille.

Marx näkee kuitenkin myös kapitalistin järjestelmän vankina, joka palvelee suurta kasvotonta pääomaa. Hän on sidottu tavallaan markkinatalouden lakeihin kasvattamaan pääomaa. Kapitalistin pahin painajainen ei liitykkään työväenluokkaan, vaan toisiin kapitalisteihin. Kapitalistin on oltava aina valppaana ja kehityttävä, jottei toinen kapitalisti valtaisi hänen markkinoitaan. Tästä seuraa voittojen pienenemisen tendenssi.

Pärjätäkseen kilpailussa kapitalistin on pyrittävä jatkuvasti tehostamaan tuotantoaan. Tuotannon tehostaminen puolestaan vaatii kapitalistia sijoittamaan uuttaa pääomaa uuteen tuotantotekniikkaan, jotta hän pysyisi kilpailussa mukana. Tämä auttaa kuitenkin vain hetken ajan, ennen kuin kilpailijat ottavat saman tekniikan käyttöön ja kapitalistin on jälleen tehostettava tuotantoaan. Kapitalisti on siis pakotettu etsimään jatkuvasti uusia keinoja tehostaa tuotantoaan ja sijoittamaan uutta pääomaa tuotannon tehostamiseen. Tämä johtaa lopulta siihen, että tuotannon tehostamiseen tarvittava uusi pääoma ylittää tehostamisesta saadut hyödyt, jolloin saatavat voitot pienenevät jatkuvasti. Tämä on kapitalismin sisäinen ristiriita, jossa pääoman jatkuvan kasvun tavoittelu johtaa yhä pieneneviin voittoihin.

Loppujen lopuksi Marx tahtoi yhdistää nämä kaksi luokkaa, joista toinen kapitalismissa dominoi toista.

Max Weber (1864 - 1920) näki modernin kapitalismin kuitenkin erityisen rationaalisena. Moderni kapitalismi perustui vapaaseen vaihdantaan, eikä esimerkiksi maaorjuuteen tai merirosvoukseen. Hän katsoi, että ahneus ja voittojen tavoittelu sinällään ovat olleet aina olemassa, mutta moderni kapitalismi on tähän mennessä kaikkein rationaalisin ja ennustettavin kapitalismin muoto. Weber kuitenkin ansaitsee enemmän huomiota kuin pelkästään Marxin loppu sitaattina, eli Weberistä sitten vielä myöhemmin lisää.

Lähteet:

Sosiologia, Kimmo Saaristo, Kimmo Jokinen, WSOY, 2010

Klassinen sosiologia ja moderni maailma, Jari Aro, Pertti Jokivuori, WSOYpro, 2010

Jos raha olisi onnellisuuden mittari ja ajatus siitä, että yhden rikastuessa kaikki muutkin rikastuvat, olisi totta, niin silloin nämä kaksi listaa olisivat identtiset: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288532275504.html http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_asukaskohtaisen_bruttokansantuotteen_mukaan_(PPP)

Tämä Frontsaid Ollien hypetys on mennyt jo ihan yli... melkein puoli miljoonaa soittoa jewtubesta parissa päivässä... Miksi kaikki haluaa suosia tätä luultavasti kohtuu rikkaan perheen muksua jolla menisi muutenkin elämä nappiin? Tällä on myös huonoja puolia aina... Valitettavasti hänestä tulee koulukiusattu, mutta jos kestää yläasteen niin kaikki tulee menemään hyvin.

Muistakaas se, kun linkkaat tai puhut hänen tuotannostaan, silloin mainostat häntä. Tämä on juuri sitä mitä Universal Music on hakenut. Mallia Bieberistä otettu laulutyyliin ulkonäköön yms, kaikkein eniten markkinointiin. Valitettavan hyvin onnistuu tuo taktiikka heillä, vaikka suuri osa ihmisistä vihaa sitä, silti he vahingossa vain edistävät artistin rahan saantia. Tai jos oletetaan että artisti on edes vähänkään järkevän sopimuksen tekaissut.

Siispä jos et pidä tästä, tai varsinkin jos vihaat, älä levitä juttua minnekkään suuntaan mitenkään. Jos taas haluat että jollain jolla muutenkin menisi hyvin menee paremmin, silloin linkkaa ja vinkkaa niin paljon kuin haluat. Itse olen jo menettänyt toivoni tämän kapitalistisuuspaskan kanssa, varsinkin levy-yhtiöt ovat syöpää.

Robin ei suinkaan toimi kuin kaimansa Hood, hän ottaa köyhiltä rahaa ja antaa ne rikkaille levymoguleille. Itse voisin tukea tätä artistia mielelläni, ihan mukavaa että joku menestyy nuorena... Ongelmaksi tulee vain se ettei hän itse hyödy kuin jonkin verran, tietämättään ihmiset antavat rahaa rikkaille.

Söpö poika, mukava ääni ja lahjakas kielissä. Olisin toivonut että olisi mielummin jotain muuta kautta pompannut suosioon, tavallaanhan sen ansaitsee.

Monen painajainen on jäädä työttömäksi. Lisäksi työttömyyttä pidetään uhkana kansantaloudelle. Olet laiska ja huono ihminen, jos et tee töitä. Suomalaiset ovatkin oikea työläiskansa. Samalla kuitenkin yhtä Siwan kassapaikkaa hakee 100 henkilöä. Onko Siwan kassasta tullut unelma duuni?

Jos on joskus hakenut töitä, niin tietää miten vaikeaa se voi olla. Pitää olla hyvät markkinapuheet ja myydä itseään oikein urakalla. Ilmoitellaan sitten tulitko valituksi. Eikä sieltä sitten koskaan kuulu mitään. Samaa paikkaa kun haki vähintään viisi yhtä pätevää.

Sanotaan että töitä kyllä saa jos vaan haluaa, puhelinmyyjänä tai mainostenjakajana. Mikä menetys olisikaan yhteiskunnalle jos alan työntekijät menisivät lakkoon. Enää ei ole sitä peltoa josta koko kylän henki riippuu ja jonne kutsutaan kaikki kynnölle kykenevät. Totuus on, että mitä enemmän automatisoidaan, sitä vähemmän jää pakollisia töitä. Eikä tämä suinkaan ole huono asia. Yksi kone tekee sen minkä tuhat orjaa teki ennen ja huoltokin on helpompaa. Enää ei tarvitse töitäkään tehdä yli 12 tuntia päivässä ja vähenee kokoajan. Haasteeksi jää keksiä mitä tehdä kaikella vapaa-ajalla.

Toisaalta sanotaan ettei hoitoalalla ole tarpeeksi työntekijöitä. Sijaiset puuttuu ja hoidettavia on liikaa. Resurssipula. Silti jostain riittää aina resursseja huippu tärkeään mainontaan ja markkinointiin.

Mielenkiintoinen keskustelu ja omasta mielestä tuli hyvin esille että vapaa markkinatalous ei välttämättä ole resurssipohjaisen talouden vihollinen, vaikka onkin kilpailija. Kumpikin ajatus on tällä hetkellä "utopistisia" mutta jos kummallekkin annettaisiin mahdollisuus niin homma kiteytyisi siihen että kumpi tekee asiat tehokkaammin.

Tärkeintä on ymmärtää että toisilta voi ottaa opiksi ja että ei ole olemassa yhtä totuutta.

keskustelun olennaisin sisältö oikeastaan liittyy juuri siihen kriittiseen siirtymävaiheeseen joka täytyy joskus aloittaa.