IRC-Galleria

AlwaysGood kuiskasi... (tänään 19:31)
if you were in helsinki i would rape you lol

ei enää koskaan helsinkiin.

Mä kävin äsken Siwassa ostamassa ruokaa ja juotavaa itselleni. Kun mä olin tullut ulos sieltä kaupasta ja olin laittamassa kuulokkeita korville/kaivamassa Walkmania pois taskusta, huomasin, että pari nättiä(sillä oletuksella, että joku heitä kuvaileva adjektiivi pitää pistää mukaan) teinityttöä oli tulossa ja ne meni sinne Siwaan. Mulla kesti hetki saada kuulokkeet korville ja musiikki soimaan ja kun lähdin jatkamaan matkaani, huomasin sivusilmällä niiden tyttöjen tulevan ulos sen Siwan ovesta. Läheistä risteystä lähestyessäni huomasin, että ne oli sitten näköjään ylittämässä samaa katua samoista turvaviivoista(en ole varma, muistanko nyt tota sanaa oikein vai oliko toi väärä sana). Risteyksessä paloi jo vihreät valot meille jalankulkijoille, mutta mä lisäsin kävelyvauhtia ja kiiruhdin liikennevalotolpalle painamaan varmuuden vuoksi sitä nappia siltä varalta, että jos se pidentäisi sitä valojen vihreänäoloaikaa(en tiedä, toimiiko se järjestelmä niin, mutta mulla on toisinaan tapana tehdä silleen varmuuden vuoksi ja lisäksi mä en tykkää jäädä risteyksessä kahden autoväylän väliin sinne välitasanteelle odottamaan seuraavaa vihreätä valoa) ja sitten mä lähdin nopealla vauhdilla kävelemään niiden autoteiden yli(tietenkin katsoin samalla vasemmalle ja oikealle varmistaakseni, että autoja ei tule, niin kuin aina teen) onnistuin ylittämään tiet ennen valojen vaihtumista.

Mutta syy miksi mä tän hetken kirjoitin ja kerroin teille on se, että(enkä mä todellakaan haluaisi joutua tätä sanomaan, mutta sanon kuitenkin) kun mä kävelin siinä niiden tyttöjen vierellä sillä suojatiellä, mua oikeastaan taisi ihan kunnolla ahdistaa se tilanne ja mulla oli myös jonkinlaista paniikkia siinä. :SSS Kunpa vaan mullakin olisi vähintään ne normaalit sosiaaliset taidot ja kunpa vaan mäkin olisin yhtä sosiaalinen kuin "normaalit" ihmiset. :'S Toisinaan muutenkin tuntuu, että... no, tää on pakko kirjoittaa englanniksi, koska musta tuntuu, että englanninkielinen ilmaisu kuvaa paremmin sitä tunnetta: Sometimes i really do feel that i'm literally "uncompatible" with other people. :s Onneksi mulla on sentään kavereita, joille mä pystyn puhumaan netissä ja mä oon huomannut, että jos olen tarpeeksi keskustellut jonkun henkilön kanssa netissä, niin mä pystyn ja uskallan silloin puhua sellaisen henkilön kanssa oikeassakin elämässä paljon helpommin. :3 Mutta silti mä tarvitsen vielä hirveän paljon harjoitusta ja kokemusta ihmisille(ja toisinaan myös kavereille) puhumisesta ja tää ei ole mulle yhtään helppoa tai helppo tilanne. D: Sen takia mulle olisi vaan hyödyksi, jos voisin viettää aikaa kavereiden kanssa netissä ja keskustella niiden kanssa ja siksi se myös vie paljon aikaa, enkä mä voi lopettaa esim. koneella tai kännykällä oloa tosta noin vain. Isi ja äiti(tai ainakaan ja etenkään äiti) ei vaan tunnut tajuavan sitä.

Heh, siinä missä normaalisti ihmiset oppii sosiaalisiksi jo pieninä lapsina jo alle kouluikäisinä(vai olenko ymmärtänyt väärin?), mun sosiaalisuus heräsi rehellisesti sanottuna(ja mun oman käsityksen ja mun tuntemusten perusteella) vasta siellä mun riparilla. :D Ja vasta nyt lukion aloittamisen jälkeen mä olen yrittänyt parhaani mukaan(mutta omien rajojeni sisällä, koska jos mut pakotettaisiin tekemään jotain joka vaatii enemmän henkisiä voimavaroja ja sosiaalisuutta, se ei onnistuisi ja se saattaisi jopa olla haitaksi mulle. Mä mieluummin opettelen sosiaalisemmaksi rauhallisesti/hitaasti ja omassa tahdissa ja omilla ehdoillani, koska se toimii paremmin kuin se, että joku pakottaisi. Ja näin on myös mukavempaa.) oppia sosiaalisemmaksi, vaihtelevalla menestyksellä.

Mä osaan kyllä puhua ja pälpättää paljon (kerralla), mutta toisinaan tulee semmoinen tunne, että mä en osaa puhua ihmisille (suoraan) varsinaisissa (kahdenkeskisissä) keskusteluissa. :/ Välillä sitä jo pelkää, että toinen osapuoli on jo tylsistynyt(mikä varmaankin voikin olla totta, lol). Mutta ei onneksi kaikkien ihmisten kohdalla ole noin. On niitä sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa mä voin onneksi keskustella helposti, kauan, paljon ja monipuolisesti ja vieläpä ilman, että mulle tulee tunne, että toista kyllästyttää. :333

PS. Kymmensormijärjestelmä on kiva. Mä pystyn nykyään kirjoittamaan ja näpyttelemään jo todella nopeasti(omasta mielestäni)! ^^ Ja syy, miksi mun kirjoitelmat venyy tällaisiksi "jättiteksteiksi", on se, että mä kirjoitan aika pitkälti tajunnanvirtana(vai oliko se oikea sana nyt ajatusvirta, niillä taisi olla eri merkityksetkin) ja aika suoraan mun päästä, kun se käy multa paljon luontevammin. :3

PPS. Kirjoitin kaiken yllä olevan FB:ssä, mutta ajattelin laittaa tämän loppujen lopuksi kuitenkin tänne, koska kaikki kaverini eivät ole FB:ssä ja tiedän, että mulla on myös FB:n ulkopuolella kavereita, jotka jaksaa ja kai myöskin haluaa lukea näinkin isoja kirjoituksia multa. :D :3

Se tunne kun sun oma teksti jätää sua sosiaalisesti, lol

sdfghjkhgfdsdfghj ahistaamasentaa.

Mulla on taas sellanen fiilis et mulla ei oikeesti oo kovinkaan paljon sellasia kavereita jotka oikeasti luottaa muhun tai viihtyy mun kanssa. Tai siis.. Ois kivaa olla enemmän niitten ihanien kanssa jotka on mulle tärkeitä, mut silti aina kun ehdotan jotain, kaikilla on jotain muuta tekemistä, ne ei vastaa kysymykseen tai edes harkitse sitä toista ajankohtaa jota ehdotan... Mua rasittaa kun tiedän et oon kaikille se toinen ihminen, aina on olemassa joku ennen mua.

Okei se siitä, mun hieno ajatusmaailma johtunee kauheasta stressistä, mustasukkaisuudesta ja siitä et olin kotona koko syysloman, joka oli näin btw mun elämäni surkein.

Ja tajusin etten oikeastaan tiedä kenestäkään mulle läheisestä paljoa mitään.

tutustukaa muhun

oiskohan meil niinan kans pienimuotonen kommunikaatio-ongelma ku se istu mun sylis ja yritin saada sitä pois ni se ei kuunnellu mua ja jouduttii tekstaa...