En suosittele, jos aikoo säilyttää mielenterveytensä. Mä en luultavastikaan ole enää oikein järjissäni, kun aconiin asti päästään.
Kuinka voikin cossit kusta näin totaalisesti? Kun ei ne kuse kuin tosta vyötäröltä, mutta kun tuntuu että tätä pukua on mahdotonta saada istumaan/näyttään hyvältä mun päällä.
Ja ehkä mun aivot kiehahti tuolla ulkona: mun takalapun saumassa on nyt sisäänommeltuna kynä ._. Tai sitten oon vaan todellakin epätoivoinen.
*hermoromahdus*
Ehkä kahden päivän tauko tekee ihan hyvää. Jos vaikka saisin sen kaivatun inspiraation hivenen tai jonkun maailmaa mullistavan idean kuinka näyttäisin Lilly Kanelta kahdeksan päivän kuluttua.
Nyt kaikki lähti mesestä. Kaipa mäkin sitten ryömin takaisin tonne ompelukoneen ääreen. Ei voisi kyllä vähempää kiinnostaa. Eikä taida ketään muutakaan.
No vittu angst. Nyt cosseja tekeen, kyllä tämä tästä -->
Samat kysymykset pyöriny mielessä, jo pienestä, oon miettiny että miks kaikki pettää, miks pitää tietää, miks kaikki pitää ainniin vaikeeksi tehdä. Koska sanat voi satuttaa, tuottaa tuskaa, tehä hetkest kauniin tai yöstä mustan, mutta turha niillon enää hakee luottamusta, jos on jo taustal liian monta petettyä lupausta.
Miks kaikki on niin vaikeeta?
Miks ei ees joskus asiat vois mennä niin ku niitten pitäis?
Miks kaikki menee aina ihan päin jotain?
Miks sä et vois tajuta et rakastan sua niin et sattuu?
Miks sä oot niin sokee?
Miks mun pitää kärsiä jonkun niin ihana asian takii ku sä?
Miks elämä menee aina ihan vituiks?
Miks kukaa ei ymmärrä mua?
Miks elämä potkii aina just mua päähän
Voisko joku kertoo mulle miks ja antaa syyn miks jatkaa ku oon jo menettäny kaiken minkä takii jaksoin joskus jatkaa!?