Tajusin just et mun pitää alkaa kirjoittaa enemmän ihan runo-runoja. Se avartais mun lyyristä ilmaisua, näin uskoisin. Toi siihen enemmän maagisuutta ja elävyyttä. Ja poistas rajoja, kun niin paljon kirjoittelen rimmaavaa lyriikkaa. Toisaalta onhan tää viime aikojen "regee-lyriikka" kun sitä bändissä lauleskelen, vienyt mua siihen avarampaan lyyriseen suuntaan.
Välillä yksin, välillä yhdessä,
silti sisällä tyhjää
Sisus kolisee tyhjyyttä,
huutaa täyttäjää,
ei ketä vaan,sut se vaan haluaa
En tie viel kuka oot,kyl se viel selviää,
Tule mun luokse ja sulata mun jääkausi
ehkä jokin meissä
saa aikaan sen
että jossakin kaukana
lyö pieni perhonen
siipensä yhteen
synnyttäen pyörremyrskyn lailla kaipauksen
saa ilman välillämme väreilemään
vieden muassaan henkäyksen
hetken ensi lupauksen
joka myötä toisen lyönnin siipien
haihtuu, katoaa,
niinkuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.