IRC-Galleria

Mäen laidalla


Seisoin yöllä mäen laidalla
katselin kaupunkiin

siellä katuvalot hehkuivat
hiljaisten teiden varsilla

rivitalojen pihoissa
nukkuvissa leikkipuistoissa
ja öisissä autokatoksissa

Jossain kerrostalon ikkunassa
näkyi valoa

joku ripusti yöpaidassa
pyykkiä parvekkeella

Kuu valaisi taivaan
kuuset kuiskivat vierelläni

tunsin kylmän tuulen

Tämä rinne ja humiseva metsä
koin sen rauhan

ja näin nukkuvan kaupungin

Mietin missä hän on,
joku, joka minua jossain odottaa

Yksinäiset valot
tuhansissa ikkunoissa

oletko sinä, rakkaani
jossain niistä

samassa kaipuussa
menossa nukkumaan

näkemään unia
kauniista metsän tähdistä
jotka tuulen mukana tuikkivat

joiden luona odotan
untasi ajatellen


-Sakari Mäkelä

Löysin totuuden.
Se ei ole yhteiskunnan totuus.
Se ei ole koulutuksen totuus.
Se ei ole ministerien ja valtion totuus.
Se ei ole opettajien totuus.

Se on oma sisäinen totuuteni.
Se on sydämeni totuus.
Oma valoni.

Kuuntele sisintäsi, niin sinäkin löydät oman totuutesi.
Kuuntele sydäntäsi, niin löydät valon.

Neljä silmää kohtaavat, toisensa hohtavat.

Lämmin katse sisälle uppoutuu, sieluun syvälle sukeltaa.
Aika pysähtyy, kaikki turha unohtuu, on aika rakastaa.

Sielunkumppani edessäni, siivet selässä.
Menneisyys takanani, uusi tie edessä.

Yhdessä kuljemme, maailman luomme.
Yhdessä rakastamme, uuden maailman määrittelemme.

Liity seuraamme, luodaan se yhdessä.

Tuntee, sen tuntee
ettei muka mitään tunne?
hämmentynyt on
kun tyhjyyttä kodikseen luulee
häilyvä ja erehtyväinen
kunhan menen sisemmälle
näen sen, enkä huku
itseäni syvemmälle
niin kirjavaa ettei aina tohdi kirjoittaa
kuin ottaisi mielestään mittaa
mutta en tohdi pukea päälleni
sankarin viittaa
vaan juoksen laiturilla kunnes hyppään virtaan
en anna näiden kaaoksen hetkien valua ohitseni -
koskettamatta.

Muistatko matkan viimekertaisen?
Sen kauniin ja hiljaisen.

Sen jossa halusit olla sinä.
Sen jossa olit sinä.

Muistatko omat valintasi?
Muistatko omat tekosi?

Matkaltasi päädyit uutteen paikkaan kokemaan.
Uusien kokemuksien kautta oppimaan.

Ihmisenä aikaa nyt maapallolla viettelet.
Miten aikasi kuluttelet?
Mitä päätöksiä teet?

Mikä on tämän elämäsi matka?
Sen päätöksen teet taas sinä itse.

Kulkuri matkallansa kerran kohtasi Kuoleman.
”Matkamies, näetkö koivikon takaa jo siintävän sataman?”
”Oi en minä satamaan halua vaan tunturille erakkotuvan!
Vaivaiskoivun varsille vajoaisin ja opettelisin elämään.
Voi Kuolema, jos minä merille lähden niin sille tielle jään,
Ja kotirantaakin aalloilla alan liian helposti ikävöimään!”
”Matkamies raukka, olet kotirantaasi paennut jo kauan,
sydämesi repinyt ja takonut riekaleisiin syyllisyyden sykkivän naulan!
Tokihan jo janoat päästä lepoon laineina liekkuvan haudan!”
”Oi Kuolema, nuori kun olen, ajatuskin ahdistaa!
Tahtoisin vain sen tunturitorpan ja rauhaa torkahtaa,
mutta kanssasi kerran, sen vannon, vielä vaellan kohti satamaa.”

Mitä minä olenkaan itselleni tehnyt?
Kaatunut kullatulta kadulta
(Ah, minä muistan vielä sen loiston!)
Ryteikössä rämpinyt
Sulkenut sydämeni anteeksiannolta
(Oi jumalani, sallithan toiston!)

Mitä minä olenkaan itselleni tehnyt?
Langennut platinaisilta laatoilta
(Se tie oli niin suora!)
Nälässä sydäntäni syönyt
Katkaissut siivet tulevaisuudelta
(Herra, tämä nykyinen polkuni on ohut kuin nuora!)

Mitä minä olenkaan itselleni tehnyt?
Kompuroinut kultaiselta kiveykseltä
(Se hohto häikäisi silmät!)
Tuhoon mahtini syössyt
Repinyt raajat elämältä
(Oi, anna minulle voimaa kohdata polut pimeät!)

Jään.

miksi valehdella väärinpäin
että sun on hyvä olla näin
kun et sanotuksi sitä saa
et edes sanaa ihan muutamaa
siihen yksin seisomaan jäät
et kai itsekään tiedä mitä näät
kun katsot sisälle sun pään.

minä silti tähän odottamaan jään.

Viuluniekat soittavat joen kuohuvalla virralla
verhoutuneena levään ja lumpeenlehviin.
Käyräkärkitöppöset aaltojen huteralla sillalla
kostuvat kiihkeän tangon tahtiin.
Viulut vinkuvat yöhön kesäkuun tuoksuvaa huumaa
halki suloisen keveän ilman
sävel vallaton kiusoittelee tuulta kuumaa
jouset tanssivat sormissa viikarin kahdeksan.

Viuluniekkojen soitto kantaa yli tummana virtaavan veden
joen pientareen yli varjoisaan koivupuulaaksoon
luokse alakuloisen leiritulen,
matkamiehen matkalla perikatoon.
Viulut vaikertavat valituslauluin kesäpäivälle katoavaisuutta
kulkurin korvissa soimaava sointi
vain ennustaa lopun tulista kiivautta.
Voi matkamies, miksi niin synkeä onkaan levottoman mielesi vointi!


Viuluniekkojen riemuinen soitanta surumielisen haikeuden saa
levälautat ja lumpeenlehdykät kuuma tuuli pyörteisiinsä pyyhkii
soittajain alastomuuden paljastaa
matkamies rannalla tulituskaansa nyyhkii.
Oi, iskeytyy tikari nuoreen rintaan!
Kun kaukana kivillä kosken otso lohia rannalle lyö,
vaipuu viulujen vaikerrus väristen virtaan
ja hiljalleen ohenee kesäkuun yö.

Silmiisi uppoudun, syvälle sieluusi.
Kätesi ympärille kietoudun, lempeään halaukseesi.

Pidät kiinni kädestäni, lempeästi.
Istut syliini, pehmeästi.

Yhdessä on aina valoisaa.
Vaikka on yö, niin aurinko paistaa.

Rakkaus voittaa...