Kävelen pitkin kuunvalaisemaa rantaa, kuun valo pitkin vettä valoaan kantaa. Katson veteen, mä ajatuksiin vajoan, sisimpiin mietteisiini syviin kajoan. Sydämmessäni tunnen asioita paljon, hauskoja, ihania ihan kaikenlaisia. Kuitenkin yksi edellä hakkaa, kulkee aivan omaa matkaa.
Tunteiden kirjoa nyt kiireellä selaan, tartun kansioon palava Rakkaus, sen sivuja nopeasti kelaan.
Juuri kun alkaa olla vastaus lähellä, juuri kun syvimpiä tunteita kynnän, havahdun, tunnen olkapäälläni kosketuksen hellän. Katson taakseni, ja silloin vastaus selviää, siinä olet sinä, meri. Ja tää on rakkautta tää!
Unessani aistin sinun läsnäolosi,
Kuulen äänesi ja hengityksesi,
Tunnen kosketuksesi ja se saa minut lamaantumaan,
Tiedät että rakastan sinua,
Tiedät että en voi elää ilman sinua,
Tämä pitkä välimatka on kuin kuilu,
Joka erottaa meidät toisistamme,
Olen odottanut kauan,
Että kohtaisimme jälleen,
Olen niin kaivannut ihanaa ääntäsi,
kosketustasi, kaikkea sinussa,
Kunpa olisit tässä lähelläni,
Kuulisit kuinka sydämeni huutaa,
Kuulisit kuinka se haluaa lähelleen ihmisen,
joka oikeasti välittää,
En voi olla ajattelematta sinua,
vaikka haluaisinkin ajatella jotain iloista,
se sattuu aivan liikaa,
Haluan tulla luoksesi,
Haluan olla jälleen vapaa,
Tuntea hymyn kasvoillani ja kaiken,
kaiken sen mistä voin nyt vain kuvitella,
Mutta se on mahdotonta,
sillä sinä olet aivan liian kaukana ♥
Näen elämässäni ihmisiä. Ihmisiä jotka joskus menetin.
Etenin liian nopeesti ja tein virheeni.
Tunnustin rakkauteni, mutta se oli virhe.
En ymmärrä, en tiedä miksi, mutta se oli virhe.
Näen nämä ihmiset edelleenkin elämässäni... vaikka todellisuus on muuta.
Odotan ja toivon. Sydämeni hekumoi vieläkin, enkä voi unohtaa.
Ystävyys ei kerennyt edes alkamaan, ennen kuin se jo loppui.
Silti näen ja koen nämä ihmiset joita rakastan, vaikka olen nyt yksin...
Onneksi minulla on omat kaverini, mutta nämä kaksi tärkeää menetin heti alkuunsa...
Ehkä saan vielä mahdollisuuden, ehkä joskus tajuan että "se" ei ollut virhe...
Ehkä he joskus näkevät sieluuni, ehkä joskus voimme aloittaa alusta ja olla ystäviä...
Ehkä kaikki muuttuu...
Määrittelen itseni tekojeni mukaan.
En niiden joita tein vaan niiden joita teen nyt.
En olisi mitään ilman menneisyyttä, mutta en olisi mitään ilman tätäkään hetkeä.
Ei pidä juuttua, menneisyyteen puuttua...
Nyt sukellan eteenpäin, muokkaudun ja muutun.
En ole enää sama ihminen, olen uusi ihminen ja muutun joka sekunti.
Jokainen sekunti soluni uusiutuvat. Fyysisesti olen täysin uusi ihminen, eri kuin vuosi sitten, eri kuin sekunti sitten.
Jokainen uusi ajatus muuttaa henkistä minääni. Henkisesti olen täysin uusi ihminen, eri kuin vuosi sitten, eri kuin sekunti sitten.
Samanlaisuus on illuusio, pelkkää vertailua menneisyyteen.
Kuolen ja synnyn joka sekunti.
En arvostele ihmisiä niiden menneitten tekemisien mukaan. Siihen pyrin.
Ihmiset muuttuvat, ajat muuttuvat ja kaikesta oppii.
Katson ihmistä nyt, katson mitä nyt tapahtuu ja annan mahdollisuuden.
Elämä on kehitystä, loputonta muutosta kohti jotain suurempaa ja parempaa.
Pimeydestä valoon ja masennuksesta rakkauteen.
Ole ja loista.
Elä ja ole jotain toista, jotain uutta.
Muutu ja kehity, uusiudu ja muokkaudu.
Elä tätä hetkeä...
Muistan tämän hetken, kurkotan siihen nyt.
Otan kiinni tunteesta, kurkotan syvälle.
Palaan samaan tunteeseen ja liu-un eteenpäin liukkaasti, samalla salamankirkkaasti muistaen tämän hetken tärkeyden.
Ajattelen ja koen itseäni, samalla nähden tämän hetken jalouden.
Muistutan itseäni valehtelematta ajatuksistani, samalla nähden valon kirkkauden.
On joku muuri jota en näe. Ehkä se on niin ohut.
On joku este jota en koe. Ehkä sitä ei olekkaan olemassa...
Missä olet sinä jota voin rakastaa?
Missä olet sinä joka minua rakastaa?