IRC-Galleria

On yö, kuulen sateen
hiljaisen kohinan.

Tuuli kuiskii lempeästi.
Se kutsuu minua nimeltä.

Astun ulos sateeseen.
Hengitän syvään raikasta
tuoksua, voisinpa joskus
ymmärtää sairasta
ajatuksen juoksua.

Annan omien kyynelieni
sekoittua lämpimään
sadeveteen.
Mitä kaikkea elämä
tuonutkaan on eteen, sen
kaiken tahdon unohtaa.

Silmäni suljen ja periksi
annan.
Enää en kestä, sateen
annan kasvojani pestä,
hellästi pyyhkiä.

Rakastan sadetta, siinä
saatan rauhassa nyyhkiä.
Kukaan ei voi kyyneliäni
erottaa.

Kerran olen onnellinen,
mutta lopulta maailma
kaiken sen jälleen
verottaa.

Jätit minut yksin, vaikka lupasit pysyä vierelläni.
Lupasit ettei minuun enää satu, valehtelit.
Nyt jatkan matkaani ilman sinua, kuljen tuttua polkua kotiin, mutta nyt, olen yksin.
Kuuntelen kappaletta, jonka tahdon omistaa sinulle, soivan ikuisesti, sinulle, joka jätit minut yksin.
Pelko kiertää vatsaani. Tiedän, etten ole yksin. Tunnen kuinka se katsoo minuun.
Sen läsnäolo ahdistaa minua, epätoivoni kasvaa.
Tuska ja pakokauhu valtaavat minut.
On tullut aika. Käännyn hitaasti ympäri.
Kohtaan pohjattomat silmät, yksin.
Katson sitä silmiin.
Se on tullut viemään minut.
Itken vielä viimeisen kerran. Sitten se ojentaa minulle kätensä.
Tiedän, että se on viimeinen toivoni.
Tartun sen kylmään käteen ja annan sen ohjata minut pois, pois täältä, jonnekkin kauas.
Näen kuinka kaikki vain katoaa, hymyilen.
Pimeää....
Kuulen sen silti, kappaleen, jota kuunnellessani luovutin ja annoin periksi.
Se jatkaa hiljaista soimistaan, sinulle, joka jätit minut yksin.
Palaanko vielä joskus ja kerron kuinka koskee kun katsoo kuolemaa silmiin?

Katson peiliin, se on vielä kaukana.
Astun lähemmäksi.
Näen kasvot. Kasvot, vääristyneet tuskasta.
Silmät täynnä sokaisevia kyyneliä.
Katselen hetken, seuraan kyyneltä, joka hiljalleen valuu poskelleni.
Tuijotan syvälle omiin tummiin silmiini.
Kosketan sormillani poskiani pitkin valuvia kyyneliä.
Suljen silmäni. Katson itseäni uudelleen.
Tuijotan jälleen syvälle silmiini.
Tutkin silmiäni. Näen pelkkää tuskaa ja yksinäisyyttä.
Ymmärrän viimein, että se mitä sisälläni on, pelkkää kipua ja katkeruutta.

Kuinka kauan voin vielä salata kärsimykseni?

Kuinka kauan voin pidätellä huutoani, jota kukaan ei kuitenkaan kuule?