IRC-Galleria

[maanikko]

[maanikko]

Child is my name.

[presentaatiosta]Perjantai 18.01.2008 14:05

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jäin henkiin, wow.. : D Kalenterisivuista sain palautetta että fonttia voisin hieman harkita (mulla on käytössä rikottu cracked, ja toivottu on joskus aikoinaan ettei olisi rikottuja) ja että värit saisivat olla hieman raikkaampia ja lenssit prosentuaalisesti voimakkaampia (joissain kohdin altanäkyvä kuva tuli läpi liian voimakkaana). Kansikuvan aihealuetta pyrittiin hieman rajaamaan ja seuraava palaveri on parin viikon päästä Runebergin päivänä. Thih, ei siis täyttä paskaa vaan enimmäkseen perus-hyvää tavaraa josta jalostetaan eteenpäin! : ) Tosin taidan olla aika rajoittunut, koska pidän edellistä kuvitusta hieman lapsenomaisena ja naiivina? Mutta ainakin pomo(t) tykkäsivät sellaisesta joten ehkä asiakas on jälleen oikeassa : p

Ihme että meni näinkin hyvin, tunsin oloni väsyneeksi ja hieman säikyksi. Näin ihan käsittämättömän sairasta unta. Mulla oli siinä unessa pieni vauva jota imetin. Vauva ei kuitenkaan halunnut juoda maitoa vaan itki ja huusi tuskaisesti aina kun yritin sitä syöttää. Uneen tuli yksi tuttu miespuolinen henkilö veitsen kanssa ja mitään sanomatta viilsi minua molempiin rintoihin niin että veri valui paksuna ja lämpimänä pisin vatsaa. Lapsi lopetti huutamisen ja alkoi ahnaasti juoda vertani, ja tää mua viiltänyt tuttuni vaan tuijotti ku patsas mua. Heräsin yöllä kylmänhikisenä kädet rintojen päällä ristissä (korvissani soiden maiskutus-äänet) siten että tunsin sydämen lyöntini niin voimakkaasti että hetken luulin tekeväni kuolemaa.. En saanut nukuttua kuin pätkittäin sen jälkeen. Kammottavan todentuntuinen ja mieleenpainuva uni. Näen aika harvoin painajaisia enkä usein erityisesti sellaisia joiden tunnelma säilyy näin kauan mielessä.

Ehkä tälle on jopa looginen selitys, katsottiin ennen nukkumaanmenoa Penn & Tellerin jakso siitä miksi kuolema on bullshittiä. Siinä näytettiin naista joka imi kumppaniltaan verta ranteesta, uskoivat pöhlöt olevansa vamppyyreitä. Gosh.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Yours truly,

Nightmare before presentation,
[maanikko] the Pumpkin King

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

^ *reps* : DDD Raiskaa sinäkin hyvää elokuvaa!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

[Argh]Torstai 17.01.2008 13:59

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tsih, vika työpäivä harjoittelijana.. : )

Jänskättää hiukan huominen. Sillon on presentaatio jo aikaansaadusta taitosta/ kuvituksesta. No, kuvituksesta ei voi sanoa muuta kuin I'm so sorry mutta tuo rakastajani tuossa vieressä on ollut minulla vasta viikon, siinä ajassa ei ihmeitä tehdä (tosin sen verran jo oon tehnyt et PS3 on HUIKEA). Taitto on omasta mielestäni hyvässä hapessa. Keksin aika kivan idean joka sisältää uutta suosikki koristefonttiani, CRACKEDia. Sitten luonnollisesti ihan vitusti viivoja ja laatikoita ja lenssejä.. : DDD Kalenteria on yllättävän helppo tehdä jopa vaikealle kohderyhmälle. Paljon mittaamista ja hyvää alkusuunnittelua takaa sen että muutokset tapahtuvat pienessä mittakaavassa. Isoa ei sitten jaksaisikaan. Eli aukeama mallit (1 sivu, 7 päivää ja 2 sivua, 7 päivää) ovat "valmiit". Samoin Poissaolot-sivu ja tänään vielä puuhailen lukkarit ja laske arvosanasi-sivun..

Jos saisin nämä kaikki menemään läpi mahdollisimman pienellä korjaustyöllä, voisin paneutua täysillä kuvittamiseen. Olisi hienoa kun olisi "luuranko" valmiina.. Toivon ettei pomoni tulisi olemaan pahasti pettynyt siihen mitä olen jo aikaansaanut. Tiedän, että hän haluaisi nähdä mahdollisimman paljon kuvitusta mutta totuus on etten ole ehtinyt enkä edes pystynyt siihen edellisellä koneellani.

Toivottavasti uusi kalenteri-tyyli miellyttää edes jostain kohtaa. Kaiken tekeminen uudestaan olisi rankkaa. Ja mahdotonta näin lyhyessä ajassa, sillä suurin osa kalenterista lähtee painoon jo maaliskuussa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Taittelija
[maanikko]

[aamuna]Keskiviikko 16.01.2008 11:35

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

ShitFuck.

Helvetin helvetin helvetti.

Perkele.

Houston, we have a problem. Leopardi (käyttis) asennetaan iMacceihin jo tehtaalla enkä siis pysty saamaan UUTTA iMaccia ilman tuota uutta ihanuutta. Ja miksi sanonkin ei uutuuksille johtuu KIVIKAUTISESTA mutta aina yhtä rakastettavasta (minulle) tärkeimmästä ohjelmasta FreeHanskasta, joka ei pysy Leopardin vauhdissa.

Nyt on siis ostosuunnitelmat jäässä. Pitääköhän alkaa harkitsemaan käytettyä?

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Muutoin aamu alkoi odotetusti kun otetaan huomioon ettei uni napannut liikaa iltasella. Nyt 7 h nukkuneena koen silti jaksavani paahtaa tämän päivän. Taidankin jatkaa töitä, ei ne itsestään valmiiksi tekeenny. Ehkä saisin samalla jonkun ratkaisun tähän Mac-dilemmaan.. : p

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Koneettomaksi joutuva
[maanikko]

[Raportti]Tiistai 15.01.2008 15:01

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Söin äsken kokonaisen subin, ehkä oli liika innostus nälän suhteen : DDD Oli vissii aika tulista ku huulia polttaa.. : D

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

[Uh]Tiistai 15.01.2008 11:32

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Keksin elämälleni juuri tarkoituksen. Se on olla ähkyssä. Eilen oli ehkä liika innostus, ei ihminen voi jäädä henkiin ensin ahmittuaan jäätävän hese-aterian ja sitten vielä suklaata.. Olikin sitten aika elta olo loppuillan, mm. nukuin sohvalle Penn & Tellerin ääreen : D Villen kaveri tuli meille iltasel ja ne häsäs jotai datinkia meille, verkkoa tms. Mä vaan huudatin tv:tä ku halusin kattoo suomalaista sarjaa ja ne hölötti jotai verkko-juttui. Mahto naapurit rakastaa meitä <2

Takaraivossa kummittelee. On hieman ADHD -olo kun on jotai mystisii keskittymisvaikeuksia. : D Tänään koitan kerätä kaikki tahdonvoimani jotta selviäisin kunnialla työpäivästäni x D Tuntuu että unohdun aina välistä vaan kattelee seiniä : D Äsken join hyvää päivää -virkistävää sitrusjuomaa, ehkä pysyn tolpillani. Tämä jos mikä mielestäni todistaa, että jos ihmisen elämässä tapahtuu liikaa liian äkkiä, kylmäpäisimmälläkin on hieman kärryiltä pudonnut olo. Silti nyt on parempi viikko kuin edellinen, sen jotenkin tuntee. Olen päästänyt irti muutamien asioiden prosessoinnista; en saa vastauksia kaikkeen ikinä. Jos väkisin vaan koittaa kelaa edestakaisin maailman yksinkertaisempia/vaikeampia asioita, mitä siinä luulee voittavansa? Helpot mutkistuvat vaikeiksi, ja vaikeista tulee mahdottomia. Aika tulee näyttämään monta asiaa, ehkä muutun vahvemmaksi tai ehkä vielä vie aikaa olla rohkeasti oma itsensä. Seistä niillä kuuluisilla kahdella jalallaan ja kantaa vastuu itsestään antamatta kenenkään muun määrittää olemistaan..

Torstaina mun harjoitteluaika loppuu! : )

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Harjoittunut
[maanikko]

[Memi in the nutshell]Maanantai 14.01.2008 17:10

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

1. Etunimi: Emmi
2. Lempinimi: Memi
3. syntymävuosi: 1988
4. syntymäpaikka: Yläne
5. horoskooppi: Härkä
6. mies vai nainen: nainen
7. Tämänhetkinen koulu: - (valmistuminen SKTO:sta -07)
8. Aiemmat koulut: Yläneen kirkonkylän ala-aste, Rauman Karin koulu, Rauman Lyseon peruskoulu, Rauman kuvataidekoulu, SKTO
9. Asema: ?
10. Asuinpaikka: Tampere
11. Nettinimet: [maanikko]
12. Hiusten väri: punainen
13. Hiusten pituus: suihkun jälkeen lapaluiden alle, kuivana lyhyemmät koska (luonnon) kihartuvat niin voimakkaasti
14. Silmien väri: tumman siniset
15. Parasta ulkonäössä: ehkä hiukset ja silmät
16. Pituus: n. 170 cm
17. Näkyviä arpia: alavatsassa "pieni" (n. 15 cm)
18. Silmälasit: on, ja lisäksi piilarit
19. Lävistyksiä: 1/korva, yht. 2
20. Tatuointeja: noup
21. Oikea vai vasuri: Oikea

22. Ensimmäinen paras ystävä: naapurin Sami
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: varmaan joku lusikka osallistumisesta hiihtokisaan : D
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: satu-baletti tms.
25. Ensimmäinen oma lemmikki: perheellä oli kissa kun olin pieni
26. Ensimmäinen oikea loma: joku kun lähdettiin Ruåttiin kattomaan sukulaisia
27. Ensimmäinen konsertti: ei tietoa..
28. Ensirakkautesi: oi kovaa oli rakkaus aikoinaan, olikoha eka "suuri rakkaus" Lasseen..

29. Paras elokuva: Moulin Rouge
30. Paras TV-ohjelma: C.S.I.:t, erityisesti original
31. Lempiväri: musta
32. Paras laulaja: Jonathan Davis, Herra Ylppö, Ville Malja, Ville Valo, Ilkka Alanko.. jne.
33. Paras bändi: Korn, HIM, Maj Karma, Lapko, Neljä Ruusua, Don Huonot.. jne.
34. Lempibiisi juuri nyt: Hyvää yötä ja Huomenta, Luovuttanut enkeli, sorry go 'round
35. Paras ystävä: paljon hyviä ystäviä löytyy, mainittakoon läheisimmäksi Pirjo
36. Paras karkki: suklaa ja salmiakki
37. Paras urheilu: penkkiurheilu
38. Paras ravintola: ruokapaikkana Antalya (Rauma), baarina Night Factory (H-valta)
39. Lempivaatteesi: Lapko-huppari
40. Lempikauppa: Hemtex, Pentik
41. Lempiaine koulussa: kuvaamataito
42. Lempieläin: kissa
43. Paras kirja: Stephen Kingin tuotanto (tällä hetkellä työn alla "Kuulolla")
44. Paras lehti: Regina
45. Lempikengät: kulutetut, tummat, korkeakorkoiset pitkävartiset saappaat, mis on solkii koristeena

___Juuri nyt___

46. Olosi: väsynyt
47. Sinkku vai varattu: varattu
49. syöt: kynsiä (pahe nro 321)
50. juot: äsken join kupin teetä
51. Fonttisi: Verdana (siis lempifontti, tää mikä täs on varmaa Helveticaa tms.)
52. Online: Khyl
53. kuuntelet: myyntipuhelua viereisestä huoneesta
54. ajattelet: nukkumista
55. Haluat: nukkumaan
56. katsot: näyttöjä (MACin näytönsäästäjä on KIEHTOVA)
57. olet pukeutunut: hame, sukkikset, pitkävartiset sukat, villasukat, toppi, paita, alusvaatteet.

________Tulevaisuudessa__________

58. haluatko lapsia? en ehkä, mutta ei sitä koskaan voi tietää..
59. Haluatko naimisiin: en
60. Mille uralle menet? nyt graafista viestintää, ehkä kuvittajan hommat kiinnostaisi.
61. Missä haluaisit asua: Turussa
62. Auto: jeeppi : D

__parasta vastakkaisessa sukupuolessa___

63. Hiusten väri: tumma (tai saa olla vaaleekin mut jumalauta, ei mitää värjättyy : D )
64. Pituus: 'bout 180 cm
65. silmien väri: tummat
66. Hoikka vai tukeva: sopiva
67. söpö vai seksikäs: seksikäs. Söpöt ei tässä maailmassa pärjää.
68. Silmät vai huulet: huulet
69. Suukkoja vai haleja: haleja
70. Lyhyt vai pitkä: pitkä
71. Humoristinen vai vakava: osaa mennä tilanteen mukaan
72. Romanttinen vai neutraali: tilanteen mukaan, henk. koht. vihaan liikaa siirappia..
74. Herkkä vai äänekäs: herkkä mutta ei nyyhky
75. yhden illan juttu vai suhde: riippuen siitä mitä etsii
77. Häirikkö vai kiltti: häirikkö ennemmin, kiltit ovat kynnysmattoja.

___oletko ikinä______

78. Suudellut tuntematonta: Khyl.
79. Juonut alkoholia: Khyl.
81. Karannut kotoa: Khyl.
82. murtanut luita: Khyl.
83. Särkenyt jonkun sydämen: Tuskin.
84. Lyönyt jotakuta: Khyl (nuoruusvuosina.. : D ).
85. Puhunut paskaa selän takana: Khyl, kaikkihan sitä tekee. Ei sillä että se olisi selitys.
86. Eronnut jostakusta: Niin tai sitten musta on erottu.
87. Itkenyt jonkun kuoltua: Khyl.
88. Itkenyt koulussa: Khyl.

___Uskotko___

89. Jumalaan: En.
90. Ihmeisiin: En.
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: Fifty - Fifty, uskon FYYSISEEN HALUUN ensisilmäyksellä. Siitä se kehittyy sitten rakkaudeksi jos on kehittyäkseen.
93. Ufoihin: Ehkä.
94. Sielunkumppaneihin: Khyl.
95. Taivaaseen: En.
96. Helvettiin: En.
98. Ensitreffeillä suuteluun: Khyl.
99. Horoskooppeihin: Khyl jos oon sillä tuulella.

___Vastaa totuudenmukaisesti___

100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä:
Eikös kaikilla ole joskus jossain elämänvaiheessa ollut? Mihin muutoin perustuisi teini-iän "rakkaudet" tyyliin Orlando Bloomiin? : D Tiedän että tällä haetaan takaa jotain syvällisempää mutta ei nyt kiinnosta alkaa spekuloimaan moista paskaa.. : D

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

[thih nro 321]Maanantai 14.01.2008 12:19

- - - - - - - - - - - - - - -

Huh, siinäpä meni taas yksi viikonloppu. Muistona on univajetta, vähentyneitä alkomahooli-pulloja, reissaamista, uusia mustelmia, ennekuulumattomia sanontoja, väärä selkä sekä kebabbi-masu. : D

Lueskelin noit ed. kirjoituksiani, on ollu vissii 16 m ottassa sohimassa näppäimistöö ku oon yrittäny kirjoittaa. : D Onneksi olen tänään paremmalla tuulella (maanantaina, uskomatonta) vaikka nukkumisesta ei taaskaan tullu paljon paskaakaan. Heräsin toistuvasti siihen että Ville riehus ku ei saanu unta. Tekis raukka-parka niinku muutki normaali-ihmiset (=teekkarit joilla alkaa päivä vasta kahdeltatoista) ja nousis vaikka dataamaan olkkariin siksi aikaa että alkaa väsyttää. Muutenkin se ei muuta tee ku dataa 24/7, miksi mua kiusata unettomalla yöllä ku vois kerrankin munkin suostumuksella painella iha rauhas sinne helvetin koneensa äärelle.

Eilen oli matkalla Raumalta Tre:lle jotain agressiota ilmassa. Ite olen tiennyt päivä ykkösestä kun aloin Villen kanssa olemaan millaista akateemisen ihmisen kanssa seurusteleminen on. Pahinta on se kun olet kahden samanmoisen ihmisen kanssa tungettuna samaan tilaan. "Mihin amikset tarvitsee nettiä? -IRC-galleriaan, hö hö hö höö!" Raivostuttavaa. Lisäksi mikäli oikein ymmärsin, arvostelivat vielä ammattiKORKEAkoululaisia, mihinköhän me toisen asteen koulutetut käytämme nettiä, emme varmaan osaa edes konetta käynnistää.. No, ilmaisin heille vain ettei homma ollut hauska, hymyilin sellaista pirullista Mona Lisa -hymyä ja nappasin puhelimen kauniiseen kouraani ja juorusin estotta Arton kanssa puoli tuntia. Siinäpä istuivat sitten hiljaa kun muija pelkääjän paikalla juoruaa sydämensä kyllyydestä huomioimatta lainkaan kanssamatkustajiaan. Jo loppui data - bitti tms. -jutut joita keskustellaan aina huomioimatta läsnä olevaa, joka tosiaankaan ei kyseisistä aiheista tajua kuin perusteet. Jotain jurinaa kuulin rakkaan avomieheni suusta, kuulemma olen niin hauskaa matkaseuraa kun olen aina vain puhelimessa.. Mutta mielestäni tein aivan oikein. Ja kyllä, sovimme homman myöhemmin. Mutta en siis saanut kohtausta moisesta ääliö-käytöksestä, propsit Memille! Hyvä duunarit, lyttyyn akateemiset tärkeilijät! : D

Muuten oli kiva v-loppu. Perjantaina olin aika humalassa Nokialla; jäin kyllä henkiin enkä saanut vedestä mitään viruksia : D Lauantaina sain yllättäen kyydin Nokialta Tre:lle. Rakas avomieheni aiheutti sen että jäin jumiin Nokialle kun ei osannut lukea bussiaikatauluja joita häneltä soitin (tekisi mieli heittää jotain koulutukseen liittyvää, mutta olenhan KYPSEMPI kuin eräät), joten hän tuli hakemaan minut. Kiitokseksi ostin ison kassin kaikkea hyvää kaupasta ja syötiin sitten itse laitettu hyvä ateria (Wiener-leike, lohkoperunat, salaatti, wok-vihannekset) : ) Sunnuntaina herättiin tooosi myöhään ja lähdettiin käymään kotikunnailla. Oli kiva nähdä molempien perheet. Oltiin jopa koko perheen (+ Ville, - Hanna) voimilla syömässä Antalyassa. Sitten lähdettiin aika yönselkään matkaamaan takaisin Tre:lle.. Ja nyt julistankin uuden viikon alkaneeksi *kongi-ääni* : D

- - - - - - - - - - - - - - -

Yst. terv.
[maanikko]

- - - - - - - - - - - - - - -

P.S. Onko aika rasvainen sanonta kuvaamassa yhdyntää, KAIRATA !? : D Nauroin eilen sille niin paljon.. Miettikää sitä pyörivää liikettä, mies porautuu pyörien naiseen.. Naisen täytyy varmaan olla aika vuori x DDD

- - - - - - - - - - - - - - -

[Lämmin ajatus]Perjantai 11.01.2008 19:39

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Lämmin ajatus sai mut äsken hymyilemään. Valokuvista välittyy aika paljon tunnetta. Ja vaikka se ei koskaan mun elämää ollutkaan, niin hetkittäin se tuntuu melkein omalta. Näinä hetkinä.

Hauskaa viikonloppua öttiäiset, poistun paikalta <2

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

" Sitä sanotaan
Että mennyttä ei takaisin voi saada
Eikä tulevaa
Kannata jäädä oottamaan
Jos sulla kerran on
Joku josta oikeesti välität
Niin pidä siitä kii
Älä usko kyynisiin lauseisiin "


Donkkarien klassikko, Hyvää yötä ja Huomenta. <2

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

[maanikko]
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hienoa, taas mennään.. : D To the Nokia!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

[Hmp'h]Perjantai 11.01.2008 15:38

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Voi mä oon täynnä! Söin äske pitakebabin 20 minuutissa ja trust me, oon täynnä. Hyvä ettei sit ollu nälkä eikä mtn.. : D

Näiden olosuhteiden varjolla joita nyt elän pyrin ottamaan iloa irti elämästä. Vaikka eilen (ja tänään aamulla?) riitelin Villen kanssa, se ei tarkoita että mun pitäis pilata viikonloppuni. Eikä se saa olla nyt hidasteena että muilla on menoa. Itseasiassa, se ei haittaa mua lainkaan. Menen vaikka keskenäni seisomaan johonkin yökerhoon, kaipaan musiikkia ja hälinää tähän masennustilaani. Mulle on aina sanottu, lapsesta pitäen (itsekäs pieni prinsessa antaa vain perseensä levitä tekemättä mitään paitsi tuijottaa aina vain omaan napaansa) että olen tosi itsekäs. Ajattelin vaihteeksi alkaa sitä olemaan, oikein todenteolla. Paskaako sitä pitämään normeista kiinni ja pelastamaan pientä palaa maailmaa kerrallaan uskomalla ystävyyteen ja rakkauteen, jos tekee sitä yksin. Mulle on aivan se ja sama vaikka ei enää olis jäljellä yhtään ihmistä ympärillä, mikäli sen edellytyksenä on itsensä kadottaminen. Haukkukaa itsekkääksi, sopii taudinkuvaan. Aamulla puhuin ihmisen kanssa ja tulin siihen lopputulokseen, että olen nyt niin ristiriitainen lapsi että pelkään napsahtavani sekunnilla millä hyvänsä.. Mutta kun se tapahtuu, niin haluan sinä hetkenä tietää eläneeni. En jaksa mitään typerää riitelyä, en halua pilata omaa viikonloppuani.

Suomeksi edellinen tarkoittaa sitä että olen nyt kovassa univajeessa ja kohtuu onneton, odotan että alkaa tapahtumaan. Mania, here I come! : D Ja mitä minun ja Villen riitelyyn tulee; paskanhaileeta niin kauan kun meitä ei koske samat säännöt. INHOAN sitä miten musta tuntuu suurimman osan päivää sen lähettyviltä siltä että oon tyhmä ja huono, hysteerinen neurootikko. Ja esim. mun unirytmit on toistuvasti aivan hanurista, olen jostain riidasta tännekkin tilittänyt. Mä en saa valvoa tai riehua öisin, MUTTA EIHÄN SE MEITÄ MOLEMPIA KOSKE, ehei! Eilen levitettiin pyykkii 22:30 kun mä olisin vain halunnut nukkumaan. Väsyneenä tiuskaisin et jaa-a, eipäs sunkaan unirytmit NIIN ihailtavia ole! Vastauksesksi sain vain että nii-in, erotuksena on se että se en ole minä eikä kello yksi!

Mutta astetta onnellisempaan menoon siis. Rakastan tuota MACciäni. En ehkä lähde työpaikalta. : D Lähden ehkä Nokialle iltasella. Vähän sen suuntaista tekstiviestiä tuli.. Olisi kiva myös päästä käymään kotona-kotona. Huoh, vielä 4 h töitä jäljellä.. : p Onpas hassu olo ku viikko meni niin äkkiä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hän, joka angstaa itsekkäästi,
[maanikko]