- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Huh, mikä päivä tänää on ollu. Toivoisin vaa koko ajan et pääsisin nukkuu. Mut silti töitä pitää vaa jaksaa painaa. Toisaalta siitä tulee ihan hyväkin olo kun mitä enemmän tekee -> sen vähemmän stressiä. Luontevaa logiikkaa, kerrankin näin ; D
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Heräsin aamuyöllä niin karmeaan tunteeseen. Yskin, ja mulla oli jotenkin kurkku niin arkana että aina kun koitti vetää henkeä sisään (joko nenän tai suun kautta) niin se laukaisi yskän puuskan. Enste en oikee tienny mitä oisin tehny ku olisin mieluite vaa nukkunu enkä ois halunnu nousta mut sit nousin, otin yskänlääkettä ja käppäilin ympäri kämppää ja join kylmää vettä. Olo koheni, oikeasti. Ja pääsin nukkumaan takaisin vain herätäkseni siihen että kello soi liian aikaisin enkä päässyt edes puhelinjonottamaan aikaa lääkäriltäni. Perkele. Yritin ruokatunnillakin mutta tukossa on linjat. Ei auta kuin odottaa huomiseen. On lämpöä ja pelkään, että täytyy syödä uusi kuuri tuohon keuhkoon. Tylsää!
Vieläkin kröhittää, jostain syvältä keuhkoista nousee. Onneks mul on hyvät lääkkeet.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ihanaa et mua alko eilen illalla ihan vitusti pelottamaan. Tuli sellainen olo että kukaan ei oo mun turvana jos mulle sattuu yöllä jtn. Kun edellisen kerran sairastin tätä tautia, mun keuhkot meni kahdesti "lukkoon". Istuin rauhassa tunnilla ja yht'äkkiä ei saanu vedettyä ilmaa sisään. Siinä sitten katsoin ympärilleni, huomaako kukaan että muuttuisin punaiseksi, hinkuisin, hikoilisin tms., koska tuntui että se oli niin voimakasta että sen olisi pakko paistaa päälle. No, eipä kuitenkaan jostain syystä niin käynyt, ja aloin vain hengittelemään ohuin vedoin vähän kerrallaan niin kauan että keuhkojen jännitys alko laukeemaan. Sit se oli ohi yhtä nopeesti kuin alkoikin. Olin tuolloin 16 mutta tuntuu että näissä asioissa mulla on norsunmuisti - muistan kyllä miltä se tuntuu, se sellainen ahdistus.
Mutta entä jos niin käy kun nukun, ja jos se ei menekkään ohi? Kirosin Villen niin maanrakoon (vieläkin ollaan viileissä väleissä) koska hän halusi jäädä mieluummin kotikunnailleen ku lähtee mun kaa Tre:lle. Olisin itse lähtenyt sairaan kumppanini vuoksi vaikka kesken pitojen. Ja kumminkin, kun tunnen rakkaani tiedän että dataillessa hänen aikansa menee, kun loma kerta on. Miksei sitä voi tehdä Tre:llakin? Ainakin nukkuisin paremmin jos joku oisi heti siinä vieressä.
Itseasiassa äiti ja hänen miesystävänsäkkin olisivat halunneet lähteä eilen mukaani (= lue: minua heittämään Raumalta Tre:lle) ja luokseni yöksi. Silloin torjuin tarjouksen koska sain tarpeeksi äitini miesystävän jatkuvasta terveydentilani kommentoinnista. Minun EI pitäisi lähteä Raumalta, EI mennä töihin eikä sitä eikä tätä (hän itse kyllä kävi aikoinaan töissä vaikka pää kainalossa). Lopullinen niitti oli kun hän (kiltti ajatus mutten silloin kestänyt sitä) alkoi lopulta kehumaan että olen todella urhea ja sitkeä kaikessa sairastamisessani - mutta en ole. Olen näin vain olosuhteiden pakosta. Eikä siinä ole mtn sitkeää, eikä ainakaan urheaa. Tämä tila ei ole itse valittu.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
yskiväinen
[maanikko]