IRC-Galleria

[maanikko]

[maanikko]

Child is my name.

[Pahoillani]Maanantai 20.02.2006 13:01

-



Liikaa olen sanonut,
liikaa ilmoille huutanut.
Monta kertaa loukannut,
usemmin sanansäilällä sivaltanut.
Toivoisin, että olisin kykenevä
sulkemaan suuni,
olemaan muodostamatta sanoja,
en koskaan pysähtyisi harkitsemaan,
mikä kohta toisessa on suojattomin.
Rakkaimpani jäävät kärsimään,
minä puran pahaa oloani toisiin.
Uskothan, että palaisin,
ottaisin kaiken takaisin,
en koskaan edes alottaisi,
jos se olisi mahdollista?
Nyt ylpeyteni
korventaa sydämeeni
ahdistuksen mentäviä reikiä.
Silmäluomia polttelee,
kurkussa painaa tukahduttavasti.
Silti en enää itke,
en itsesäälistä enkä katumuksesta,
sillä opiskelen itseäni tunteettomaksi,
etten enää tuntisi
omaa pahuuttani.



-

Tiedän, ettei paljon paina että olen pahoillani. Anteeksi silti!

-

xxx [maanikko]

[Pyydys]Sunnuntai 12.02.2006 22:57

-


Siima kiristyy,
sätkiminen alkaa,
taistelu elämästä.
Haukon henkeä,
tappelen vastaan.
Niin jäin koukkuun,
sekoan ansalankoihin,
virittäjä herättää pelkoa.
Olen edessäsi alaston
ja suojaton,
rukoilen polvillani armoa.
Suutelet solisluitani
vain hetken,
vaikka vapisen
jo voimattomana,
voit murtaa ne hetkessä.
Kätesi liikkuvat kyljilläni,
kaivautuvat kylkiluiden väliin.
Olet lähempänä sydäntäni,
saat keuhkoihini kuurankukkia.
Kuolema on aina kulkenut ihmisissä,
harva on kohdannut sen
tuntematta tuskaa.


-

Kaiken katoavaisuudelle.

-

xxx [maanikko]

Haaste. Taas.Sunnuntai 12.02.2006 22:13

Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta.

- farkut
- musta, lämmin neule
- villasukat (sain ne villen äidiltä, villen eno oli ne kutonut ja tosiaan äiti päätellyt. : )
- erinäinen määrä kiliseviä koruja
- kello (sitä ilman olisin alaston x D )
- ei helvetissä, ei kai tähän tarvii muuta eli alusvaatteita luetella? Pervoa.

---

Sori Toni (Iegnamad). Pöllisin tän sulta vaik et haastanutkaan. Ketjukirjeriippuvaisuus x D

---

Haastan:

- ^^Minde
- teizzzu
- hylamansikka
- Aradriel^^
- Raiimo
- ad3
- _-jOhanna-_
- hassa
- mariaana
- irso
- EvInA88
- Iegnamad

---

Hmmm'm. Saatto olla että jonku nicki jäi vahingos pois. Sori.

---

-
Minna, ootko tyytyväinen ku yhdyssana on korjattu? x D
-

Tehtävä sinulle.Perjantai 10.02.2006 13:16

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla iha mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.

---

Haastan:

- ^^Minde
- teizzzu
- hylamansikka
- Aradriel^^
- Raiimo
- ad3
- _-jOhanna-_
- hassa
- mariaana
- irso
- EvInA88
- Iegnamad


---

HAASTEPerjantai 10.02.2006 12:22

"Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

1.) Riippuvuus seinään nukuttaessa. Vaikka mulla on 120 cm leveä sänky, niin tykkään nukkua kiinni seinässä (vaikka se ois kylmä). Ihanaa että luon itselleni rajoja.

2.) VÄITÄN kaikille että vähennän sokerin käyttöä teessä. Niinpä. Julkisilla paikoilla. Yksin ollessani tee on edelleen vahvaa ja makeaa.

3.) Jos on uusi juustopaketti, juuri kaupasta ostettu, ja siitä ei ole vielä höylätty kertaakaan, niin ensimmäisen eli päällimmäisen siivun heitän pois. Se näyttääkin ihan appelsiini-iholle. Ja muhkurainen ja ehkä jopa maistuu oudolle. Jos olen kylässä ja saan eteeni juuri ostetun juustoon, ensimmäinen pala mystisesti "tippuu" lattialle tai häviää servetin kätköihin..

4.) Hassua mutta totta, rakastan kaikkia paperitarvikkeita, esim. kauniita vihkoja. Mulla on niitä noin tuhat, joidenkin parille ekalle sivulle kirjoitettu jotain EHKÄ mut sit en ookkaan raaskinu käyttää niitä. Ja ne pölyttyy mun laatikossa. Outoa.

5.) Mä en kestä, ku voipaketti, vaikkapa nyt oivariini (ärsyttävä nimi) laitetaan tarjolle niin, että sen pohja on kannen päällä. Ellei välissä ole (niinkuin usein ei ole) sitä folioista kansisuojaa, niin oivariinin pohja on ihan voissa kun sen laittaa takasin jääkkäriin. Ja kädet ja kaikki. Ehkä siksi mä en käytä voita leivällä..


---

No ou dääm ku mut on nyt haastettu jo niin monelta suunnalta että.. : )

---

Haastan:

- ^^Minde
- teizzzu
- hylamansikka
- Aradriel^^
- Raiimo
- ad3
- _-jOhanna-_
- hassa
- mariaana
- irso
- EvInA88
- Iegnamad

---

[tarvii aikaa]Keskiviikko 08.02.2006 14:07

-


Vuodet katoavat,
lapsuus vähenee,
viattomuus valuu
sormien välistä.
Rukoilen ajan
pysähtymistä,
haluan olla
vielä hetkessä,
lapsi enkä tiedostaa.
Maailma on
kylmä ja paha.
Katson uutisia
ja itken hiljaa,
miksi kaikki ei voi
olla eheää,
kaunista
ja puhdasta.
Lähimmäisen rakkaus
tarkoittaa suojelemista,
älä anna rakkaittesi
hengittää.
Kasvata pumpuliseinämät
heidän vartaloilleen,
uskottele,
että ne torjuvat iskut.
Kerro, miten he omistavat
kehonsa, temppelinsä.
Laita laput nuoren silmille,
kyllä vain, maailma näkyy
kahdessa värissä,
mustaa ja valkoista.
Niin on selvitetty
ikuisen nuoruuden salat.
Et vanhene sekunttiakaan,
ellet koskaan elä.


-

Voih. Tunnen itseni niin tyhmäksi.

-

xxx [maanikko]

[darlings and sweethearts]Perjantai 20.01.2006 12:27

-

Hiljennät vaikka se
ei olisi enää tarpeen.
Olenhan jo voimaton
itsenäni.
Tunnen vihasi auran
kuristavan otteen,
se saa huuleni sinertämään
kalvaana.
Et ole paha ihminen,
vaan ainoastaan turhautunut,
siitä etten pysty pelastamaan
edes itse itseäni.
Tuhon sisaret ovat
syöksyneet sisimpääni,
syyllisyys ja häpeä.
En rukoile anteeksiantoasi siitä,
että olen liian tahdoton
ottamaan itseäni
niskasta kiinni.
En armahda enkä syyllistä,
en luo asennetta mihinkään.
Hiljaisuus on rakastajani,
pyhä unohdus.
Joku päivä, toivon niin,
ei tarvitsisi esittää
olevansa ainutlaatuisempi kuin
miksi tähän maailmaan synnyin.

21.1.2006

-

En oo runollisella tuulella nyt. (Lue, olen työpaikalla enkä kantele mustaa-valkoisella muodossa olevia runoja mukanani.) Jos jaksan ni laitan tänäpe myöhemmin jonku : ) Perkele ku on kylmä. Lauantain on muute bileet Tonilla. Jihuu. Kiva nähä tuttuja ja rentoutua vähän. Nii joo ja tuhota viimisetki aivosolunsa mr. alkomahoolin avustuksella x D Mul on ikävä mun ystäviä. Ja ikävä Villeä. Sillä on lanit tänäpe. Mutta huomenna nähään. PMMP on lalliksella 28. päivä. Sillon näkee koulukamulaiset <2

-

Jaksoinkin lisätä uuden vasta tänään. Nyyh nyyh juustohöylä.

-

xxx [maanikko]

[mindless]Tiistai 03.01.2006 11:16

-


Maalasit minulle horisontin,
teit ruskon ja punertavat pilvet.
Kaikki oli niin kaunista,
olin onnellinen teoksessasi.
En kuitenkaan ymmärrä,
miten saan revittyä
maailmaani hajalle
niin että tuhosin kaiken sinusta.
En ollut mukana kauniissa
töissäsi, en niissä luonnoksissakaan,
sillä sinä rakastit järjestystä,
kun minä olin myrsky.
Vaellan maisemissasi
mailta merille,
olen kylmää ja kuumaa,
silti niin eloton.
Tuulena kuiskin helliä sanoja
ruskosi pilville,
toimin rakastajattarena maailmallesi,
ja sinä rakensit pilvilinnaa,
loit illuusion ihmisen rakkaudesta.
Kun puhalsin pilvillesi viiman,
osa sinusta,
se herkin,
jäi huutamaan
ja itkemään perääni.
Jätin estradin salamoiden
lyödessä vihaansa,
jätin jälkeeni sinut
katsomaan särkyneitä
unelmiasi.
Taivaanrantasi muutti merkityksensä,
maali valuu,
saa tummempia vivahteita.
Rakkaus on katoavaista
vain kuolevaisille.


-

Niitä päiviä, jolloin ajattelee liikaa. Ikävöin ystäviäni ja muita rakkaitani.

-

[kuut inklish]

its not the size that matters its the way u wank it.

Otetaanpa oppia.

-


xxx maanikko

[Lightly depressed]Perjantai 30.12.2005 21:33

-


Ei se haittaa,
vaikkei maailmassa ole valoa.
Ei se tuntuisi miltään,
kun on jo turtana
pimeydestä.
Ei se haittaa,
vaikka kartattekin seuraani,
olen tutustunut sieluuni,
ymmärrän jo,
miksi ette kaipaa luokseni.
Ei se haittaa,
vaikka lumi muuttuu
harmaaksi ja vettyy,
viattomuus on muutenkin
vain harhaa.
Ei se haittaa,
vaikken pysty hallitsemaan
ympäristöäni,
putoavat esineet
syleilevät maanpintaa
räjähtäen siruiksi intohimosta.
Ei se haittaa,
vaikka tuntuu etten osaa
elää tuhoamatta itseäni.
Onneksi hätää ei ole,
vaikka ajattelisin
aivoni tuhkaksi,
pysäyttäisin verenkiertoni.
Jäähän minulle muutakin
kuollutta lihasmassaa,
katsokaa vaikka sydäntäni.


-

Ei kiinnosta mikään milloinkaan kenenkään kanssa kaikkein vähiten itseni seurassa.


xxx [maanikko]

[niin usein]Keskiviikko 21.12.2005 14:47

-


Niin usein katoaa aurinko
pilvien lomaan,
niin usein lankeaa varjo
olemattomasta.
Mahdoton ei tarkoita itseään,
se on parodiaa
suoltamassa ihmiselle
ruumiittomuuden ja
maallisuuden rajoittavia sääntöjä.
Niin usein nauran niille,
minä, kuolematon,
elän ikuisesti,
tarkoituksenani kumartaa
vain omaa heijastustani.
Niin usein olen ollut väärässä,
niin usein kaatunut
kuolevaisten arjessa.
Niin usein olen antanut
tajunnalleni luvan työskennellä
kielletyillä alueilla,
niin usein pysähtynyt miettimään,
milloin olisi syytä lopettaa
matkaaminen.
Niin usein on minutkin
työnnetty nurkkaan,
niin usein olen jäänyt
kaipaamaan mahdollisuutta.
Niin usein olen istunut alas
ja hengähtänyt rapisevilla
keuhkoillani,
olenko enää edes minä.
Valkean pinta on kuulasta
ja huokoista,
kynä kohoaa kuin itsestään,
tänään,
lupaan itselleni, en kirjoita
mitään totuudesta.
Niin usein vannon,
että maailman ei tulisi
saada tuntea itseäni.
Silti tuuli on jälleen
humissut ruumiini läpi,
lävistänyt sydämeni.
Tunnen puhalluksen
kylkiluideni välissä,
en ole enää kiinni
tässä maailmassa,
mutta minne muuallekaan
menisin?
Vuodatin minuuteni verenä arkille,
suojamuureni vavahtelevat
ja sortuvat,
kylmän kyynisyyden haarniskani
rapistuu.
Sisimpäni on suojatta,
haavoitun jokaisesta
sinkoavasta sanasta.
Nyt hovini nauraa ulvoen,
olenkin inhimillinen.


-


Mietin usein miksi ihmisellä on niin suuret aivot joista hän käyttää vain murto-osaa.

Muikkuhymyä ku ei muuta osata!

"Täs on Taisto moi. Asun

a) Pirkanmaalla,
b) Eteläpohjanmaalla ja/tai
c) Kustavissa."

Taisto perkele, muutatpa äkkiä.

T: "MENIKÖ PLIKOILLA PUPU PÖKSYYN?"
P+E: *oksennusääni*

xxx [maanikko]

P.S. Jouluja Perkele. Taistollekkin x D