Kuseeko London päälleni? Seurataan tilannetta herkeämättä.
Niin moni minulle big brotherin jälkeen suositteli ammattiapua, nyt sitä sitten haettiin.
Saako tästä mitallin? Onko minulla enää yhtään vihamiestä? Vai olenko koko kansan rakastama bb-hahmo? Loppuu maailmasta kokonaan väkivalta, seuraatteko minun esimerkkiäni?
Täten toivon myöskin että minua provosoivat tahot keskittyisivät siihen että heidän toimintansa
on järin lapsellista, täysin riistäytynyt käsistä ja kielii vain omista ongelmista.
Minä katsoin peiliin ja mitä näinkään? En toki "väkivaltaista nikoa" vaan nikon jolla ei ole itsehillintää näissä tilanteissa joissa minua koitetaan oikein tarkoituksella saada hermostumaan.
Nyt lasken yksi kaksi kolme neljä viisi kuusi seitsemän kahdeksan yhdeksän kymmenen.
Mitä jos tämäkään ei vielä riitä ?
Aina voin kokeilla laskea sataan, jos siis edes osaan laskea niin pitkälle sekoamatta?
Poistun tilanteista.
Haluan sekoilla ja olla esillä se on fakta.
Haluan aiheuttaa pahennusta, mutta miksi ?
Mielessäni liikkuu niin uskomattomia asioita että itsekkin toisinaan havahdun että elänkö edes
todellisessa maailmassa? Olenko minä oikeasti edes olemassa?
Sain kaiken mitä halusin vaan sekään ei riittänyt ja nyt olen hukassa.
Huomio on kyllä asia jota haluaa, mutta kun sitä saa ..halua siitä eroon.
Se on kai loputon ympyrä joka ei koskaan sulkeudu. Mutta jumiin sinne jää.
* Kun tosiaan mikään ei riitä ja oikein mikään ei enää tunnu miltään.
Eilen yöllä oltiin subilla Hennan kanssa molemmat. Oli loistavaa.
Olen jopa kauhulla miettinyt millaiset ennakkoluulot ja käsitykset minulla oli Hennasta ennenkuin
tutustuimme big brotherin jälkeen. Voin sanoa että olin perustanut mielipiteeni ainoastaan siihen
millaisen kuvan media oli hänestä antanut. Mutta kun pääsee astetta syvemmälle ja oikeasti
huomaa että kyseessä on aivan "normaali tyttö" joka on kuin kuka tahansa kaverini.
No okei, ei ihan kuka tahansa. Kaikki kaverini eivät ole sekoilleet jalkapalloilijan kanssa ja päätyneet
lööppeihin, kaikki kaverini eivät myöskään aiheuta pahennusta missä ikinä liikkuukaan.
Kyseessä taitaa sittenkin olla erinlainen nuori. Ja se on ihanaa. Kumpa kaikki uskaltaisivat olla mitä haluavat. Maailma olisi niin kauniimpi paikka. GO HENNA GO!
Haluaisin alkaa tekemään se oikea lähetyksistä hieman enemmän itseni näköisiä kuin olen juontamassa. Haluan viedä lähetykset astetta rohkeimmiksi ja oikeasti unohtaa vain se ainaisen deittailun. Kyllä se oikea löytyy jos sellainen edes meille kaikille on suotu.
Kolme asiaa jotka haluaisin ehdottomasti tehdä tulevissa lähetyksissä:
*) Saada orgasmin suuseksistä suorassa lähetyksessä! (suihinottajaa tai sukupuolielintäni ei tietenkään näytettäisi).
*) Hiuksieni leikkaamisen & värjäämisen suorassa lähetyksessä! (mitä ikinä katsojat haluisivatkaan)
*) Tatuoida uuden tatskan suorassa lähetyksessä! (olisi mahtavaa, varmaan erinlainen fiilis!)
..Mutta nämä ovat vain päässäni pöllyviä ideoita joita tulee ja menee, mutta jotain on keksittävä.
Muuten tämä elämä käy tylsäksi ja sitä ei kai vielä kaksikymmentäkaksi vuotiaana haluaisi.
Ensi kerralla käydään läpi hieman minun ja X:n yhteenmuuttoa. Se ei ole ollut ihan niin ruusuista mitä olimme kuvitelleet.!