Pääsiäinen.. se oli & meni. Itselläni landella nimeltään Uusikaupunki. (i love)!
Ennen inhosin siellä käyntejä suunnattomasti. Nykyisin se on pakopaikka kaikelta.
Nyt olen vieraillut siellä tosin enemmän sillä X:n kaverit,perhe on Raumalta.
Mutta koti on aina koti ja kyllähän tännekkin kerkesi kuuden päivän vierailun aikana tulla ikävä.
Kuten kaikki myös minä olen huomannut Kevään tulon, mahtavaa!
(tosin ystäväni väitti että viikonlopuksi on luvattu lumisateita ympäri maan,
jos näin on.. lupaan karata johonkin hyvin eksoottiseen paikkaan ja
tällä kertaa pakopaikkana ei toimisi Uusikaupunki:D!)
Yksi asia monien joukossa kuitenkin painaa mieltäni todella paljon ja olenkin jo monen päivän
ajan himoinnut koneelle pääsyä jotta voisin asiasta kirjoittaa. Kyseessä on nimittäin
KOIRANPASKA! Tällä hetkellä katselen maailmaa hieman erinnäköisillä laseilla sillä kipitän ulkona
useasti päivän aikana pienen London-tyttöni kanssa ja yhdeltä asialta en ole voinut välttyä
ja se on juurikin paska. Muutaman kerran olen jo itsekkin astunut jätösten päälle kävellessäni
"ah-niin-ihanassa-luonnossa". Ja se pistää v*tuttamaan!
En tajua koiranomistajia jotka eivät korjaa koiriensa paskoja (itse EN tietenkään korjaa omani,
sillä Londonin kikkareet on pienempiä kuin rusakoiden ja eihän ketkään juokse rusakoidenkaan
kikkareita keräämässä, joten miksi minun pitäisi?).
Mutta kun tuolla on sellaisia kasoja jotka voisivat hyvinkin olla muinaisten dinosauruksien tai
vähintäänkin hevosten jätöksiä.
Esimerkiksi itse olen huomannut että useat lähitalojeni asukkaat käyttävät koiriaan talomme vastapäisissä pusikoissa ja sitten juoksevat takaisin sisälle.. Ja kun tätä tapahtuu monien kuukausien ajan niin voitte vain kuvitella millaiset jätökset tuolta lumien alta on tullut esille.
Jos ihminen päättää ottaa koiran joka on isompi kuin mummini Elli lehmä aikoinaan,
tulisi myös huolehtia että paskat korjataan pois eikä jätetä muiden talottavaksi.
Herätys kusipäiset koiranomistajat!
Muistan joskus nuorena kun humalluimme usein viikonloppuisin puistoissa, rappukäytävillä.. ylipäänsä ulkona! Eräänä iltana sitten kalja sai kyytipojakseen jotain pillereitä, ihan mitä vain sattui löytymään jonku vanhempien lääkekaapista, kuokkimistamme kotibileistä.. Sehän tietenkin sai pään entistä sekaisemmaksi (tai sitten sitä vain kuvittelee vain?) saimme milloin mitäkin mahtavia ideoita.
Tällä kertaa päätimme pyöriä erään kirkon takana olevalta mäeltä alas autotielle (jossa ei kuitenkaan ollut liikettä, onneksemme). Minun tuurillani sitä sitten kierittiin koiranpaskaan.
Voitte vain kuvitella minkä näköinen näky olin ja missä kunnossa.
Ehkä tämä kokemus oli niin traumaattinen että minulla on oikeasti varmaan paskakammo tai jotain?
Kävelin eräänä päivänä tuolla Hakaniemessä ja nautin keväisestä ilmasta. Olisin voinut valita tietenkin menopelikseni bussinkin, mutta päätin ottaa ensimmäisestä keväisestä päivästä ihan kaiken ilon irti.. ja sitähän se tosiaankin oli!
Joka helvetin puistonpenkkiä, kadunvartta, dösäpysäkkiä koristi joukko humalaisia ihmisiä.
Toki olen itse tottunut että ihmiset huutavat perääni joten minua ei ärräpäät ja muut törkeydet niinkään enää häiritse, mutta mm vanhuksethan loikkivat pitkin rännejä ja kadunvarsia kun puliukot hyppivät sananvarsinaisessa merkityksessä silmille.
Olisiko mahdollista kerätä suomen kaikki alkoholistit samalle saarelle, antaa tynnyri kaupalla 99 prosenttista pirtua heille ja katsoa kuka selviää viimeisenä hengissä viinapirun voimalla.
Vähän niinkuin Big brother, mutta peli olisi vieläkin raa'empaa. Ja se joka selviäisi hengissä saarelta saisi vaikka oman puistonpenkin valitsemastaan puistosta. Sillä minkäs alkoholisti tavoilleen voi.
Viinaan ne kuitenkin ratkeaa jossain vaiheessa taas..
Ehdotan siis että kuten koiranpaskat, niin myös kevään kuluessa kaduille linnoittautuvat puliukot joutaisivat roskiin. Samaa mieltä?
(Koska samaa kastiahan nämä molemmat ovat. Haisevia kasoja jotka pilaavat kaupunkikuvan!)
******************************************************************************
Tällä kertaa voisin haluata takertua niin moneen juttuun, mutta ehkäpä jätän jotain vielä hampaan koloonikin ;)!
Meillä täällä kotona eletään mielenkiintoisia aikoja kun Londonilla on ensimmäiset juoksut ja vasta 7 kuukauden iässä. Hui kauheaa miten nopeasti pikkuisesta tulikin ihan oikea leidi. Tämä siis tarkoittaa sitä että sohvat ym on täällä suojattu sillä menkat alkoi eilen.
Ja kuten kuka tahansa vanhempi minäkin itkin :D! Jotenkaa en olisi koskaan voinut uskoa että koira voi oikeasti tuntua omalta lapselta..
Lisäksi voi olla että Londonia odottaa leikkaus sillä vasen takatassu on hieman viime päivinä ollut arka sillä neiti tippui sängyltä. Mutta toistaiseksi tilannetta seurataan ihan vain kotioloissa.
Kuitenkin lukuisten nettipalstojen, soittoja koiranomistajille ja eläinlääkärille kyseessä voi olla nivelen löystyminen sillä tassu lähtee usein nyt paikoiltaan.
Pidetään peukkuja sillä kyseessä ei ilmeisesti ole kovinkaan halpa leikkaus, mutta mitä sitä ei lapsensa eteen tekisi!