IRC-Galleria

Like a wounded bird you were,
so little, so fragile.
All alone and so, so afraid.

I took your hand,
I huged you.
I told you,
everything darling,
everything is going to be allright.

You looked at me,
and smiled a little.
You looked at me,
with those big dark eyes of yours,
and smiled to me.

Your look was so full of trust,
so depending.
Your eyes were saying:
"Yes, rescue me!
Take away my pain and love me.
Oh, please,
don't ever,
never ever go away!"

Did I deceive you?
For the name of god,
did I?!

Did I give you any good?
Any love,
any hope?

You were dying when you came,
you were dying when I left,
you were dying the age of eight.

Were you alone when you left?

.:For ever loving you:.

Kun katsomme uutislähetyksiä panttivangeista tai kidnappauksista, tai kun näemme kuvia nälkiintyneistä lapsista Itä-Afrikassa.. Mitä me oikeastaan silloin tunnemme?? Mitä mielessämme liikkuu? Tunnemmeko sympatiaa? Ehkä joku itkee vähän ja laittaa muutaman euron hyväntekeväisyyteen. Joku toinen taas on huojentunut, että asuu Suomessa.. "onneksi minä en ole tuolla, onneksi noin ei käynyt minulle tai minun lapselleni", nämä ajatukset saattavat pyöriä päässä, vaikka harvoin niitä tunnustammekaan. On myös niitä, jotka sulkevat television ja kieltävät totuuden. Kieltävät oman vastuunsa maailman kansojen hyvinvoinnista. Poissa silmistä, poissa mielestä. Kuinka moni oikeasti laittaa rahaa hyväntekeväisyyteen vain helpottaakseen huonoa omaatuntoaan, ja kuinka moni ajattelee, ettei oma panos auta?? Kuinka moni suojellakseen itseään vain yksinkertaiseti kieltää totuuden, kieltää itseään ajattelemasta, koska se sattuu liikaa. Totta, totuus ottaa joskus kipeää, mutta onko sitten parempi elää pimennossa?

Sitten on niitä ihmisiä, jotka ottavat koko maailman pahuuden niskoilleen ja nujertuvat tuon suuren taakan alla. Niitä ihmisiä, jotka kuluttavat unettomat yönsä itkien maailman pahuutta ja lopulta ovat niin rikki, että päätyvät masennuslääkkeineen hoitoon. Osa menee jopa niin pitkälle, että tappaa itsensä. On vain niin vaikea hyväksyä, että kaikki ihmiset eivät ole hyviä. Että maailma, missä elämme on mätä. Että ihmiset pettävät, tappavat, kiduttavat ja laiminlyövät lähimmäisiään. Ihminen tappaa ihmisiä siinä missä muitakin eläimiä. Ero vain on siinä, että syyt ovat kummallisen kieroutuneita. Syy ei ole ruuasta tai omasta hengissäpysymisestä, sillä kuten jo sanoin, IHMINEN ihmisiä tappaa. Kyse on jostain muusta, "suuremmasta" syystä. Sodat syttyvät mitä omituisimpien perustelujen pohjalta, kuten "kansojen pelastaminen" tai "terrorismin vastainen taistelu" tai "uskonto". Isot poliitikot leikkivät poikien "sotaleikkejä", tälläkertaa vain oikeilla aseilla ja ihmisillä. He piilottavat sodan oikean syyn, rahan, kaukaa haettujen järjettömien syiden taakse. "Biologiset aseet" tai "mennään ja vapautetaan kansa pahan diktaattorin kynsistä" ovat hyviä syitä lähteä taisteluun ja tappaa miljoonittain naisia ja lapsia. Puolustus on "väärä informaatio", toisin sanoen se vanha kunnon vanhemmille sepitetty puolustus, jota jokainen meistä on varmasti käyttänyt: "Kun en mä tiennyt"!!! Tällä kertaa tuo "en mä tiennyt" vain sepitetään hienojen sanojen muotoon, viralliseksi poliittiseksi lausunnoksi!! "Kun en mä tiennyt, että siä oli vain viattomia siviilejä"... No hitto varmasti tiesit!! Nykysodissa käytetty teknologia on niin edistynyttä, ettei tuollaisiin virheisiin ole varaa!! On tutkat sun muut pakanninsysteemit, millä varmasti saadaan selville, että onko kyseessä sotilastukikohta vai sairaala!!

Samalla, kun nämä "turhat sodat" pauhaavat Lähi-Idässä, lapsia kuolee ripuliin ja saastuneeseen juomaveteen.

"2,2 miljoonaa kehitysmaissa asuvaa ihmistä, joista useimmat ovat lapsia, kuolee vuosittain sairauksiin, joiden syynä on saastunut juomavesi, huonot saniteettipalvelut ja alhainen hygieniataso."
(http://www.un.dk/finnish/miljo/Water/Fakta.htm)

Päivittäin kuolee 6000 lasta saastuneen juomaveden aiheuttamiin tauteihin. Samalla kun nämä ihmiset kärsivät, kulutetaan miljardeja dollareita sotiin, joiden syynä on vain yksinkertaisesti, RAHA!! Mitä kaikkea tuolla sotiin menevällä rahamäärällä saisi noille ihmisille? Miten paljon hyvää sillä saisi aikaan? Kuinka mota ihmishenkeä sillä voisi pelastaa? Kun näitä faktoja alkaa tutkimaan ja uutisia oikeasti kastomaan, tulee vihainen ja voimaton olo! Miksi, miksi helvetissä emme vain voisi keskittyä jälleenrakennuksiin ja avunantoon? Miksi on pakko sotia ja tappaa? Miksi on pakko tuottaa toiselle pahaa oloa, antaa toisen kärsiä? Miksi on pakko sulkea silmät ja olla ajattelematta. Pakko elää siinä omassa turvallisessa kuplassaan..

Tottahan se on, että meitä ihmisiä on liikaa, ja luonnolla on oma tapansa, sairaudet, kitkeä osa meistä pois. Järjellä ajatellen, hyvä että ihmisiä kuolee. Hienoa, että on katastrofeja ja sotia, joissa miljoonat ja taas miljoonat ihmiset kuolevat! Mahtavaa, viidakon laki, vahvat selviävät heikot eivät. Pääasia, etten minä ole se heikko, joka pyyhkäistään pois. Tuo toinen voi mennä, mutta minä en. Harmi, että yleensä ne heikot ovat vanhuksia ja lapsia. Tosin, ei heistä mitään väliä, vanhukset kuolevat kuitenkin kohta ja lapsia voi aina tehdä lisää! Mikäs siinä, ne kuolevat siellä toisella puolella maapalloa, mutta minä olen turvassa omassa, pienessä kuplassani.

Mistä lähtien olemme ajatelleet VAIN järjellä?
Eikö meidät erota muista eläimistä juuri kyky empatiaan?
Milloin vajosimme näin alas?
Miksi toimimme näin, vaikka tiedämme paremmin?

.:Peace:.

Toivoin pääseväni takaisin tähän saastaiseen yhteiskuntaan, toivoin pystyväni sanomaan itseäni jälleen suomalaiseksi. Mutta se, mistä itseni löysin, oli tuijottamasta äimistyneenä ohi kulkevaa valkoista väijoukkoa, joka a. pukeutuu täysin samalla tavalla b. tuijottaa eteensä kävellessään välttäen pientäkin mahdollista katsekontaktia naama peruslukemilla, ja c. katsoo nenänvarttaan pitkin ihmisiä, jotka eivät sovi tähän tasapaksuun harmaaseen "suomalaisten" joukkoon.
Suupielet nykien tuijotin tuota joukkoa uskomatta silmiäni! Ovatko he tosissaan?! Ei voi olla..

Tajusin, että me suomalaiset elämme kuplassa. Kuvittelemme elämän loppuvan Suomen rajojen sisäpuolelle ja olemme niin epävarmoja itsestämme, että "piiloudumme" muotivaatteiden, värjättyjen muotihiusten ja meikin alle. Ihminen, joka ei toista tätä kaavaa on "friikki", outolinitu, joka pilaa kuvitelmamme omasta ainutlaatuisesta kansastamme, jonka tietenkin, kaikki maailmalla tuntevat. Olemme konservatiivisia, kaavoihin kangistuneita, kiireisiä ja stressaantuneita ihmisiä.
Ja kun suomalainen saa viinapullon käteensä kaikki unohtuu, se on pakotie, sen avulla voi olla se, joka oikeasti haluaisi olla, mutta jonka olemiseen ei itseluottamus riitä.

Mikä on niin kamalaa omassa itsessämme, jonka haluamme peittää? Miksi haluamme olla kuten valtaosa "massasta"? Johtuuko se siitä, että haluamme tuntea kuuluvamme johonkin? Olemmeko me todellakin niin helvetin yksinäisiä? Kai sen voi niinkin ajatella, jos miettii Suomen sijaintia.. me olemme takapajula! Aina olleet Venäjän naapurina ja siten "puskurina". Siksikö emme suvaitse erilaisuutta? Se on uhkaava paha ja ulkomaalaiset "sastuttavat" mahtavan kansamme..? Suomi on sisäsiittoinen!! Ei mikään ihme, että maamme väkilukuun nähden täällä on paljon kehitysvammaisia ja sekoja ihmisiä. Paljon itsemurhia ja vakavasti sairaita. Naimme ristiin ja kaikki ovat toisilleen jotakin kautta sukua.. Sairasta!

Kuvittelin koko Afrikassa asumiseni ajan, että Suomeen tulo olisi helppoa, pehmeä lasku kotiin. Mutta yhtäkkiä se ei tuntunutkaan enää kodilta, se tuntui vankilalta. Kiireisine ihmisineen, huonoine baareineen ja musiikkineen Suomella ei yhtäkkiä ollutkaan enää mitään annettavaa. Olin jo tottunut olemaan oma räiskyvä itseni, ja yhteentörmäys Suomen kanssa yhtäkkiä uhkasi minua. Huomasin sen määrätietoisesti yrittävän sulkea minut takaisin suojaavaan kuplaansa, tasapaksuun kansaansa. Ei! En halua! Minä olen minä ja minuna pysyn.. Vanhat kaverit eivät enää tuntuneetkaan niin läheisiltä. Yhteinen kieli oli hävinnyt. Baareissa porukka örvelsi ympäri kännissä ja tanssi naurettavan suomipopin tahtiin!! Ei sillä, etten tykkäisi suomipopista, ihan ok se on, mutta ei se perkele mitään biletysmusaa ole!!
Sateinen harmaa ilma ei parantanut kulttuurishokkiani. Huomasin hakeutuvani sellaisten ystävieni seuraan, jotka myös olivat matkustaneet, eläneet muualla kuin Suomessa. He ymmärsivät, he tiesivät mitä kävin läpi. Pidin ulkomaan ystäviini aktiivisesti yhteyttä. He tiesivät etten pitäisi Suomesta, "et sovi suomalaisten muottiin", he sanoivat. En juu vissiin.. en sovi mihinkään muottiin. Oma itseni olen aina ollut, joskus olen yrittänyt olla jotain muuta, mutta huomannut sen tylsäksi. Pidän itsestäni ja olen ylpeä itsestäni, enkä häpeä sanoa sitä ääneen!!

.:Peace:.