Kuljen öisiä, pimeitä ja hiljaisia katuja.
Mieleni on musta, vailla elämän ilon valoa.
Sydämeen koskee, kengät puristaa ja väsyttää.
Katsahdan pimeisiin ikkunoihin. Tiedän sinun
olevan siellä jossakin ja ajattelevan minua.
Kuu, ainoa seuralaiseni, katsoo minua surullisesti ja samalla
niin hellästi, ymmärtäväisesti.
Se on nähnyt liian monta samanlaista ihmistä, liian monta
särkynyttä sydäntä, liian monta yksinäistä kyyneltä.
Nouseva aurinko saa sydämeni lämpenemään,
uskomaan uuteen päivään,
parempaan huomiseen.
Ikuiseen rakkauteen.>