IRC-Galleria

Nuolin kasvojasi kerran,
annoin sinulle sen pienen toiveen,
senkin vain kerran.

Läimäsin sinua poskelle,
senkin tein vain kerran,
sen ainoan kerran kun petit.

Kuuntelin itkuasi sen illan,
istuin etäällä sinusta ja annoin vain itkeä,
tämänkin tein kerran,
mutta se kerta kesti kauan.

Suudelmia olet saanut useampia,
niistä en pidä lukua, en enää,
koska olen jo seonnut niissä,
niitä on niin paljon.

Yksi päivä ei riitä kertomaan sitä tuskaa,
tuskaa jonka koin kun petit minua.
Saat kuitenkin anteeksi,
koska uskon sinuun.

Kerran ehkä minäkin teen väärin,
toivon silloin sinulta samaa,
sinä voit nuolla, läimästä tai itkeä,
olen sen silloin ansainnut.

Istumme kahden keinussa,
pidän sinua lujasti kädestä.
Katsomme kirkasta kuuta,
sen hehkua ja vierekkäistä puuta.

Puun oksalla pieni enkeli,
se katseli meitä iloiten.
Emme tienneet vielä miksi se hymyili,
se viittoili meille ja kuunteli.

Puristin tiukasti kättäsi,
katsoin silmiäsi ja sanoin sen.
"Muista, että vaikka nyt lähdemme,
olemme aina yhdessä ja rakastamme!"

Pakkanen kiristyi ja otti otteensa,
enkeli seurasi oksalla ja turvasi.
Saimme lähteä rauhassa yhdessä matkalle sille,
jonka halusimme ja toivoimme molemmille.

Emme erillään voinneet elää,
koska tiesimme ettei toisella aikaa olisi paljoa.
Suutelimme viimeisen kerran ja annoimme mennä,
katsoimme enkeliä, se kutsui ja sanoi "lennä!"

Aamulla olimme jo poissa,
hetkemme ikuisia,
kaksi pakkasen jäädyttämää sydäntä

Siinä hän taas istui,
hieroi käsiään yhteen ja lauloi jotain kaunista.
Monena ilta olin hänet nähnyt,
hän oli aina samassa paikassa

Päällä hänellä oli risainen takki,
päässä kirkkaanpunainen villalakki.

Katsoin häntä joka ilta silmiin,
hän hymyili minulle.
Hän ei ojentanut kättään,
pyytääksen rahaa ruokaa.

Kätensä hän kuitenkin ojensi,
ja antoi minun katsoa sisälleen.

Kadunkulma oli eräänä iltana tyhjä,
kiersin korttelin uudelleen, mutta hän ei ollut siellä.
Kävin kotona ja palasin takaisin,
nyt hän oli palannut.

"Anteeksi että olen myöhässä", nainen sanoi.
Hymyilin hänelle ja jatkoin matkaani.

Monen päivän ajan vain menin ohitse,
katsoin häntä ja palasin kotiin.

Yhtenä ilta pysähdyin ja kysyin häneltä miksi hän oli minulle niin ystävällinen vaikken ole antanut rahaa.

"En minä rahaa tarvitse, minun on hyvä olla, minulla on kaikki. Minulla on lämmin ja ystäviä ympärilläni, kuten sinä."

Kumarruin naisen puoleen ja halasin häntä, vasta silloin tunsin kuinka lämmin ja elämänmyönteinen tämä nainen oli.

"Miten sinä jaksat joka ilta tulla tänne? Missä sinä nukut? Missä asut?", kysyin.

Nainen katsoi minua silmiin ja hymyili kyynel silmissä.

"Rakkaus saa minua tulemaan, minun kotini on kaikkialla, minä nukun rakkaudessa."

Silmäni kostuivat tuon herttaisen naisen vastauksesta ja pyysin häntä tulemaan kotiini, tarjosin hänelle lämmintä ruokaa ja lämmintä yösijaa.

Nainen kieltäytyi, mutta toivoi etten unohtaisi häntä vaan kävisin joskus vielä katsomasa häntä.

Sen lupasin. Hän oli antanut minulle uudenlaisen näkemyksen elämään.

Elämän ei tarvitse aina olla rahallisesti rikasta, riittää kun on rakkautta ja lämpöä, halu elää, aivan kuten tällä naisella.>

Uskon vielä elämään,
vaikka yksin joutuisin olemaan.
Uskon sieluni tunteen sen sisimmän,
tiedän sen olevan enemmän.

Uskon elämään yksinäiseen,
uskon elämään rakkauteen.
Tiedän kaiken merkinneen,
niin paljon mulle, sulle, meille uudelleen.

Uskon kaiken mitä joudun tekemään,
teen sen vuoksesi tai itseni.
Kannan vastuuni jonka jaamme,
kannan tahtoni, haluni ja ikävämme.

Uskon aina kahteen ihmiseen,
uskon sinuun, uskon minuun.
Tiedän että on paljon enenmmän johon uskoa,
mutta me kaksi riitämme meidän uskoon.

Anna vain kätesi,
niin ohjaan sinut elämääni ja uskoomme.
Pidän sen lähelläni,
ja kuuntelen sitä kun on sen tarve.

Uskon vielä elämään,
uskon kätesi vahvuuteen.
Tiedän että olet lähelläni,
uskon Sinuun, uskon minuun, uskon meihin.>

Mieleni haluaisi tappaa minut,
sieluni haluaisi riistää kaiken pois.
Sydämeni jaksaa odottaa sitä hetkeä,
kunnes se itsekseen nukkuu pois.

Silmäni katsovat tyhjyyteen,
ne hakevat niitä sanoja.
Sanoja joilla sieluni ja mieleni jaksaisi odottaa,
aivan kuten sydämeni.

Jalkani haluaisivat kampata elämäni,
käteni lyödä minut hengiltä.
Kehkoni, henkeni salpauttaa,
hengitykseni lopettaa.

Ruumiini on kuollut,
se haluaa nukkua ikuisesti pois.
Ruumiini on kuollut,
se haluaa vain olla rauhassa,
pois kaikelta tältä mitä elän.

Karhu katsoi minua vaiti pöydällä,
se odotti että korkkaisin sen.
Aukaisin oluen, kolmosen,
kulautin suuhuni ja tunsin rakkauden.

Hetken maistelin, suussani purskutin,
valkoisen vaahdon, ruskean maltaisen.
Kerran ja kolmannen kulautin,
nielaisin ja röyhtäisin.

Maku suussani huumasi,
en tiedä mitä tuo Karhu oikein tuumasi.
Se oli tyhjä, otin kaverin,
kaiken saman tälle toistelin.>

Vaikka valo ympäriltäsi sammuikin,
elämä jatkuu.

Vaikka himmeni sielusi loisto,
elämä jatkuu.

Vaikka aikasi loppuikin lyhyeen,
elämä jatkuu.

Vaikka lähdit sä luotamme yllättäen,
elämä jatkuu.>

Kerran loppui aika tiimalasistakin,
vaikka sitä koko päivän kääntelin.

Ei riittänyt ne kaksikymmentäkolme tuntia,
jotka valuvaa hiekkaa katselin.

Tunnin viimeisen hukkasin, vaiko menetin,
en saanut enää uutta mahdollisuutta,
kääntää tuota aikaa uudelleen, se valui pois.

Valunutta hiekkaa lattialla nyt katselen,
kokoan sitä kyynelin, jokaisen sekunnin haluan.

Vaikka aika onkin pysähtynyt ja mennyt hukkaan,
en koskaan voi löytää niitä kadonneita sekunteja,
hetkiä joita tarvitsen, että aikani taas alkaisi.

Tällä hetkellä minulla on hukassa elämä,
se on pysähtynyt kuten on aikakin.
Aina kun löydän kadonneen sekunnin,
laitan sen säilöön ja odotan uutta hetkeä.

Elämäni on hidasta,
mutta joskus, ehkä joskus saan sen takaisin,
ajan ja sen tunnin jonka joskus pudotin.>

Otin sen yhden harha-askelman,
horjahdin, ja kaaduin kivikkoon.
Riuduin kuollakseni pois,
pois tästä harmaasta maailmasta,
jota joskus punainen rakkaus värittää.

Ojentaen käteni kohti sinua,
tunsin kasvosi, nekin viimeisen kerran.
Hamusin hiuksiasi, ja niiden pehmeyttä,
yrittäen nousta, kaatuen aina takaisin.

Kumartuen suutelit huuliani,
painoit kätesi minua vasten,
ja annoit minun mennä,
sinä päästit minut vapauteen.

Mitenkään en voi koskaan syyttää sinua siitä,
sinä teit ratkaisusi ja se oli oikein,
annan anteeksi sinulle kaiken,
myös sen tönäisyn.>

Aika näyttää onko huomenna kaikki vielä hyvin,
kun yö on hiljaa, voin kuulla vain sinun menneen kuiskauksen.
Tänään lähemmäksi sinut halusin,
muistan vielä sen kun eilen menetin osani rakkaudesta.

Yöllä heräsin ja muistelin meidän aikaa,
sitä aikaa jonka toivoin vielä tänään näyttävän kaiken.
Tunsin sydämessäni kaipuun, halusin sinut lähemmäksi,
olisiko se mahdollista, kun sydämeni on niin tyhjä.

Vielä kun yö on hiljaa muistelen kaivaten sinua,
tässä äärettömän hiljaisessa elämässä haluaisin muutosta,
sinä kuuluisit siihen jälleen, siihen minun uuteen elämääni.