IRC-Galleria

Ja taas kerran, mä mietin meitä.
Sitä kun pieni sydämeni värähti ensi kerran sinut nähdessään.
Sitä kun toisiimme liimautuneina makasimme, ja unohdimme koko maailman,
kaiken tämän pahan, ikävän, tuskan.
Kun aamun pikkutunneille asti katsoimme toisiamme silmiin,
nauroimme, puhuimme, ja nautimme.
Ei ollut kuin minä ja sinä.
Moneen kertaan rakkauteen pettyneet.
Me joihin rakkaus oli viiltäny monta syvää haavaa.
Toisillemme me emme sitä tekisi? Emmehän?
Niin molemmat miettivät.
Molemmat meistä tiesi, tiesi että meidän aikamme ei ole ikuinen.
Ja silti annoimme tunteiden viedä.
Se kesä oli kuin unelmien satu, ja sinä olit sadun paras osa.

Ja kun mietin sinua, ja kaikkea sitä mitä minulle annoit,
kun kaikki ne kauniit kuvat mielessäni välähtää
jossain syvällä sydämessäni taas värähtää.
Tunnen taas sen kaiken, tunnen sinut.

Anna anteeksi, ettei tunteemme kestäneet,
anna anteeksi, että se ei ollut kummankaan syy.
Anna anteeksi, että emme yrittäneet tarpeeksi.