IRC-Galleria

Muistan kuinka kuolemasi jälkeen, en halunnut mennä nukkumaan.
Etten vain jäisi paitsi, jos tulet takaisin.
Muistan kuinka joka päivä yritin soittaa puhelimeesi.
Joka ilta katsoin ikkunasta taivaalle, nähdäkseni vilauksen kasvoistasi.
Jokaisen äänen, jonka kuulin, luulin kuuluvan sinulle.
Ehkä nyt sinä jo tulet.
Joka kerta kun ovi kävi, juoksin ovelle katsomaan,
vain nähdäkseni kaikkien muiden kävelevän sisään.
Sinä et koskaan tullut, vaikka en mitään muuta toivonut.

Olen yrittänyt olla vahva, niinkuin aina sanoit.
Se ei ole helppoa.
Olen yrittänyt olla itkemättä, ettet näkisi kyyneleitäni.
Sinä et koskaan halunnut nähdä minua surullisena.
Tuska helpottaa, mutta ikävä kasvaa.

Sinulle annan kaikkeni.
Haluan antaa kaikkeni sinulle, nähdäkseni edes vilauksen hymyä kasvoillasi.
Sinun hymysi tekee oman oloni vahvaksi jälleen.
SINÄ TEET MINUSTA VAHVAN.

Sinun sanasi, halauksesi, naurusi, antaa minulle voimaa.
On ihanaa kun välität, ja vielä ihanampaa, kun näytät sen - joka päivä.
Sain sinut takaisin, ja sen vuoksi olen valmis tekemään vuoksesi mitä vain.
SINUN KÄSIISI USKALTAISIN ANTAA KOKO ELÄMÄNI.

Sinä ymmärrät minua. Ymmärrät päätöksiäni. Ymmärrät tunteitani.
Ymmärrys, se on tärkeää, ja sinä veljeni, osaat sen parhaiten.
On ihanaa kun tietää, että vaikka minne menisi, vaikka mitä tekisi,
sinä seisot siin vierelläni.
Otat minut vastaan, joka kerta kun putoan pilvilinnoistani.
Ojennat kätesi, nostaaksesi minut samoista kuopista,
joihin olen pudonnut niin monta kertaa ennenkin.
SINÄ ANNAT MINULLE VOIMAA NOUSTA JALOILLENI KERTA KERRAN JÄLKEEN.

Sinua minä rakastan, veljeni, ystäväni! <3

Ja taas kerran, mä mietin meitä.
Sitä kun pieni sydämeni värähti ensi kerran sinut nähdessään.
Sitä kun toisiimme liimautuneina makasimme, ja unohdimme koko maailman,
kaiken tämän pahan, ikävän, tuskan.
Kun aamun pikkutunneille asti katsoimme toisiamme silmiin,
nauroimme, puhuimme, ja nautimme.
Ei ollut kuin minä ja sinä.
Moneen kertaan rakkauteen pettyneet.
Me joihin rakkaus oli viiltäny monta syvää haavaa.
Toisillemme me emme sitä tekisi? Emmehän?
Niin molemmat miettivät.
Molemmat meistä tiesi, tiesi että meidän aikamme ei ole ikuinen.
Ja silti annoimme tunteiden viedä.
Se kesä oli kuin unelmien satu, ja sinä olit sadun paras osa.

Ja kun mietin sinua, ja kaikkea sitä mitä minulle annoit,
kun kaikki ne kauniit kuvat mielessäni välähtää
jossain syvällä sydämessäni taas värähtää.
Tunnen taas sen kaiken, tunnen sinut.

Anna anteeksi, ettei tunteemme kestäneet,
anna anteeksi, että se ei ollut kummankaan syy.
Anna anteeksi, että emme yrittäneet tarpeeksi.

Haluan kiittää sinua lapsuuden päivistä.
Ne olivat onnen aikaa. Parempaa lasuutta ei voisi toivoakkaan.
Opetit aina kuinka tärkeää on kertoa tunteitaan.
Kuinka tärkeää on halata, kun on paha mieli.
Sinä isä puolustit minua, aina. Sinä lohdutit kun oli paha olla.
Halasit, silitit valkoista tukkaani.
Ja silloin, kun tarvitsin tukeasi eniten, silloin tuli sinun aikasi lähteä.
Isä, mun on paha olla. Tule taas halaamaan, silitä hiuksiani,
anna mun olla turvassa.

Tyttö istuu huoneessaan.
Miettii menneitä, miettii sitä kaikkea hyvää.
Kuinka maailma niin muuttuukaan.
Nousee ylös ja avaa pienen valokuvakansion.
Yhden kuvan kohdalla tytön katse pysähtyy.
Kaksi tyttöä, viettämässä juhannusta.
Maailman parasta juhannusta, vielä täysin tietämättömänä siitä, mitä seuraava juhannus toisi tullessaan.
Molemmat hymyilevät, istuvat vierekkäin, kertoen toisilleen salaisuuksia.
Tytön kasvoille ilmestyy pieni hymy, silti kyyneleet polttavat silmiä.
Noiden kahden piti tehdä kaikki, nähdä kaikki, kokea kaikki - yhdessä.
Mutta maailman tuulet veivät toisen mukanaan.
Paikkaan jonne kukaan elävä ei voi nähdä.
Vei mukanaan nuoren, hauraan, silti elämäniloisen tytön.
Tyttö sulkee kansion ja kuiskaa:
"Ystävä rakas, tehdään se kaikki, koetaan se kaikki, kulje mun mukana, vaikka ei toisiamme nähdäkkään."

Jospa sieltä pilvesi reunalta,
seuraat jokaista liikettäni, kuivaat jokaisen kyyneleeni,
kuulet jokaisen pyyntöni.

Isä. Auta mua.

Rakkaimpani, toivottavasti teillä on hyvä olla nyt.
Kun olette enkeleiden mukaan lähtenyt.

Matkalle viimeiselle.
Viimeiset hyvästit jätitte rakkaillenne.

Älkää koskaan unohtako meitä.
Älkää unohtako sitä kaikkea hyvää.
Nyt mä toivon - olette turvassa,
ja koette onnea iloa syvää.

Me tullaan sinne, me tavataan vielä.
Olkaa meitä vastassa siellä.

Taas on joka paikka surua tulvillaan.
Sielu murenee murenemistaan.

Mä haluan kaiken tän saastan pois,
pois pois musta, mun elämästä mun sielusta.

"Mietiks sä koskaan että millasta olis jos me oltais saatu toisemme jo silloin aiemmin?"

"Mietin..."

"Mitä sä sit mietit ku sä mietit sitä?"

"Mä en olisi onnellinen."

"Mikset?"

"No koska mä en olisi joutunu koskaan luopumaan susta...
Ja jos en mä olisi koskaan luopunu susta, mä en olisi koskaan
saanu sua takaisin. "

<3

Mä en tuu koskaan oppiin virheist mitään,
mä en tuu koskaan oppiin mite mu pitäs elää.