IRC-Galleria

|Tigon|

|Tigon|

Mä näytän sulle taivaan - jos uskallat
Tämä tyttö jäikin sitten kotiin ja yksi toinen tyttö on yhen ystävän köyhempi. Intoa olis kyllä lähtee, mutta ei hirveesti yksin - mutta minkäs teet jos sulla on yksi paska ystävä, jonka kanssa oot luvannut aaton viettää.

Uuden vuoden aatto 2005Lauantai 31.12.2005 03:15

No joo, pitäis käydä nukkumassa ensin. Kuitenkin nyt on tän vuoden vika päivä - en kyllä osaa sanoo, miten tää eroo viime vuoden vikasta päivästä. En kauheesti muista niin pitkälle, mutta olisi kiva tietää kuinka paljon sitä oikeastaan on taas muuttunu vuoden aikana. Ainakin meiän perheessä on tapahtunut paljon, on mennyt elämäntyyli ympäri enemmän, kun kerran. Tässä sen taas huomaa, ettei sitä lopulta niin paljon ajattele elämäänsä ja sitä, kuinka nopeesti asiat itseasiassa muuttuvatkaan. Se on kyllä taas todistettu, että ihminen on sopeutuvainen olento.

Vuonna 2005 oli ensimmäinen kerta, kun
-olin baarissa
-menin vieraan "miehen" luo baarista/otin jonkun mukaani
-sain ajokortin
-ajoin autoa
-ajoin kolarin (tai no, tein väistöliikkeen ja törmäsin betoniin)
-mulla oli/on oikea työpaikka
-sain allergiakohtauksen
-en saanut vuoden aikana paniikkikohtausta
-olin kesällä kunnon festareilla >RMJ'05>
-kävin solariumissa
-en uinut järvessä koko kesänä
-en saanut yhtään kynttilää joululahjaksi enkä hajuvettä
-mulla ei ole raketteja uudeksi vuodeksi

Olihan niitä varmaan muitakin - lisäillään myöhemmin =)

Olo kuin vinkulelulla =/Torstai 29.12.2005 14:42

Ainakin kuulostan samalta. Vähän oon tullu taas kipeeksi - nenä tukossa, kurkku kipeä ja yskittää, mutta ennen kaikkea väsyttää. En saanu juurikaan nukuttua viimeyönä, vaikka tultiin kotiin jo vähän yli yksi ja heräsin vasta nyt. Liikaa red bullia baarissa eikä henki kulkenu, siinä vähän paha mennä nukkuu.
Elämä jatkuu ---->

Newyear's eve is on its wayKeskiviikko 28.12.2005 16:33

-and once again I have no plans. Se viimevuotinen matinkylän reissu oli ihan täysi floppi, ei sitä enää. Kukaan ei muka aio "ainakaan baariin" - no sen taas näkee sit, kuinka moni siel jonossa lopulta seisoo.

Nukkumaan meno senkun vaan viivästyyTiistai 27.12.2005 02:26

Latailen tässä musiikkia mp3 ja pakko iloita - sain joulupuuron jämistä sen paljon metsästetyn mantelin =) jipii! Onnea siis tulossa vuodelle 2006.

Paha mieliMaanantai 26.12.2005 22:51

Suruolo ja itketys - väsymyksellä osuutta asiaan ja hiekanjyvät tuntuu vuorilta. Yöuni auttaa.

JoulupäiväSunnuntai 25.12.2005 15:57

Aatto meni ok, ei mitään erikoisempaa. Systeri ja sen mies oli ostanu mulle kahvinkeittimen "sinne omaan kotiin" - kauhee, mä siis todella olen kohta lähdössä. Äiti oli hommannu mulle superhienon mp3-soittimen, tässähän se loma vierähtää, kun sinne lataa 500 biisiä. =)
Illalla baariin !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Jouluaatto Lauantai 24.12.2005 13:42

Totuuksia elämästäTiistai 20.12.2005 21:44

En polta, en juo, en kiroile enkä harrasta irtosuhteita - enkä varsinkaan valehtele.

En opetus från min svenskbokTiistai 20.12.2005 21:41

Många killar känner sig enormt osäkra i sin mansroll. Att disciplinera och forma sig till ett muskelpaket blir ett sätt att skaffa sig en manlig identitet. Medan flickorna går vilse i sitt sökande efter kvinnlighet, får killarna problem i sitt sökande efter manlighet. Det är sant - eller hur?