IRC-Galleria

|Tigon|

|Tigon|

Mä näytän sulle taivaan - jos uskallat

Että näin **Tiistai 24.07.2007 00:24

Joo-o, mitä tähän nyt sanois.

Päivitys **Maanantai 23.07.2007 02:02

Eli, nyt siis pääsin kouluun. Haaga-Helia Pasila kutsuu. Linja vielä vähän auki, mutta varma pääsy on liiketalouteen suomeksi. Kansainvälinen jäi 0,7 pisteellä varasijalle 45.
Mies löytyy, ja jopa aika loistava sellainen. Jalat maassa ja järkevä pää hartioillaan.
Töissä jees, mutta nyt tuleekin kohta ongelma vastaan: pystynkö jatkamaan osa-aikaisena vai en? No, eiköhän sitä joku - ehkä jopa parempi - paikka löydy sitten vaikka Haaga-Helian ilmoitustaululta.
Viime viikonloput on tullut vietettyä tiiviisti landella lepäämässä. Teki aika hyvää. Elokuussa pääsen luultavasti jopa omallekin mökille käymään miekkosen kanssa.
Pankkiasiatkin on vihdoin kohdallaan ja tuet sekä lainat vetämässä kohta puoliin.
Luottavaisin mielin tulevaisuuteen.
Oma kulta tulee kainaloon aamulla ja on odottamassa unisena, kun tulen töistä.
Elokuussa ehtii pitää vähän lomaakin, pitkän viikonlopun ja silloin olisi tarkoitus hankkia ne kuuluisat rusketusraidat. Tällä hetkellä ne löytyvät vain hartioista.
Taas sen verran hyvin tullut nukuttua viikonloppuna, että unen saanti saattaa olla hankalaa. Eiköhän se unikin tule, kun sitä vähän kutsuu.
Pesukone tuli tänään murrosikäiseksi ja värjäsi valkoiset pyykkini punaisiksi, vaikkei koneessa ollut mitään punaista... Hmm.
Ensi viikonloppuna sitten vihdoin taas radalle, ainakin luultavasti. Voi myös olla, että tulee taas kutsu Karjalohjan luontoon, mutta katsotaan sitä sitten.

Hyvää yötä, yritän saada unen päästä kiinni. <3

Ihana mies **Keskiviikko 11.07.2007 01:18

Juu, kyllä niitäkin vielä on xD

Päivä **Keskiviikko 20.06.2007 00:56

Noniih, nyt viemärit vetää.
Juhannukseksi on melkein pakattu, huomenna pitää viedä tavarat.
Töissä ei taida jäädä mitään rästiin juhannukseksi.
Imuroitu on.
Kaupassakin on käyty.
Pyykit on pesty ja kuivumassa.


... ja jos sitä vaikka nyt istuisi hetken aloillaan.

..... paitsi että lakanat pitäis vielä viikata.

Laupiina oppi solmimaan kravatin **Lauantai 16.06.2007 20:06

Koulu koulu koulu **Keskiviikko 06.06.2007 23:22

Hmm, kansainvälisen linjan tulokset tuli ja jäin 0,7 pisteen päähän ja sain varasijan 45. Hmm, 0,7 pisteen sisään mahtuu siis 45 kokelasta. Pisteraja oli korkeampi kuin koskaan ennen. Sain 75,9 ja 76,60 olisi päässyt sisään. Viime keväänä oli päässyt sisään tasan 70 pisteellä...
No tänään oli sit se ihan normitradenomi koe ja se meni ihan nappiin. Eli sinne sit, jos ei varasijalla 45 pääse sisään.
Hopsan, eilinen reissu venähti sitten sunnuntai-iltapäivän puolelle. Että semmonen reissu =)

Puren sua varpaasta **Lauantai 02.06.2007 04:54

Alkoholin pitäis olla viisasten juoma, ja mun piti olla viisas, mutta todettiinpa taas yks sananlasku vääräksi.

Yritä itse leikata kurkkua kehdelta yöllä...

Sataa sataa ropisee **Maanantai 28.05.2007 01:58

Back to business **Torstai 24.05.2007 02:43

Huomenna siis takasin töihin. Huomaa kyllä että oli tarpeellinen sairasloma, kun huomaa nyt, että alkaa taas olla elävien kirjoissa. Whipii! Pientä tukkoisuutta ilmassa, mutta muuten valmiina taistoon!!