IRC-Galleria

Äitin tykönä siis. Tässä ollaan koko päivän tehty kaikkea jouluista. Ensin käytiiin haudoilla aamulla samalla, kun vilma ja guigui haki mut malmilta. Sit tässä on leivottu, koristeltu kuusta ja paketoitu lahjoja yms. Nyt oottelen ruoan valmistumista, jotta pääsen lähtemään omille teilleni illalla. Eli siis katariinalle ja mattia moikkaamaan samalla. Täällä kun siuntion metsikössä olen, niin miksipäs ei. Täällä on jopa lunta hieman enemmän kuin helsingissä.
Huomenna on jouluaatto - hui mikä ajatus. No, kohta se on taas ohi vuodeksi.

Rauhallista joulun odotusta kaikille - älkääkä ottako liikaa glögiä **

Ei tosin mun ovella - ehkä äitin ovella sitten.
Ei vaan tunnut joululta, kun on joulu ilman Popuri-kiertuetta, eikä ole päässyt siis laulamaan. Siitä vaan aina sai joulun tunnelman. Oi niitä aikoja =)
Tänään olis ollut vika esitys tältä vuodelta, mutta eihän sitä päässyt edes kuuntelemaan, kun olin töissä. Ei se silti olis ollut sama asia, kun olla itse mukana, mutta kuitenkin.

Huomenna vielä töihin ja sitten alkaa joululoma. Ei vaan tunnu joululta.
Joku aika sitten vielä mietin, että taitaa tulla eka joulu, kun en olisikaan sinkku, mutta eipä sitten tullutkaan. No, enpä mä sitä oikeasti odottanutkaan. Jotenkin tiesin, ettei niin tule käymään. Hassua, miten sitä aina aavistaa asiat.

Messenger ei toimi, hmm. Ehkä mä pärjään ilman =)

It's hard. Even when I know this is for the best, I still feel blue. Time will heal the wounds, but still. I don't know..
I wouldn't take you back, 'cause I know better. The problem is that the feelings are still there, I just can't execute them anymore. Don't get me wrong, I'm not crying or anything but I get this feeling of loosing something important. I did loose something important, so I guess this is normal. I'm almost glad that we broke up, but still I'm not... but somehow I am.. but I'm not. I don't know.
I miss the nearness on you, but still I know we're not meant to be. I don't know.
I need you as a friend, but right now we can't be friends like we used to be. Thirteen years is a long time. That's why I'm not really worried about our friendship, but still I am. I don't know.

I DON'T KNOW

...maybe I'm not supposed to know.
That's the wonderfull thing about life.

Tänään taas, kun istuskelin iltaa Norpan kanssa rossossa eikä ollut kiire mihinkään, niin muistin taas, miksi oli niin kivaa alun perin muuttaa kaupunkiin.
Nyt kun ei tarvitse odotella ketään eikä kenenkään soittoa, niin voi viettää iltaa ihan rennosti, niin kuin haluaa.
Eli kiitokset taas kivasta illasta nooralle =) mukavaa oli.
Joku kaunis päivä on taas ihan kiva odotella jonkun soittoa, mutta juuri nyt olen tyytyväinen tähän.

Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.

Niin, sekin on suhteellista. Niinkuin kaikki muukin tässä maailmassa.
Ei sitä pidä ottaa liian vakavasti.
Toiset osaa, toiset ei.

Niin, siis takaisin arkeen.
Kun siihen suhtautuu oikein, on oikein kivaa olla välillä taas ihan itsekseen =)

Keeping my options open *

Taisi olla vuosi 1994, kun tutustuttiin. Meni vuosia ja ystävystyttiin. Aina kuviteltiin, ettei meistä koskaan tulisi muuta kuin ystäviä. Puhuttiin monesti siitä, mitä jos ja naurettiin päälle - ei niin koskaan tulisi käymään.
Tuli syksy 2006, kun ihastuttiin ja ehkä vähän rakastuttiinkin. Vahingossa. Sattumalta. Alku oli hankalaa ja kasvettiin kiinni toisiimme ja toistemme elämään. Enää ei ollut sinä ja minä, oli me.
Aikaa kului, meistä alkoi taas tulla sinä ja minä - enää ei ollut meitä. Sua ahdistaa. Arki tuli vastaan, enää kaikki ei ollutkaan itsestään selvää. Eihän se kuulu ollakaan.
Kun tulee aika, jolloin ei enää halua yrittää, täytyy sanoa hyvästi.
Nyt on sanottu hyvästi ja sydämeen sattuu. Kasvoin suhun kiinni ehkä liikaa - ei meidän ollut koskaan tarkoitus onnistua ikuisesti. Se me kummatkin tiedetään.
Enää ei ole meitä, on vain sinä ja minä. Hyvästi me.
Sä tarvitset jotain muuta kuin minut.

Aika kultaa muistot.
Emme kadu päivääkään - emme kumpikaan.

Hyvästi*