Eli, nyt siis pääsin kouluun. Haaga-Helia Pasila kutsuu. Linja vielä vähän auki, mutta varma pääsy on liiketalouteen suomeksi. Kansainvälinen jäi 0,7 pisteellä varasijalle 45.
Mies löytyy, ja jopa aika loistava sellainen. Jalat maassa ja järkevä pää hartioillaan.
Töissä jees, mutta nyt tuleekin kohta ongelma vastaan: pystynkö jatkamaan osa-aikaisena vai en? No, eiköhän sitä joku - ehkä jopa parempi - paikka löydy sitten vaikka Haaga-Helian ilmoitustaululta.
Viime viikonloput on tullut vietettyä tiiviisti landella lepäämässä. Teki aika hyvää. Elokuussa pääsen luultavasti jopa omallekin mökille käymään miekkosen kanssa.
Pankkiasiatkin on vihdoin kohdallaan ja tuet sekä lainat vetämässä kohta puoliin.
Luottavaisin mielin tulevaisuuteen.
Oma kulta tulee kainaloon aamulla ja on odottamassa unisena, kun tulen töistä.
Elokuussa ehtii pitää vähän lomaakin, pitkän viikonlopun ja silloin olisi tarkoitus hankkia ne kuuluisat rusketusraidat. Tällä hetkellä ne löytyvät vain hartioista.
Taas sen verran hyvin tullut nukuttua viikonloppuna, että unen saanti saattaa olla hankalaa. Eiköhän se unikin tule, kun sitä vähän kutsuu.
Pesukone tuli tänään murrosikäiseksi ja värjäsi valkoiset pyykkini punaisiksi, vaikkei koneessa ollut mitään punaista... Hmm.
Ensi viikonloppuna sitten vihdoin taas radalle, ainakin luultavasti. Voi myös olla, että tulee taas kutsu Karjalohjan luontoon, mutta katsotaan sitä sitten.
Hyvää yötä, yritän saada unen päästä kiinni. <3