Kannan laudat kohti rämistynyttä taloa... ne vetävät käteni kymmenille haavoille, ja vereni pisara pisaralta tippuu maahan äänettömästi, kuin perhonen yössä leijaillen.
Askel askeleelta tulen yhtä uupuneemmaksi, kunnes lopulta saavun perille, puolikuolleena.
Kaadun maahan rojahtaen... ja pääni kiveen musertaen, mutta tajuissani silti pysyn... viitisen minuuttia siinä makaan, kunnes kerään voimani ja nousen ylös.
Jalkani ovat kuin hyytelöä, tuntuu kuin ne katkeaisivat neljään eri suuntaan, mutta en välitä.. sillä tämä minun on tehtävä.
Nostan raskaan vasaran maasta ja alan naulata lautoja kiinni toisiinsa.
Puoli tuntia myöhemmin katselen ristiä, jonka olen tehnyt... nostan sen pystyyn ja näen sen uhakaavan varjon, joka siitä lähtee.
Pyyhin hien ja veren naamaltani... käyn viimeisellä kusella ja nautin... viimein vedän viilut kiinni, ja astelen takaisin ristin luo.
Otan maasta 10 senttiä pitkän naulan ja laitan kämmeneni maahan, asettelen naulan oikealle kohdalleen.. ja lyön. Viiltävä kipu kulkee koko ruumiini kautta... huudan tuskasta, mutta kukaan ei kuule... punaisena kiiltävä neste pursuaa kämmenestäni, katselen kuinka se valuu tahrien kaiken eteensä tulevan... ja hymyilen.
Pahimman kivun jälkeen, yritän nostaa sillä kädellä vasaran, mutten pysty.. tunto on lähteny, ja koko käsi on punaisenaan... kauniina kuin auringonlasku.
Hetken pohdiskeltuani laitan naulan terä ylöspäin maahan... ja viskaisen vasemman käteni siitä läpi... kuuluu toinen toistaan karmaisevampi huuto suustani... pelotonkin pissisi housuihin sen kuullessaan.
Veri roiskuu ja tahrii naamani ja vaatteeni... viimeisillä voimillani nousen seisomaan vapisten... katson ylös kohti uhkaavaa ristiä... ja sanon: "Anna anteeksi syntini oi Herra"
Näiden sanojen jälkeen hän kaatui maahan hymyillen ilosta... siinä hän makasi tuntematta kipua, surua, tuskaa... kaikkea niitä kauheuksia mitä me ihmiset olemme saaneet osaksemme... ei rakkaus ollut hänelle suopa, se hänet tähän tilanteeseen lopulta ajoi, mutta oliko tämäkään oikein?...