IRC-Galleria

Tiiättekö sen tunteen, kun yks päivä kaikki vaan tuntuu loksahtaneen oikeelle paikalleen ja koko hommasta tulee naurettavan helppoa? Sen tunteen, kun suu venyy aurinkoiseen hymyyn, satoi vettä kuinka paljon vaan, ja tulee todettua, että jotain on tehty oikein?

Sellanen tunne mulla oli tänään :)

Pyysin valmentajaa ratsastamaan Ratolla... ihan vaan tietääkseni, kuinka tästä eteenpäin. Sehän ratsasti ja toisteli vaan "prima" ja "super".

KAIKKI asiat sujuu paljon paremmin kuin aikaisemmin. Kaikki askellajit, kaikki väistöt, siirtymiset... kaikki, mitä on treenattu uudestaan ja uudestaan. Ratto on irtonainen, kuuliainen ja silti samaan aikaan se pyrkii itse hyvin eteen.

Siitä sanottiin joskus, että sen jalat on liian lyhyet siihen ja tähän ja tuohon... ettei sieltä koskaan saada kunnollisia lisäyksiä irti, kun se on niin töppöjalka.
Niiltä puheilta katkaistiin tänään siipien lisäksi kaulakin :D Ratto kykenee... ja se kykenee niin paljoon, että vaan se yksinään taitaa tietää missä se raja lopulta tulee vastaan.

Olen melko ylpeä itsestäni ja Ratosta. Ollaan viimeiset 2kk tehty vain itsenäisesti töitä ja nyt olen tuonut sen tähän pisteeseen, jossa se liikkuu oikein... kuin ratsu! Täytyy kirjoittaa tämä ylös seuraavaa kertaa varten, kun tulee uskonpuute ja mietin, ettei Ratto kuitenkaan, kun se sitä ja tätä sekä tuota, että se kyllä osaa ja kykenee, kun tarpeeksi pähkäillään, pohditaan ja kokeillaan :) Tai muistutukseksi siitä, että minäkin osaan...

Kaikkien mutkien, mäkien ja esteiden jälkeen on mukava olla tässä tilanteessa. Tietysti edessä on vielä matkaa, mutta näin välietappina se osui juuri oikeaan ajankohtaan.

Eipä tässä muuta enää osaa sanoa... jossain vaiheessa matkaa Ratosta on tullut sitten ihan yhtä "minun oma" kuin Ossista <3