IRC-Galleria

-Takkuinen-

-Takkuinen-

You got pills for rudeness?!

Hiltenfingen 04.10.2009Lauantai 10.10.2009 00:44

Raton ekat saksalaiset koulukisat!!

E2: Ratto oli 5/14 yleisarvosanalla 6,3.
A4: 9/16 yleisarvosanalla 5,9.
Molemmissa luokissa maininta voimattomasta laukasta ja ratsastajan rauhattomasta kädestä. Että niitä työstetään nyt sitten.

Vanhin Schmidin perheen lapsista ratsasti vielä sellasen ratsastajan arvostelu-luokan ja oli kolmas :)

Hyvä päivä siis meille ja ens vuoden puolella sitten jatketaan ;)
01.09.2009
Hyvästelimme Burghof Bottanin ja tervehdimme Reitanlage Schmitiä :) Ratto vaihtoi maneesitalliin ja on viihtynyt superhyvin, samoin kuin minä ja Mökä. Ei huutoa turhista asioista eikä muutakaan pilkunviilausta vaan ihan normaalia työtä.

Ratsastan näiltä kuutena päivänä viikossa 1-2 hevosta ja Raton siihen päälle. Tunteja mulla on 3-4 kertaa viikossa, joista yksi estetunti. Werneri (perheen isä ja pomo) on ratsastanut Ratolla kerran ja kehui sen käyntiä sekä ravia todella hyviksi, laukka vielä voimatonta, mutta tulee myös olemaan hyvä.
Lisäksi sen hyppäämistä on kehuttu ihan maasta taivaaseen :D Kun se vielä vähän paremmin tulee puolipidätteelle läpi esteen jälkeen ja saa voimaan laukkaan, niin "sitä ei pitele enää mikään".

Perheelle kuuluu siis Vilo (22v. ex-estetamma), Piccolo (n. 10v, isän kilpahevonen), Ambi (??, kouluratsu), Gizmo (??, lasten poni). Tullessani täällä oli myös 4v. haffiruuna Nico, mutta se lähti Englantiin muutama päivä sitten.

Kaikkein parhaiten mulla sujuu Vilon kanssa, koska se on jossain määrin vähän Ossin kaltanen ja samaten se kertoo heti ja hyvin kipakasti, missä ratsastajalla menee pieleen.
Ambi ja Piccolo menee kanssa ihan ok, mutta vielä kyllä on oppimista. Ne kaksi kun tuppaa olemaan enemmän kusettajatyyppiä, eli saa moneen kertaan kokeilla ja miettiä, missä menee vikaan, kun hevonen ei kulje.
Gizmoa en ole kokeillut ;)
Nicoa kokeilin muutaman kerran ja meni ihan hyvin ottaen huomioon, etten oo noita nuoria kovin paljoa ratsastanut. Onneksi oli kiltti ruuna, joka on alusta lähtien opetettu oikein.

Ratolla on yksi ratsastustuntilainen ja lisääkin olisi kuulemma tiedossa, jos mulla vaan olisi halua. Tällä nykyisellä sujuu oikein mallikkaasti ja suuntahan on aina toki eteenpäin. Minä siis pidän tunnit, Wernerin pienellä avustuksella.
Samaten pidän kahdelle pikkulapselle Gizmolla tunteja perheen äidin avustuksella... että tulee nyt sitten se tuntienpito tutuksi, josko tästä lopulta pääsisi koulun käymään ja opiskelisi ihan oikean ammatin itselleen.

Siinähän sitä varmaan oli taas tapahtumia jonkin verran... netti pitää käydä hommaamassa omaan koneeseen, että pääsee päivittämään kuulumisia vähän useammin.

Että seuraavaan kertaan taas ;)

Simo Siili ja hänen hylätyt lapsensaSunnuntai 30.08.2009 18:14

Töissä taas, mutta toiseksi viimeistä päivää :P Tiistaina heitetään hyvästit tälle überhienoudelle ja aletaan keskittyä paremmin hevosiin ;)

Löydettiin eilen yhden suomalaisen tytön kanssa kaksi orpoa siilinpoikasta tuolta tallinpihasta ja ollaan niitä tässä eilinen päivä ja viime yö ruokittu. Jaksavat hyvin, toivottavasti selviävät ihan tuonne luontoon asti.

Ratto on mennyt loman jälkeen tosi hienosti, vaikka se olikin loman aikana tiputtanut yhden muksun. Ihan oma syynsä, kun oli yrittänyt matkia minua ja ratsastanut riimulla ja narulla... ei onnistu ihan vieraalta ihmiseltä. Ratto oli sitten "säikähtänyt" takaata tulevaa traktoria ja lähtenyt ravaamaan eikä antanut kiinni -_-

Muuten kaikki on samaa vanhaa. Petzi on ollut vkolopun Lontoossa, joten hevosten liikutus on ollu meidän tallityttöjen vastuulla. Ite oon maastoillu Pacitolla ja Ipanemalla :P
Onpa mukava olla kotona lomalla :D
Voi nukkua niin pitkään ku tahtoo, ei oo karsinoita siivottavana näin kesällä ja tekee jotain jos jaksaa... tai on tekemättä.

Ossilla on tullu ratsastettua pitkästä aikaa ja melko mukava mennä vaihteeks hevosella, joka toimii ajatuksella ja niiiiin pienillä avuilla, ettei tosikaan :P
Maastossa ollaan vähän päästelty ja kentällä pakerrettu koulupuolen kanssa. Uudet suitset ja pintelit sopii pojalle tosi hyvin.
Eipä siitä kyllä uskos, että on jo 18 :D Vauhtia on enemmän ku varsalaumassa yhteensä ja ulkomuotokin on kaunis (uusi kuvia ei komistuksesta saada, kun kamera hävisi :(). Hyvin on äiti pojasta huolta pitänyt, ei tartte siis olla huolissaan :D

Joskin sain kyllä kuulla melko moittivaan sävyyn, että Ossilla olis heinämahaa :'DDDD Sinä päivänä, kun sille heinämaha kasvaa, on harakat vaaleenpunasia ja lehmistä lypsetään cokista!

Igorista on kanssa tullu tosi makee. On sopivassa lihassa, karva kunnossa ja (uskokaa tai älkää!) sillä on kaula kasvanut... YLÖSPÄIN! Se haastaa ja painii tuolla Ossin kanssa niin, että kasvaa "orilihakset" vähemmästäkin ;)
On hieno näky, oikee aasien kuningas.

Piepu on saanu pientä tapakoulutusta, kun hyppii tuolla tiellä käveltäessä välillä ihan miten sattuu. Nyt menee kuitenkin nätisti... autojen jälkeen pitää vielä vähän heitellä etusia, mutta eiköhän tuosta saada pahat tavat pois vielä ;P
Ja täytyyhän tulevalla huipulla olla vähän luonnetta, ettei vallan lehmäksi luulla?
Takapihalla ollaan harjoteltu vähän näyttelyjuttuja, mutta ne nyt sujuu siltä kuin vanhalta tekijältä.

On se mukava tunne, kun omistaa neljä hyvännäköistä ja hienoa hevosta. Yhtäkään en vaihtas pois <3

Lisäksi täällä on löhötty illat pitkät telkun ääressä ja katottu Tuhkimotarinan jaksoja... sekä taitettu nilkka muutaman kerran trampoliinilla... heitän vielä henkeni siellä :D
Lauantaina oltiin Ossin ja Igorin sitte kentällä... Igor ihan vaan mukana mölläämässä, Ossilla tein vähän hommia. Ihan ok se meni, vähän se sekoili jotain ohjastuntuman kanssa, mut muuten ihan ok :D

Sunnuntaina oltiin Särkänniemessä, kivaa oli. Mulle vaan ei sovi niin pitkät automatkat, jos istun vaan kyydissä... päätä särki ja oksennus meinas lentää muutaman kerran :(
Mut oli silti kivaa. Heidi veti mulle narusta stressisydämen :P
Käytiin pieni maasto Ossilla ja Igorilla.
Mä ratsastin Igorilla, Tiina Ossilla martsarien kanssa... jos vaikka sattuis sekomaan samal tavalla ku perjantaina :D
Molemmat oli kyl ihan ok, Ossi jotain vähän venkslas.

Maanantaina oltiin Heidin kans kattomassa Potter kuutonen kirkolla. Leffateatterissa peräti 6 ihmistä meijän lisäks :'D
VIP-näytös ihan vaan mun takia (ihan varmaan niin) ;)
Tiina meni sit ittekseen Ossilla ja Igor sai vähän vapaata.

Piepun kanssa ollaan tehty joka päivä jotain pientä. Taluteltu ja suihkuteltu. Reipas pikkumies. Vähän pomppii liinan päässä, kun ei muuta huvia keksi tosta kävelytyksestä, mut uskoo kyl kun sitä tuijottaa kauheen vihasena ja sanoo "Kuulkaapas nyt nuorimies..." :D
Oli kyllä taas sellanen järjen riemuvoitto multa lähteä kärryillä Igorilla, ettei mittään rajaa.
Tiina ratsasti Ossilla.

Käynti meni kyllä oikeen lepposasti, mitä nyt välillä yritti karata raville.
Eka ravipätkä ja se sekos ihan kokonaan. Pukitti ihan saatanasti ja meinas vetästä kärrytki ojaan. Ossi sekos siinä samalla kanssa vähän :D

Radalla ravi meni sitte tosi hienosti. Sanoin Tiinalle, että kokeilee Ossilla mennä ihan sellasta rauhallista laukkaa, ettei nyt heti loman jälkeen revitetä lihaksia rikki.
Yritys hyvä kymmenen, "vaari" vaan poikitti radalla ja steppas menemään jotain ihan omaa, pukitteli ja hyppi pystyyn.
Sitte se säikähti mutkassa lintua ja tyssäs siihen. Jatko kuitenki matkaa... sit tulee Igor ja saa hitonmoiset sätkyt, painaa täydellä laukalla Ossin ohi (joka pakitti ja hyppäs pystyyn) ja rupes pukittaa ihan saatanasti. Ajattelin, et kohta sillä on takaset aisojen tai etulaidan yli.

Pieni huuto ja pidätteiden teko. Sain kiinni!!
Ossi innostu vähän lisää, eikä se todellakaan ollu kävelemässä kunnolla kotiin.
Radalta veks ja pikkuhiljaa rupes molemmat rauhottumaan. Igor huomattavan nopeesti, Ossi jakso vaahdota koko hiton kotimatkan O_O
Mä menin sillä sitten vähän matkaa, josko se vähän rauhottus ja saatas taas jotkut käytöstavat sinne korvien väliin. Mission Complete!

Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen mua kieltämättä vähän pelotti Ossin selässä ja Igorista olin jo aika varma, etten saa sitä radalla enää kiinni... ainakaan ennen ku jotain sattuu.

Tahtooko joku tulla kokeilemaan? Ihan omalla vastuulla :D (ihan vitsi vaan, ette pääse!)

Tuli sitten kylmää kyytiä heti alkuunsa. Kyllä se kahden kuukauden loma tekee muitaki ihmeitä kuin lihomisen :D

Lomatunnelmat tosi myöhässä :DSunnuntai 02.08.2009 19:53

No, johan siitä viime kirjotuksesta oli taas aikaa :D

Viikon lomakin oli tossa välissä, jonka aikana haettiin Heidin tavarat Münchenin lentokentältä, auton pakoputki hajos (seiso korjaamolla pari päivää) ja käytiin vielä päälle Sky Line Parkissa (ihan p*ska, älkää kokeilko, ellei teillä ole pieniä lapsia...)

Muutenkin kierreltiin näitä lähikyliä, syötiin ulkona ja käytiin jätskibaareissa enemmän kuin olis tarpeen :P

Ratolla nostettiin sen itseluottamusta esteillä... estetuntien myötä se rupes epäröimään enemmän ja enemmän esteillä, eli lopetettiin tunnit ja jatkettiin yksinämme.
Luultavasti kaikki lähti näistä kaksoissarjoista, joiden väliin ei Raton laukkaa saatu sopimaan sitten mitenkään (hassua, että yksin kun ratsastaa, niin se menee aivan napisti kaikki??). Opettaja tunki sinne aina vain puomia väliin, kielloista huolimatta.
Loppujen lopuksi Ratto sitten vaan tuijotteli jo ekaa estettä ja räpels miten sattuu sieltä sisältä pois :/
Ja lisäksi rupes epäröimään/kieltämään ihan pienillä yksittäisillä esteillä.

Palattiin kavaletteihin ja annettiin sen itse valita askelet jne. Muutaman kerran jälkeen se hyppäsi jo sellasia 60cm ilman ongelmia.
Nyt kolmisen viikon jälkeen hyppää taas niin kuin ennenkin (LUOJALLE KIITOS!!)
Katsellaan, josko tuolla syyskuun puolella kokeillaan sitten toista opettajaa.

Koulutreeni sujuu hienosti. Kisoistakin puhuttiin jo Petzin kanssa, että jahka tässä lähellä on jotkut, niin E ja A pitää mennä :> (Eli sitä HeC/B-tasoa)

Siinähän sitä taas...

Rosenheim 6.-9.07.2009Keskiviikko 15.07.2009 16:39

Kisaviikonloppu, mukana Pacito, Lord ja Ipanema.

Pacito voitti Prix Georgen sekä sen kürin. Kür ratsastettiin myöhään illalla ja oli hieno näky, kun kenttää valaisi pelkät halogeenivalot :)
Joitain teknisiä ongelmia siellä oli, mutta mitäpä niistä.
Perjantaina kisat oli tunnin verran tauolla, kun vettä tuli niin maan perkuleesti :D

Lord oli Inter II ihan ok, muttei kuitenkaan sijoittunu. Sunnuntaina oli kolmas S***-luokassa.

Ipanema oli palkintojenjaossa kerran, oli kuitenkin aika häntäpäässä. Toisen luokkansa tyri sitten ihan kokonaan pelkäämällä tuomarinkoppia ja ties mitä -_-

Aubenhausen 26.-28.06.2009Keskiviikko 01.07.2009 01:30

Kisaviikonloppu taas takana :)

26. hevoset (Lord & Pacito) saapui vaan paikalle, ei mitään startteja sille päivälle.

Lauantaina Pacito oli vähän yrittänyt juosta alta pois jne. Oli ollu yhdeksäs Prix Georgessa. Pääsi kuitenkin seuraavalle päivälle esittämään kürin.
Lord ei myöskään ollut sijoilla, mutta teki siistin suorituksen tasolla Inter II.

Sunnuntaina Lord meni tasolla S, vaativa luokka, jossa piaffit ja passaget. Hienosti meni, vaikkei palkinnoilla ollutkaan.
Pacito esitti kürinsä ollen neljäs, 68,35%, Christian heti perässä viidentenä tuloksella 68,25% :)

Jos Rattokin ens vuonna? ;D
Miley Cyrus - The Climb

I can almost see it
That dream IÂ’m dreaming but
ThereÂ’s a voice inside my head sayin,
YouÂ’ll never reach it,
Every step IÂ’m taking,
Every move I make feels
Lost with no direction
My faith is shaking but I
I gotta keep trying
Gotta keep my head held high

There's always gonna be another mountain
I'm always gonna wanna make it move
Always gonna be an up-hill battle
Sometimes I'm gonna have to lose
Ain't about how fast I get there
Ain't about what's waiting on the other side
It's the climb

The struggles IÂ’m facing
The chances IÂ’m taking
Sometimes might knock me down but
No IÂ’m not breaking
I may not know it
But these are the moments that
IÂ’m gonna remember most yeah
Just gotta keep going
And I, I gotta be strong
Just keep pushing on
Cause...

There's always gonna be another mountain
I'm always gonna wanna make it move
Always gonna be an up-hill battle
Sometimes I'm gonna have to lose
Ain't about how fast I get there
Ain't about what's waiting on the other side
It's the climb

There's always gonna be another mountain
I'm always gonna wanna make it move
Always gonna be an up-hill battle
Sometimes I'm gonna have to lose
Ain't about how fast I get there
Ain't about what's waiting on the other side
It's the climb

Keep on moving
Keep climbing
Keep the faith baby
ItÂ’s all about
ItÂ’s all about
The climb
Keep the faith
Keep your faith

(Kuvasti vaan niin hyvin mun elämää täällä :))