IRC-Galleria

Aika suhteellisen tylsä perjantai. Tai siis jes, näki Riikkaa ja Vokea ja Rikuli tuli Maltalta ja pojat hävis/toiset voitti ja ja näki jotain ihan kivojakin ihmisiä. Mutta miinus juttuja oli aika paljon. Ehkä liikaakin. Olis niin kiva välillä olla näkemättä sellasia ihmisiä ketä on yrittäny koko kesän turhaan vältellä. Eikä onnistu mitenkään. Jos me ei tulla toimeen, ei kumpikaan pidä toisistaan, niin miksi ihmeessä on pakko törmätä joka kadun kulmassa? Niin vähän kun mä Saarijärvellä oonkaan ollu tänä kesänä niin silti aina kun kylälle meen niin näkyy naamoja jotai ei tarttis nähä. Koulussa nyt syksyllä saan ihan tarpeeks pällistellä ja vittuilua kuunnella.

Ens viikolla Turkuun. Tytöt, ootan innolla ;D Joka vuos on ollu erilainen mutta mielettömän hauska reissu ja tänä vuonna tulee varmasti uusiks. Leta on ihana blondi. Se ajelee piikillä minarissa<3 Ninnukka ja Leta kun pistää sekoiluks niin onneks on Salla joka pelastaa tilanteen. Huoneitten jako täytyy vielä miettiä. Tosin periaatteessa on yks yhteinen huone kun huoneitten välinen ovi saadaan auki. Tälläkeinoin saadaan ylimääräset petivieraatkin minimoitua. Ei sillä, kilttejähän nuo tyttöset on.

Wanhojen mekko on suunniteltu. Ja auto. Voi voi. 9m valkonen limusiini. Hope so ettei oo liian kallis. Sellanen olis hieno.
Marsu ja Sini on tuolla juoruamassa ja mä tsillaan itsekseni koneella. Voi voi kun on MIELENKIINTOSTA.

Eilen värjäsin hiukset. JEE

Tänään olin pappilassa. Siellä ei ollu paljon ollenkaan porukkaa. Näin kylläkin Voken<3 Vähän on ollu ikävä. Perjantaina jalkapalloa. Menen kattomaan ja kannustamaan ja toivottavasti käy hyvin.

Joku vois tulla hakeen mut huomenna pois tonne jonnekin ja pitää seuraa. On vähän tylsää.

Me missään Muuramella oltu..Lauantai 21.07.2007 23:02

Nyt mua on kusetettu pahemman kerran. Me oltiinkin Vilppulassa eikä Muuramella. Tosin, eipä kai eroa ollu muulla kun kentän laadulla. Muutama pallo hukku. Oikeestaan aina avauksessa se lens suoraan pusikkoon josta ei ollu mahollisuutta löytää sitä. Paitsi yhen kerran kun iskä etti palloa heinikosta niin meinasin lyödä sitä toisella pallolla. Meni onneks puol metriä ohi :O
Mutta kyllä musta golffari tulee. Eilen löin ekalla väylällä 16 kertaa ja tänään vaan 6. Selvästi paransin ;D
Eilen illalla pappilan sulkeutumisen jälkeen opettelin ajamaan autoa simulaattorilla. Luojan kiitos, se oli simulaattori. Auto parka. Hieman meni välillä ruttuun :D Harjotus teki mestarin, loppua kohti aloin jo osaamaan. Pysyin omalla kaistalla ja tajusin jarrun käytön :D Sitten isin kanssa alettiin ajamaan kilpaa ja välillä olin "tajuttomana" kun pamautin suoraan kaupungintalon rappusia päin. Hups. Sen opin että jos on mustangi tai mersu tai porche alla niin ei kannata painaa kaasua pohjaan :D Kiihtyy ihan hyvin. Se mersu oli kyllä nätti.. Eikä porchekaan mikään ruma ollu. Ne oli tosin niin tuunattuja että lähinnä ällötti. Mutta kyllä musta vielä hyvä kuski tulee. Sitä vaaraa ei oo että ajaisin hissun kissun hiljakseen kaikilla hiljasillakin teillä. Vauhti<3 Tosin myös se että pysyn tiellä on tärkeetä.

Huomenna mennään Muurameen ja harrastamaan golffia. Nice nice. Kaks päivää kentän kiertämistä. Saattaa olla paikat hieman kipeet. Kymmeneen vuoteen en oo mailoihin koskenu. En taida ihan hole in oneja saada ja turha ees toivoa saavani lähellekään pareja. Tosin täytyy kattella millasia on ne kouluttajat siellä..

ROCK ROCKMaanantai 16.07.2007 21:08

Vauhtiviikonloppu oli kyllä. Eilinen ilta oli supersupernopeetemponen. Vinkki: Älä ikinä, IKINÄ, laske lihiksien hintoja. Siitä seuraa vaan hitonmoinen kiire ja kaikille tuskaa kun mikro on hidas. Mutta ei sillä, nauroin kaksinkerroin lattialla enkä voinu ottaa tilauksia vastaan kun nauratti niin kamalasti. Asiakkaitten ilmeet oli hienon näkösiä kun vedet silmissä nousin lattialta nauramasta. Luuli kai että sain hermoromahduksen ja aloin itkemään. Hermoromahdus olis kyllä voinu olla mahollinen siinä kiireessä. Silti, hauskaa oli. Nautin siitä täysin rinnoin. Pienin rinnoin :D
Dollymies, Kyttääjä, Omistajanpoika, Rantaleijona, Lihisyhellänakillajapelkälläketsupilla, Kosija, selkeä Järkkäri, Pullapojat, Daimtuutti, Vesikahvi, Ilomantsinmiehet ja muita mukavia henkilöitä. Huippua.
Mikko Muuramelta, kiitos matkaseurasta, yksin ei oo kiva matkustaa.
Ens vuonna uusiks. Omistajanpoika, be there 'coz I will rock then ;D

IN LOVEMaanantai 09.07.2007 02:26

Te teitte sen, saitte mut rakastumaan LEIRIIN! Porukka, ootte mielettömiä. Laura meinas itkeä kirkossa, oli lähellä. Haikea olo oli päästää teistä irti, rukoilla että vielä nähtäs. Itken nytkin kun tajusin etten ikinä pääse mellikkaan tuolla porukalla, noitten ihanien ihmisten kanssa. Jokainen oli tärkeä ja iso osa leiriä ja sen mieletöntä fiilistä. Ryhmähenki nous täyteen kymppiin, ikinä en oo vastaavaa kokenut. Ootte täydellisiä just noin niin kuin koko viikon olitte. Yhtä hauskoja ja rentoja, mukavia ja ystävällisiä, herkkiä ja härskejä. Opetitte meille isosillekin paljon asioita itsestämme. Tytöt. Ootte kuin pikkusiskoja mulle nykyään. Te kaikki. Lämmöllä muistan teitä aina, en ikinä unohda teitä ja teiän juttuja. Pojat. Kiitos kun piristitte päiviä ja teitte jopa private esityksiä vanhalle piialle (mulle). Jatkakaa tanssimista ja laulamista, ootte just parhaita. Suuri kiitos työntekijöille ja avustajalle ja viidelle ihanaakin ihanammalle isoskaverille. Viikko teidän kanssa oli paras viikko mitä voin saada. Kaikille yhteisesti, KIITOS.

CATWALKLauantai 07.07.2007 23:17

Moi oon Larska ja olin shoppailemassa.





Oikeesti.




Mulla on kaks vaihdetta kaupungilla. Shoppinki ON tai OFF asennossa. Yleensä se on off. Mitään en osta, en millään. Menee vaan rahaa enkä kuitenkaan käytä niitä vaatteita mitä ostaisin. Eilen kävi toisin. Porista lähettiin Tampereelle ja hotellin alakerrasta alko ostoskeskus. Koskikeskuksen ovista ku pääsin sisälle ja kävelin ekaan liikkeeseen niin poistuin sieltä uudet kengät käsissäni. En onneks tuhlannu Tampereella kuin pari eurolappusta, vaan kengät ja yhen paidan ja parit alushousut ja yhen mekon ostin. Mutta. Voi voi. Mentiin tänään Lempäälään Ideaparkiin. Jessus. Ai laav thät pleis. Viimeks kun käytiin niin ostin yhen paidan. Jep. No tuota. En tänään. Tänään tarttu neljä lyhyt hihasta paitaa, kaks pitkä hihasta, sukkia 7kpl, yks huppari, yhet kengät, yks mekko.. Kävin catwalkilta kattomassa jos Lacosten paidan olisin ostanu. Meinasin ostaa Lacosten hupparin. Mutta en sitten viittiny. Makso 120e.. Kävin Hilfigerissäkin kattomassa mutta 50e t-paidasta tuntu kohtuuttomalta ja kävelin vähin äänin pois. Mutta oli hullun hienoa ostaa vaan. En muistanu yhtään kyllä seurata rahan menoa ja viimesen Puman paidan kun olin ostanu niin katoin että käteinen loppu. Siinä vaiheessa jalat alko olemaan muussia koko päivän korkokenkäjuoksentelun seurauksena että mentiin sitten kahville. Blingbling vyön olisin halunnu kyllä ostaa.. Mutta vaikka Turusta sitten. Siihenkään ei oo kovin pitkä aika.

Ninnukka arrives maanantaina. Enää pari päivää.

Ja huomenna on rakkaitten uusien tuttavuuksien konfirmaatio ja rippijuhlat. Sinne siis.

Miittinki vol 2Perjantai 06.07.2007 00:41

Tänään treffattiin uusiks. Eilen oli osa porukasta ja tänään oli lisää. Ootte kyllä ihan hupsuja<3 Sunnuntaina kirkkoon ja pihassa lauletaan aikuinen nainen ja konfirmaatiolaulu tanssitaan. Ei vastaväitteitä työntekijöiden puolesta, kiitos :D

Huomenna Poriin kattomaan siskon ja Pasin ja Patun kämppää. Ja sitten yötä Ilvekseen ja syömään jonnekin top10 ravintolaan (just keksin) ja sitten lauantaina ideaparkiin pientä shoppinkia harrastamaan. Sunnuntaiks pitää ollakin jo takasin kun on se konffis ja juhlavisiittejä.

Maanantaina tulee tytöntylleröinen from joensuu joten rauhaa saarijärvelle ei oo tiedossa :D
RRUFFFF<3 Leiri oli isoisoisoisoisoiso plussa ja pelasti niin monta asiaa että en voi muuta sanoa kuin KIITOS, OOTTE RAKKAITA!<3

Grrrrr.. Syvä kuilu. Hyi saaakeli. Niggaaahhhhh. Rankaisu ja antautuminen. KUVIO! All in! Saatanan nössö. Supernainen. Sönkkö. Hammastahnaovenkahvat ja teipatut hanat ja sidotut kengät. Meikkaus feat Hene käsinä Tumppi ja Anssi. HÄRSKI. Laulavia poikia. Antautuvia tyttöjä. Anni juoksee. Lentopallossa joukkueen avainpelaaja. Mutta ajatus on tärkein. Tanssitaanko välillä? Mangorummut ja Jarkon ja Mikan tanssi avec Jukan tahdit. Laura ei tajuu. Ja Tumppi on blondi. Tiiätkö mikä tää on? ;) OI BEIBI! Ja kaikki itkee monta tuntia ja on vaan niin ihanaa. Näkyilypäivä ja lisää haleja. Myös "se" on lihas. Runkkauskisa, tietäjän teltta, telttaretket ja kaminan lämmitys. Ah, rakastan riparia<3 Niin ja Taija on sukua. Me ollaan perhe ja kaikki haluais jäädä sinne. Yhdessä oli ihanaa<3

Nyt itken. Haluan takasin.
Eilen oli se perisuomalainen vekkuliday. Pääs oikeen kasvotusten kattomaan miten huuli lentää ja laatta siinä sivussa. YY KAA KOO JA NYT LÄHTEE! Tytöt tykkää pojista ja pojat tykkää pojista... Lalaaaa..
Seppo ja Unto. HYVÄ SEPPO! JAKSAA VIELÄ. ET VOI HÄVITÄ UNTOLLE! SEPPO! SEPPO! SEPPO!
"Onpas hienoja tauluja.. Tässä on lapsi.. Tää on varmaa omena.. Ja tää päärynä.. Ja tää on appelsiiini! Eiku viinirypäle. Onko tää niinku olevinaa joku Neitsyt Maria?"
"Mitä sä teet?" "Pesen naamaa.." *pöytärätillä* "Älä nyt sillä!"
Miten saadaan yli kahden tunnin (melkein)ilmainen tanssiesitys? Tarvitaan: ujo poika, viinaa, teinimusiikkia. Ohjeet: Ota ujo poika ja anna sille juomista. Käännä volat kaakkoon ja istu odottamaan. Kiinnitä katseesi ujoon poikaan kun hän alkaa nytkyttämään lanteitaan. Show starts. Jos haluat esityksen loppuvan, piilota viinat. Suositeltavaa olisi myös mennä itse suojaan, sillä ujo poika joka haluaa pullonsa on vaarallinen poika. Varsinkin jos se on ylivoimaisen voimakas. Ja rento.
Sano PEE, sano II, sano ÄS ÄS II ÄS, PISSIS!
"Mee nukkumaan.." "EN MEE!" "Mee nyt sänkyys, piilotin sun tyynys alle kaks siideriä.."
Pikkykylän pilleet on aina jees. On sukua tolle, ja tolle, ja ton kautta tollekin. Loput onkin sukua keskenään tai muuten vaan pariutunu. Ja lopputulos on se että koko suku on paikalla. Ensin jaetaan pippalot ja juomiset ja syömiset, sen jälkeen miehet ja naiset.
Katotaanko pokea? Vielä näkyis 20min.
MÄ RAKASTAN SUA! Mä rakastan kaikkia..
MOI! Hei niin ootko sä mun pikkuserkku? Aivan näin näin. No mitäs kuuluu?