IRC-Galleria

Noniin. Kävin siis osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä elämän askarruttavia asioita oraakkelilta..


1. Mikä minun nimeni on?
Sisko

2. Missä asun?
No täällä näin

3. Mikä olen?
Kuka olen, kuka olen... onko sinulla jokin identiteettikriisi juuri meneillään? En minä ole mikään psykiatri...

4. Millainen olen?
Tuottaako vittuilu sulle oikeasti jotain sairasta nautintoa? Säälittävää.

5. Kuka olen?
Se kuka luulet olevasi.

6. Mikä on ollut kaikista tärkeintä elämässäni?
Innokkuus.

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
Himokkuus

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys.

9. Miltä näytän?
Kuolemalta.

10. Miltä tunnun?
Mereltä, vaikka itsekin epäilin asiaa kunnes otin siitä selvän.

11. Miltä maistun?
Järveltä.

12. Miltä tuoksun?
Raikkaalta dödöltä.

13. Missä minun kuuluisi olla?
Muhoksella.

14. Mikä minun kuuluisi olla?
Valehteleminen.

15. Mistä minut löytää?
Sieltä, vaikka muitakin mahdollisuuksia olisi.

16. Miten minut tavoittaa?
En ylläpidä mitään osoiterekisteriä

17. Kuinka vanha olen?
Sweet 16!

18. Mitä sukupuolta olen?
Koitapas kurkistaa housuihin. No, miltä näyttää?

19. Montako henkilöä minun pitäisi haastaa tähän?
Niin monta kuin on sinulla varpaita. Eli kuusikymmentä ellen ihan väärin laskenut.

Kumma homma, koulun alussa toivoin että saisin vastuuta ja haastavia hommia koulussa. Nyt ku niitä sitten sain ni ihan pelottaa selviänkö niistä.
Se että opettaja antaa miulle vastuuta selkeästi enemmän kuin muille oppilaille tietyissä asioissa voi alkaa ärsyttämään muita oppilaita jossain vaiheessa suurestikkin. Mutta eihän sille mitään voi, toki jos joku haluaa päiväksi hypätä miun kenkiin ni sekin käy mainiosti.. Jos vaan tekee samat työt samalla tavalla ja huolella.
No ehkä ei pidä stressata sitä mitä voi tapahtua joskus tulevaisuudessa vaan pelkästään miettiä miten voi itte vaikuttaa asiaan.

Oon pian niinku siinä iässä että minuu voi kuvailla muutamaan otteeseen käytetyks urheilusukaksi.. kantapäässä on alkava reikä mutta on viellä sen verran ehjä että ei viellä kannata heittää pois.

Tai sanotaan että nyt se vasta väijyy minuu jonkin kulman takana ja ensiviikon aikana se iskee.
Ongelmaksi ja stressin aiheeksi on nousemassa tulevat synttärit. Viikko aikaa enkä tiiä viellä mistään mitään. Pidänkö yhteiset kahvitukset tyttärelle ja itselleni vai pidänkö lainkaan, pyydänkö kaikki yhtäaikaa käymään vai erikseen...
Omien viikonloppu juhlien järjestäminen on viellä ihan hakusessa. Ketä haluaisin nähdä, ketkä tahtoisivat lähteä, ketkä eivät ainakaan tahdo olla paikalla, missä kinkereitä pidettäisiin jne..
Voi tätä luonteen ominaisuutta joka vainoaa ja vaati kaiken suunniteltavaksi etukäteen.
Olis niin paljon helpompaa (ja vapauttavaa) kun antaisi kaiken tapahtua vaan omalla painollaan leppeästi.
No pianhan sen huomaa räjähtääkö pää.

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos.

Koulu alkaa keskiviikkona.
En millään jaksais alkaa sitä uusiin ihmisiin tutustumisen rumpaa jälleen alusta.
Joka vuotinen ikaliksen kantapääni joka iskee joka kerta yhtä kovasti.
Ei itsessään se tutustuminen ole se hankaluus, sehän käy kuitenkin suhteellisen helposti, vaan se että yleensäkkin pitää tutustua ihmisiin. Kuitenkin se on pakollista kun koko vuosi menee samoissa tiloissa ja pienessä 'yhteisössä' jossa jokaisen tekemä virhe vaikuttaa kaikkiin suorasti tai epäsuorasti.
Ja joka vuosi huomaan että uudet oppilaat ovat aina entisestään välinpitämättömämpiä muista, siitä että heidän koulussa pelleilynsä rasittaa kaikkia.
Epäilen osan siitäkin tunnelmasta johtuvan vanhempien oppilaiden asenteista ja suhtautumisesta, ja niistä kertomuksista joita mm. tupakkapaikalla kerrotaan kun iänikuiset kysymykset linjan käyntiin liittyvissä asioissa esitetään.
Ne samat kysymykset kysytään joka vuosi ja joka vuosi niihin saadaan samat vastaukset, asenteet vain muuttuvat vastaajasta riippuen.

Toivoisin vain että jossain vaiheessa joku kiinnittäisi huomiota siihen kuinka vastaa niille nuorille jotka haistattavat vitut kaikille ja joka asialle eivätkä väiltä tippaakaan siitä että opettajat ovat ihmisiä ja siitä että luokassa on niitäkin joita ala kiinnostaa oikeasti.

Itken aina tässä kohtaa kirjaa.. Nyt kun omiakin lapsia tullut elämään entistäkin vuolaammin..

Kirjassa aviottoman lapsen synnyttänyt ja siksi syrjitty tyttö kertoo päähenkilölle tuskastaan ja tarinansa kuolin vuoteellaan, (laitoin tähän vain lapsen syntymän jälkeisen osan).

>>Niin, siinä on melkein kaikki. Tulin kotiin. En ollut itseasiassa kovin onneton. Otaksun, että minun olisi pitänyt olla, mutta en ollut. Isä ei ollut minulle tyly. Ja pienokainen oli niin suloinen. Olin vieläpä onnellinen, rakastin häntä niin suuresti, tuota kultaista pikku olentoa. Hän oli niin suloinen, Valancy, hänellä oli niin herttaiset siniset silmät, ja pikku kiehkuroiksi kiertyvät vaaleankeltaiset hiukset, jotka olivat kuin silkkiuntuvaa, ja pikkuiset palleroiset kädet. Minulla oli tapana purra hänen silkinpehmeitä pikku kasvojaan joka paikasta, hiljaa, niin ettei se tehnyt kipeää, ymmärräthän-- >>
>>Ymmärrän>>, Valancy sanoi vavahtaen. >>Ymmärrän -- nainen ymmärtää aina-- ja uneksi-- >>
>>Ja hän oli kokonaan minun. Kenelläkään muulla ei ollut mitään oikeutta häneen. Kun hän kuoli, Valancy, luulin että minunkin täytyy kuolla. En käsittänyt, kuinka kukaan voisi kestää sellaista tuskaa ja kuitenkin jäädä elämään. Nähdä hänen rakkaat pikku silmänsä ja tietää, ettei hän enää avaisi niitä, kaivata häntä yöllä, hänen lämmintä pikku ruumistaan painautuneena minua vasten, ja ajatella, että hän nukkui yksin ja kylmänä, pienoiset kasvot kovan jäätyneen maan alla. Ensimmäinen vuosi oli niin kauhea, sen jälkeen oli hieman helpompaa, kun ei aina ajatellut 'tätä päivää viime vuonna'. Mutta olin niin iloinen, kun huomasin, että olin kuolemaisillani.>>

Oon niin pahoillani kaikkien puolesta jotka ovat menettäneet lapsen. Osanottoni vaikkei se paljolti kai lohduta.

Kylläpä on ihminen herkkä loukkaantumaan.
Heti ollaan nokka vääränä kun ei jokin mene niinkuin oma mieli haluaisi.

Myönnän kyllä nyt olevani itse hyvinkin samaa maata sillä ei ole oikein kaunista valehdella kanssa ihmisilleen ja viellä pahempaa yrittää itseään huijata.
Ja minäkun olen aina toivonut ja vakuuttanut itselleni että minusta on sellainen yhtä kaukana kuin itä on lännestä, enkös silti saanut kuluneen viikon aikana huomata kuinka vieretysten ne sittenkin ovat.
Oikein hävettää tunnustaa että olenkin kuin äkäinen piru ja haudon kostoa mieleni pimeissä sopukoissa, enkä ole tyytyväinen ennenkuin asiat jälleen ovat mielestäni edes jotenkuten niinkuin pitäisi.
Kostoon en sentäs ole viellä tosissani ryhtynyt. Sen verran järki sentään on päässä pysynyt, ja tulee pysymään. Kai minä yhden pirun mieleni sopukoissa voitan.. Vaan mitäs sitten teen jos mieleni pirut hyökkäävät kaikki yhdessä järkeni kimppuuni??

Heinänuha alkaa jälleen näin Juhannuksen tienoilla käydä kimppuun ja ötökänpuremat paisuvat hillittömän kokoisiksi, kutiavat ja aiheuttavat nekin allergisia reaktioita. Mutta kyllä kesä silti on aivan ihanaa aikaa. Täytyy nauttia näistä lyhyistä kuukausista aivastusten ja kutiavien pattien välissä niin paljon kuin mahdollista.

Hyvää Juhannusta kaikille.

Kun alatte epäillä että mies on uskoton älkää ensimmäisenä epäilkö sinkkuja joita pyörii ympärillä. Tässä pätkä eräästä kirjasta:
"Kun miehen katse harhailee- hän etsii jonkun toisen vaimoa.
-Naimaton nainen voi ottaa jutun vakavasti, ja silloin kaikki muuttuu hankalaksi.
-Naimisissa olevissa naisissa on muutakin hyvää, eräs mies kertoo:- Minun ei kai pitäisi sanoa sitä mutta minulle tuottaa ylimääräistä jännitystä ja huvia kun nain jonkun toisen miehen vaimoa. Se saa minut tuntemaan olevani enemmän mies kuin se toinen mies."

Että tälläista.. Kirja jossa nuo jutut olivat on jo tietysti 15 vuotta vanha.. Epäilen tosin että miehet eivät muutu koskaan.