Jonkinlaisen suhteen ja tuttavuuden täytyi välttämättä syntyä Aschenbachin ja nuoren Tadzion välille, ja riemastuen saattoi vanha mies todeta, ettei mielenkiinto ja huomaavaisuus tyystin jäänytkään vaille vastakaikua. Mistä mahtoikaan johtua esimerkiksi se, että tuo kaunokainen aamuisin rannalle tullessaan ei enää koskaan käyttänyt rantakojujen takaista lautasiltaa, vaan kulki etukautta, poikki hiekan, Aschenbachin tuolia ja pöytää hipoen edetessään hitaasti kohti oman perheensä rantakojua? Saattoiko kokeneemman miehen tunteen vetovoima ja tenho niin vaikuttaa herkkään ja huolettomaan palvonnankohteeseen? Aschenbach odotti joka päivä Tadzion tuloa, ja toisinaan hän tämän ilmestyessä oli työskentelevinään ja antoi kauniin pojan mennä ohitse näköjään huomaamatta. Mutta toisinaan hän nosti silmänsä, ja niin heidän katseensa kohtasivat.
