IRC-Galleria

Pirun suuri päivä.Keskiviikko 21.01.2009 14:51

Tänään on mun oman kotiperkeleeni iso päivä. Tänään poika pääsee kylpyyn ja eläinlääkäriin. Ulkona parvekkeella on jo käyty kyttäämässä lintuja ja nyt leikitään vielä pahaa-aavistamattomana Smertin kanssa olkkarissa. Äänestä päätellen Smert saa taas kuonoonsa. Itteäni vähän jänskättää, mutta enempi sen kaa, että saanko Pirun kuivattua ennen ku pitää lähteä kantokopassa pihalle ja miten talous. Asioilla on tapana ja eilinen virastokäynti oli omalla tavallaan tuottoisa. Oho, siinä se on. Nenä aivan tummanpunaisena innostuksesa. Tuon kissan innostusta/kiinnostusta/kiukkua voi arvioida nenän tummuusasteiden mukaan. Nyt on selvästi aivan täys meno päällä.

EDIT
Noin, kissa pesty. Meni jopa kivuttomasti. Ehkä se alkaa hiljalleen tottumaan suihkussa käymiseen kun ulvoi ja riuhtoi normaalia vähemmän. Ei pelännyt edes suihkua, tajusin vasta nyt. Aikaisemmin pesin sen aina vanhassa hiekkalaatikossa mukia apuna käyttäen, mutta jos se suihku ei enää pelota niin mitä turhaan tekeen asiaa monimutkaiseksi. En pistä lainkaan pahakseni.
Virastojumalat ovat myös suopeita tänään, tuet kilahtivat tilille. \o/ Yksi stressin aihe vähemmän nyt.

EDIT #2
Tässä on nyt illan mittaan katseltu tuon elukan tokenemista ja hoipertelua. Pari vahinkoa sattui kun ei tuo vielä tokkurassa pääse laatikolle asti. Oli kyllä odotettavissa. Onneksi on pyyhkeitä. Ryökäle oli vaan mönkiny sänkyyn nukkumaan, muttei oikein voi olla vihainenkaan - sen verran surkea ja nyyrynen otus.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.