IRC-Galleria

Rähjäsin vanhalle ystävälle josta on kovaa tahtia tulossa entinen kaveri. Osittain tuntuu pahalta mutta toisaalta ei oikein jaksaisi nähdä ihmistä joka tuntuu vetävän herneen nenään joka kerta kun näkee sinun olevan onnellinen... Ja on itse tietenkin jatkuvasti täysin onneton.
Vttuilee jatkuvasti ja lyttää kaikki ajatuksesi. Ääretön ja ikuinen pessimisti. Kantaa koko maailman murheita harteillaan muttei silti onnesti näkemään että maailmassa on muutakin kuin hänen murheensa. Jatkuvaa ikävää ja murhetta. Pohjaton ja synkkä on hänen murheidensa kaivo. Kyynisistä kyynisin. Menettänyt uskonsa itseensä ja sitä kautta kaikkiin ja kaikkeen muuhunkin. Ja muidenkin pitäisi murehtia.
Minä en jaksa murehtia. Olen niitä ärsyttäviä ihmisiä jotka näkevät sen hopeareunuksen jokaisella pilvellä. Vaikka jonain päivinä se saattaa olla hankalaa. Nautin elämästäni koska elämä on sen verran ainutlaatuinen että ollessaan kaikkein kurjimmillaankin se on silti elämisen arvoinen. Pyrin elämään elämääni niin kuin siitä eniten nautin... Olemaan onnellinen, tyytyväinen ja kiitollinen jokaisesta hetkestä.
Noh...
Sanoin kaverille etten halua nähdä häntä enää.
Ja täytyy sanoa et eipä kaduta yhtään.