IRC-Galleria

Mä katsettansa turhaan hai. Näin pohjattomat silmät vain. Kun katsoin
niihin tunsin että häntä rakastan. Voi poikaparka kuolemaa, ei yksikään voi rakastaa. Vain hengen sulta veisin kylmin jäisin suudelmin.

Sun täytyy olla vanki maan, ei sielus pääse kahleistaan. On yksinäisyys kohtalosi auttaa voi mä en. Sä vaikka kaiken oikein teet, sua seuraa aina kyyneel. Ei murheistansa irti pääse koskaan ihminen.

Hän saapuu vielä tiedän sen. Kun aika vierii täyttyen. Niin silloin suostuu varmaankin hän yhteen suudelmaan. Suudelman kun hältä saan, voin vihdoin jättää kylmän maan. Ja silloin pääsee sielunikin irti kahleistaan. En enää pelkää kuolemaa nyt kaiken ymmärrän.

Valheet iltaan jää,
loput pohjaan painuu,
haavan yöhön viiltää.
Uni loppu on, sana tahditon
sitoi jalat tanssijan,
köydet kiinni jää.

En enää opi tanssimaan,
istun alla tyhjän taivaan.
Yö miettii vaieten
kanssa syyllisen.
Jokainen muisto on portti vain,
jonka omatunto sulkee.
En enää opi tanssimaan,
en enää koskaan uudestaan.


En halua muistaa suudelmaa,
en ääntäs luoksein kutsuvaa.
Kaiken vain kuiskaus vei,
unohdusta kaipuu salli ei.
Muistot juuttui kallioihin,
kun hyöky iski tanssijoihin,
aalto kaatui kuiskaten.
Tiedät valheen.