IRC-Galleria

Se oli se yksi kerta kun laskin kelkalla niin isosta hyppyristä, että tuntui kun olisin lentänyt. Olin vapaa ennen kipua, olin hetken vapaa ennen murtuneita luita ja sydäntä. Se oli se kerta kun hivuttauduin kympin reunalle ja katselin alhaalla uivia muurahaisia, auringossa kylpevä vesi sokaisi minut, spontaani hetki jolloin ilma pysähtyi, hävisi, haihtui keuhkoistani, näin taivaanrannan, nousin, hyppäsin. En tiennyt painovoiman olemassaolosta, mitä nyt ne kaikki mustelmat ohuissa koivissani. Supermies lensi, minäkin. Läpi kahden elämää rakentavan elementin yhtenä elektronina, molekyylinä, pisarana, hiilivetynä. Sydän pumppasi verta minuun. Olin kaikkeus ja kaikkeus oli olemassa. Kaikkialla.

Silloin kun lumi tuntui kädessä pehmeältä, kun tarrattiin siniseen pulkkaan jäätyneillä käsillä.
– Kuka on ensin alhaalla!
Huudettiin.

Kun oltiin täysin yllättyneitä saamistamme lahjoista ja se päivä kun paketista kuoriutui 8 bittinen Nintendo. Mario piti saada rotkon yli heilauttamalla ohjainta. Heilutettiin ihmisille bussista, tehtiin naamoja, naurettiin. Keinut heiluivat ja koko maailma niiden mukana. Lapsen riemua on vaikea ymmärtää haavoittuneella sielulla.

Hyvää yötä.

Huomenna olen jo uusi luku.
Numero...

kukkakaalit söivät makarooneja toisinaan ilman minkäänlaisia taukoja ja joskuskun istutaan tavattoman lähellä tuntuu että koko ruumis palaisi halusta mutta emme voi tehdä muuta kuin odottaa huomista päivää tai sitä hetkeä kun koko maailma vapautuu kahleistaan ja laulaa hoosiannaa daavidinpoikaa yhdessä mikrogfooniin karaokelavoilla ja sumusilla takapihoilla. Minusta tuntuu että pääni olisi täynnä jotakin juoksevaa mössöämistä ei selvää saa saatika halua ottaa selvää mitä turhia hakkaamaan hukkuneita halolla hipaistaan toisiamme varpaille saadaksemme erityisen kaunista luonnon energiaa ja siitä syntyvviä mikrobin eliölajeja. Tänään minä olin helsingissä ja nyt olen kajaanissa monta tuntia myöhemmin ja siinä välissä istuin autossa ja katselin katselin katselin mutten miettinyt,tosin kirkossa mietin kaikennäköistä vaikken ehtoollisella käynytkään kirkossa tuli mietittyä se oli jännää kun en yleensä mieti ihmisten keskellä sen paikan keskeisyys sai minut miettimään niinkuin kermakakku ja kahvi jota tarjoiltiin sitten konfirmaatiojuhlassa jossa minulla oli puku ilman kravaattia ja kohta minun syntymäpäivät.

Valkoisen miehen aprillipila,
sairaalan kliinisessä päivystyksessä,
ei ole ihmisille tilaa.

Vapaan miehen aprillipila,
Vastuun velvollisuus,
Pakon vastakohta,
Vastuuton vapaus.

Samassa huoneessa tavataan me,
Kumpikaan tehnyt mitään ei väärää,
Elämää painollaan,
Elämä määrää.

Nauretaan yhdessä viimeiset naurut,
Kuolemaa ennen iloiset laulut,
Putket on suussa sulla ja mulla,
punamultaa,
kultaa,
rullatirullaa.

Kultturilta vararahoja leikataan,
jalkapallokenttiä rakennetaan,
terveys on tulevaisuus,
sairailta sakkoja.
Yhteiskunnan henkinen tyhjyys,
on yksilön lakkoja.

Pioneerien punaiset huivit,
aamujumppaa ja liput salkoon,
Suomi pysyy terveenä,
muita ottaa aivoon.
Lisää pillereitä,
tohtoreille hillereitä,
hilloa leivälle,
aivoja seinille.

Jokamiehenoikeudet,
kerään lakkoja suolta,
tummat kasvot katsovat lammesta,
tuolta.
Tulen tekoon tarvitaan tuohta,
tänne tapettu on ihmisiä,
molempaa puolta.

Prikaatin pellet leikkivät sotaa
takavarikoi mun marjat,
ota poika ota.
Spollet syö marjani,
nää on armeijan omaisuus,
tänne tunkeuduit luvatta,
vartioitu vapaus.

mul ei oo varaa kenkiin,
tuskin väittän vastaan.
Annan heidän varastaa,
painan pääni paskaan.

Uin maidossa,
Valkoista,
Valuvaa organista massaa,
Ei kiintopisteitä,
Silmät tarkentamatta.

Suuri käsi pyyhkii mieltäni kumilla,
Kunnes jäljelle ei jää mitään,
Pupillit laajenevat mustaksi kentäksi,
Valkuainen imaisee ne itseensä,
Niinkuin spagetin,
Ei enää ketsuppia niinkuin lapsena.

Pyristelyä,
Hengissä selviämisen epätoivoinen yritys,
Kuolemanjälkeiset kyyneleet,
Silmäni lakkaavat näkemästä,
Toivon pelkääväni,
En.

Kirkas valo,
Auringonpaiste jään alta,
Hengitän vettä keuhkoihin,
Amfibi,
Uin eteenpäin ikuisuuteen,
Hiljaista.

Ne tappoivat trumpetistin,
Miksi?
Soittiko hän huonosti?

Ne tappoivat trumpetistin,
Häntä ei enää ole,
Trumpetti pölyttyy muistojen laatikoissa.

Ne tappoivat trumpetistin,
Nuori poika,
Jäljellä vain musiikki jonka soitti.

Hetkellinen on elämän sointi,
Mitä jäljelle jää,
Todistaa maapallolla olleen ääntä,
elämää.

Suomi on erikoislaatuinen maa lääkkeillä hoidon suhteen. Lääkärit tekevät koktaileja kuin baarissa ikään, eikä muusta avusta ole kysymystäkään. Rahat ja resurssit eivät riitä. Ymmärtäähän sen, sanovat päättäjät, mutta entäpä saatanallisissa tuskissa kierivä potilas? Vain otettu lääke auttaa, niinpä niin. Liika lääke on taas pahasta, mutta kyse on vain rahasta. Miksi pitää tehdä ihmisistä lääkkeillä eläviä koneita? Resurssien puute kuulostaa huonolta selitykseltä, jos sen rinnastaa faktaan, eurooppalaisesta lääkemafiasta tienaamassa miljoonia euroja suomalaisilla lääkäreillä päivittäin. Kysymyshän on vain lääkäreistä, sillä potilaat eivät saa kalliita reseptilääkkeitä apteekista ilman reseptiä. Lääkemarkkinat eivät hyödy potilaista, vaan lääkäreistä. Heille maksamamme raha ei tee työtä keskuudessamme.

Missä on suomalaisen terveydenhuollon inhimillisyys ja ihmisläheisyys? En näe sitä yhdelläkään vastaanotolla. Lääkärit ovat yleensä kylmiä, etäisiä ja kyllästyneitä, he suoltavat tablettia niin kuin kokisautomaatit virvoitusjuomaa ja yleisimpänä vastauksena saat kohoteltavia olkapäitä ja poliitikkomaisia kiertelyjä, vastuunpakoilua ja pelkuruutta. "Lääkärikin on vain ihminen." Lausahdus ei mene läpi ihmisellä jolla on tuskia. Vastuunpakoilua ei voi suvaita missään ammatissa.

Lääkäri on vannonut valan hoitaa ihmistä niin hyvin kuin kykenee, olla jättämättä ihmistä heitteille ja edistämään elämää. Valaa ei tarvitse ääneen lausua, se on itsestäänselvyys. Tarkastellaanpa "edistetään elämää" kohtaa. Kuinka elämää edistävää on se, että pienimmässäkin ongelmassa lykätään lääkkeet kouraan ja katkaistaan kaikki ennaltaehkäisyn keinot? Ihminen leimataan heti sairaaksi ja oravanpyörä on valmis.

Otetaan esimerkkinä mielenterveysongelmat. Monet ihmiset kärsivät lievistä mielenterveys vaikeuksista, joiden ratkaisuna olisi intensiivinen lyhyt kognitiivinen yhdistetty yksilöllinen ja ryhmäterapia. Tiedän tämän tuottavan tulosta, sillä olen sen naapurimaassamme kokenut itse. Sen sijaan suomessa hoitoon hakeutuessaan he saavat siihen lääkkeitä nieltäväksi. Psykiatrit eivät kirjoita lausuntoja terapiaan ja jos kirjoittavatkin, niin kela ei hyväksy lausuntoja terapiaa hakevista ihmisistä, jotka eivät niele lääkkeitä, heistä pitää ensiksi tekemällä tehdä sairaita ja vasta sitten aukko terapiaan lohkeaa. Tämähän suomessa onnistuu loistavasti. Kun terapiaa ei kirjoiteta se jää saamatta ja paatuneet asiat jäävät käsittelemättä. Ne pidetään aisoissa lääkkeellä. Ne ovat kuin kävelykeppi, johon nojaudutaan. Lääke rakentaa aivoihimme illuusion turvallisuudesta. Toiveen siitä, että aivomme unohtaisi.

Yhteiskunta pakottaa käyttämään laillisia huumeita ja markkinatalous kukkii.

Happamia sanoi kettu.

Sinulla on unelmia ulkomaailmasta,
näet kauniilla silmilläsi valinnaista,
mielihyvällesi olennaista,
muotivaatteita,
kampaajia,
aurinkoisia säitä.

Sileitä kuin hiuksesi,
en juuri törmää ajatuksiisi,
ne heiluvat tuulessa,
niin kuin tuuhea kasa paskaa,
ilman kunnioitusta,
ei elämäsi mitään maksa.

Siellä on vissiin huoletonta,
huomion saamiseksi,
ei tarvitse näytellä onnetonta,
tai huolemme eivät ehkä kohtaa,
mitä laittaisin päälle,
on eri asia kuin mitä pukisin sanoiksi.

Voitko meikata piiloon luodinreiät kehossasi,
Rajata rajauskynällä viilletyt kasvosi,
aivonesteesi pilaavat hiuksesi,
avoimet ostosparatiisit,
suljetut arkut,
polttopullon jäljet, eivät nuorennusvoiteita kaipaa,
hanki irronneet raajasi,
alennusmyynnit on aarreaitta.

Juttelin Jutan kanssa, joka ei oikeasti ollut Jutta vaan tekstiä...

Jutta: terve anton.

Anton: noh terve.

Jutta: mitä kuuluu?

Anton: noh ei tässä kummempaa en saa unta.

Jutta: joo semmoista se joskus on...

Anton: nii...

Jutta: juo vaikka jotain kuumaa maitoo tai jotain...

Anton: joo.

Jutta: nii.

Anton: joo.

Anton: mitäs jos ulkoavaruus tippuu sisälle?

Jutta: silloin sattuu päähän.

Anton: entäpä kun mua pelottaa vaalea pimeys?

Jutta: noh se on vain leikkaussali.

Anton: joo makkarat auttaa moneen särkyyn...

Jutta: muista tunnistaa sienesi.

Anton: ennenkuin sienet tunnistavat sinut.

Jutta: niin se menee.

Anton: mikä?

Jutta: niin.

Anton: Niin mikä?

Jutta: noh niin menee niin...

Anton: kuka on niin?

Jutta: mun kaveri kiinasta.

Anton: noh miten niin menee?

Jutta: niin...

Anton: olen ymmälläni.

Jutta: niin.

Täydellisessä maailmassa ei ole rajoja,
Piirrä ydinkärjelläsi näkymätöntä punaista viivaa.
Loputtomien galaksien alla,
Sinun valtakuntasi,
Lopullisuudessa mahtavin.

Halkaise atomit,kuin Aatamin omenat,
aatamin poika.
Ruostuneet satenliitit,
Tippuvat niskaamme,
kuin ihmiskunnan syyllisyys.
Tähtäimenä avaruus,
ristiretkistä viimeinen.

Pilvet täynnä luodinreikiä,
Aurinko on kaukana täältä,
Setä aurinkoinen.
Vangit yskivät ruutia,
Avaruuspölyä,
Apinat.