IRC-Galleria

Pih-pah, oijoi! ....ei jaksaaaaaaaaaaaaaaaaa.... Rutto on syövyttänyt sisintäni, olen saastunut tuhoeläin...

Eilen illalla menneisyyden haamut vieraili mun luona, hämmästyttävä, mutten pelänyt niitä enää, tietenkin ne herätti paljon-paljon tunteita, mut se ei enä sattunut. Ehkä jona päivänä en edes huomaa niitä kun ne päätävät tulla käymään. Ehkä joskus mulle voi joku sanoa etten arvostele, enkä pidä kaukana uusia tuttavuksia vaan otan avosylin vieraitakin ihmisiä. Ehkä jona päivänä...

rakstan ja hakkan päätäni seinään, mutta rakastan ja on ihana tunne kun saat tunteillesi vastauksen, edes vähäsen, edes hetken, mut se pistä jaksamaan! Olet mulle kaikki kaikessa ja tiedät sen...

Ovatko ennustajat onnellisia ihmisiä? Onko hyvä juttu tietää kaiken mitä tulee tapahtumaan? Vai onko se enemmän kirous? MÄ valitettavan usein tiedän vaan jotain juttuja mitkä olisi parempi olla tietämättä. Mutta ne kaikki on sellasia mitkä koskee enemmän muita, mut ei minua, ainakaan suoranaisesti. Miksen voi tietää mitä mulle tapahtuu, tulenko koskaan onnelliseksi? Vai olenko mä jo onnellinen, mutten vaan näe sitä? Viikonloppuna oli onnellinen. Olin kun huumatti tamagotsi joka jaksoi taas iloita elämää! Mutta eipä kauaan kestänyt. Miten ihmeess pääse tästä kaiksesta yli ja oppii taas näkee hyviä juttuja?

Eräs henkilö herättää henkiin unelman, jonka halusit nähdä toteutuvan jo pitkään. Loppujen lopuksi juttu on sinusta kiini.

Voi jeee!

T: Lapamato

sain pienen toivonpoikasen ja mielessäni jo niin paljon kaikkea kivaa, en malta odottaa ja oon innoissani, vaikka tiedän että voin ehkä taas tippua korkealta, mut jos tällä krt mullaki olisi edes jotain hyvää, olen saanut tarpeeks kakkaa, nyt on hyvien jutujen aika! ....toivottavasti...


tässä vähän samanhenikisille, eli säikyille
http://file.qruiser.com/moviefiles/10/a4ee9840d1a8203ad3fd188a189177.wmv

olipa Jättiläisvanupuikko joka luuli olevansa jotain - jotain muita perempaa, oli oikeesti tyhjää vanua täynä sen aivotkin, vaikka kuoriki on mitä on... Palomiehet siit tykkäs, varmaan halusi sytyttää tuleen ne tulenarkat nesteet sen aivoissa... Odotan sitä päivä ku kyseiset nesteet räjähtää sen pään tohjoks... sitä päivä odotellessa...

Koko pv istunut koneella taas. Olen addikti, onneks huomen vien sen pois. Pää ihan tyhjä, mieless vain yksi sama juttu, mitään muuta. Mä näytän nauttivan siitä että olen surullinen - olen surenut jo useamman kuukauden ja jotenkin se on jo osa minua -sairas ihminen kait olen. Mut tänään taisin laitta pisten ainakin yhdessä elämänvaiheessa. En tiedä miten se nyt onkaan, mutta jotenkin haikea olo, mut kait sitä on vihdoin päästettävä irti vaikkei halua. Saa nähdä millainen ääni kellossa huomen, välill tuntuu että olen raskaana oleva nainen, mun mieliala ja mielipiteet vaihtuu päivän aikana satoja kertoja. Onneksi huomenna näen Tuulin taas, se saa minuun energiavirtauksia ja edes hetkellisesti uskoa huomiseen ja valoon tunnellissa. Ihmeellistä kuinka ihminen vaan omalla seuraalla voi vaikuttaa niin paljon, tietämättä. Olen todella iloinen että tapasin hänet ja pitäisi kiittä siitä Pukkulanttua.

Alakerrassani on jo parisen viikkoa asunut uusi naapuri koirineen. En ole nähnyt häntä, mutta veikkaan että kyseessä on nainen ja 2 isoa koiraa. Asunto on yhtä pieni kun omani. Ei ne koirien haukut tai ulvominen häiritse. Eläimen on aina eläimet. Mutta neiti tai rouva tai mikä lieneeki on imuroinnin ystävä. Tai oikeastaan yletön ystävä – koukussa siihen. Joka aamu herään siihen klo 8 ja homma jatkuu aamu kymmeneen! Sitten hän tulee kotiin aina ysin jälkeen ja käy eläinten kanssa pihalla jonka jälkeen alkaa imurointi taas. Yleensä se sit ajoitu klo 22-23 väliselle ajalle. Mitä hemmettiä voi imuroida noin paljon päivittäin? Sekään kauheesti häiritsee, voi olla että koirat ei o niistä kiltimmistä päästä ja yksinään ollessaan sotkevat ja tuhoavat paikat. Mutta yksi juttu käy hermoille yli kaiken – se imuri on nimittäin tukossa aina! Aamulla teki mieli mennä soittaa ovikelloa ja pyytä vaihtaa pussia :D Koneeki kärsii ku on jatkuvasti ylikierroksilla!

Moni varmaan kuulut kappalen Miljoona ruusua... Alkuperäinen kappale kertoo köyhästä taitelijasta joka oli rakastunut näyttelijättäreen. Hän myi koko omaisuuden, jätti vain vaattet päälle ja koko summalla osti ruusuja sille naiselle. Silti nainen hylkäsä hänet. Kysessä on ihan oikea, reali tarina, siitä on olemassa kokonainen museo. Se on rakkautta! Sellasta minä haluan. Mutta miks se on niin vaikea? Rakasta toista vilpittömästi? Eräs ihminen ei edes tajua kuinka hän rikkoi minut, vei kaiken elämänilon ja jätti vaan surun, pohjamattoman surun. Nyt en tunne kun vihaa häntä kohtaan. Kun käyn pienessä päässäni läpi kaikki sen teot ja sanat - en näe mitään muuta ku itsekkyyttä. Haluaa olla hyvä tyyppi ja että kaikki voi sanoa "hän oli kiva, mukava poika" mut ei ymmärrä että pitää olla aidosti se hyvä tyyppi eikä esittää sellasta. Pitää joskus ajatella ja toimia muultakin näkökulmalta kun "minä-itse". En ymmärrä miksi pitää seurustella ja väittää rakastavansa vaikkei ees sitä haluaa. Vai oliko se itsepetosta? Jos ihminen ei halua mitään vakavaa miksei voi sanoa sen suoraan. Kelpaisi minulle vakipanonakin, mutta en olisi luopunut niin monesta ja olisin pitänyt omat tunteet kurissa. Ei, ei voi. Paljon parempi käyttää toista hyväksi ja sitten kun on saanut kaiken tarvittavan irti voi heittää menee kun käytettyä kortsua. Sitten ollaan niin tekopyhiä ku olla voi. Esitellään kiinostunutta ja hyvä kaveria vain silloin kun on sopiva hetki, varmistuu ettei varmasti saa itseään huonoon valoon, ettei tarvii käseitellä mitään kovin vaikeeta aiheeta. Sillo kun toisella paha olo ja tarvitsee edes jonkun viereen niin ollaan ties missä, ei haluta joutua minnekkään tilanteeseen missä ehkä joutuu tunnetasolla käsittelemään asioita, mut vähänkin ku on toisella asiat paremmin niin kas-kas he is back. FUCK! Kyllä kiinnostaa omat ahdistukset mut muista paskat! Murha olisi ollut armeliampi vaihtoehto...

Toivottavasti nukut yösi hyvin...