IRC-Galleria

En ymmärrä, en ymmärrä, en ymmärrä! En voi, en vaan voi.... Sydän hakkaa tuhatta sataa, olen tämän vuoden puolella nukkunut ja syönyt vähemmän kun ihmisen pitäisi vuorokaudessa. Mä en ymmärrä miksi, miksi, miksi, miksi?
Tiedän että moni pitää mua jo jonakin skitsona, hulluna jota pitää kaarta, takertuvana idoioottina joka ei osaa päästä irti - niin kait olen. Mun pää on NIIN sekaisin, kaikista niistä valheista, teoista, välipitämättömyydestä ja taas kerran valheista, valheista ja valheista ( 29.10 hän kertoo : "Mä rakastan sua ihmisenä todella paljon ja olet aivan huippu tyyppi. Mä en vaan uskalla tai pysty päästä ketään lähelleni. Mä en pysty laittaa itseäni likoon niin kuin sinä pystyt elämään täysillä. Jos pystyisin seurustelemaan se olisit sinä" ja JO KUUDEN VIIKON PÄÄSTÄ hän seurustelee toisen kanssa ja on aivan rakastunut)!!!!! Miten ihminen jolle annat kaiken pyhimmän ja avat sydämesi voi tehdä noin?! Miksi? Sattu niin perkelesti. Luulin ett tää on jo ohi, mut ei, tää vasta pahemmaks muuttui. En voi ymmärtää. Miksi pitää potkia näin?! Ja minä viel uskoin, uskoin kaikeen siihen paskaan. Yritin. Tein kaikeni, niin hyvää kun pahaa. 7 kk yritin vakuttaa että se mikä meillä on/oli, on maailman parasta. Että ne onnelliset kuukaudet voivat vielä palata ja muuttua vuosiksi ja vuosikymmeniksi. Mitään en saanut ja siten tulee se (häneksi ei voi kutsua edes) ja saa noin vaan kaiken... ja kun tietää mikä se on sattuu enemmänkin. Mä olen sit niin pohjasakkia että jopa se on parempi?! vai eikös hän ymmärrä/tiedä minkä kaa on sotkeutunut?! Nyt se saa kaiken sen, kaiken sen lämmön ja tuen, niitä halauksia ja keskusteluja, läheisyyden, KAIKEN...
Myös vituttaa se etten saa näitä ajatuksia päästä, en voi nukkua enkä syödä. Olen jatkuvasti jossain siellä, kolmantena pyöränä. Näen ja kuulen kaiken, olen kärpäsenä. Mä en ole kyennyt käymään töissä jo kahteen viikkon. Olen menettämässä järkeäni vaikka yritän sanoa itselleni ettei se ole sen arvoista. Yritän, mut en pysty kuitenkaan asialle mitään. Miksi vitussa jumalla antoi mulle tämän tien?! Tämän niin pirun vaikean ja kivisen tien? Mä olen jatkanut eteenpäin niin vaikeiden asioiden jälkeen ettei moni voi kuvitellakkan. Olen nähnyt niin paljon pahaa ettei toivosi viholliselleen. Köyhyys, sota, väkivaltakuolemia, hyväksikäyttöä, nälänhätää...nähnyt omin silmin, kokenut omassa nahassaan, kuitenkin säilytin järkini ja uskoin ihmisiin. Uskoin että ihmiset voivat tuoda toiselle onnen ihan rutiinielämässä, uskoin että ihmiset voivat olla hyviä ja epäitsekkäitä. Uskoin että ihmiset voivat rakastaa ja jakaa sitä rakkutta. Uskoin että ihmiset tarkoittavat mitä sanovat. Uskoin kaikesta huolimatta inhmillisyyteen. Mutta sitten elämään astuu yksi ihminen ja mä olen rikki ja en tiedä saako enää korjattua tätä sydäntä koskaan... Elävä kuollut - kirjaimellisesti...

Venäjällä sanotaan että miten uuden vuoden vietät niin se koko vuosi menee. Viime uus vuosi meni niin että aluksi oli hauskaa ja sit sain turpaan ja sit vedin kännit. Niinhan tää vuosikin meni, ensin kaikki oli yli hyvin, sitten tuli turpaan ja kunnolla ja sit vaan yrittänyt viinan voimin unohtaa kaiken. Tää uus vuosi on sitäkin parempi. Mua ottaa päähän että joskus tiedän asiat joita minun ei pitäisi. Nytkin taas. Aattona tajusin kuka se on. Sehan on se hutsu sielt Malminkartanolta, se vitun ÄMMÄ joka on jakanut persettä useammalle miehelle yhtä aikaa ja tuntitolkulla, sen muna on mun peukaloa pienempi ja se ei tykkä käydä ulkona kun on aivan liika vanhoja panoja siell. VOI VITTU! MITEN mä olen sitä huonompi?! Miks se lumppu saa sen kaiken mitä mä kaipaan, miten vitusssa sellainen menee minun edessä??!?!?!?!?!

Osaan sanoa kymmenellä kielellä kiitos,
osaan hyvää uutta vuotta toivottaa.
Mutta aamuöisin loistavaa tähteä en kiinni saa.

Saatan kohtaa vaikeudet silmästä silmään,
saatan olla hiljaa jos niin vaaditaan.
Saatan seppeleen mä laskea ja lähteä jatkamaan.

Rakkaus on kuollut, elämän virtaan.
Pelasta mut, jos se sopii sinun pirtaan,
pelasta mut.

Voisin kulkee väsymättä maailman ääriin,
voisin tulla takaisin ja hengähtää.
Mutta sinä kun oot mennyt, ei henkeäkään mulle jää.

Maailman tuuliin mä menetin rakkaan.
Pelasta mut, jos se käy sun almanakkaan,
pelasta mut.

Heikosti tajuan mä elämisen taikaa.
Pelasta minut, jos sinulla on aikaa,
pelasta mut.

Meinasin purkautua kuinka vaikeat nämä viimeiset päivät ovat olleet. Mut en teekkään sitä... Nyt tiedän että mun paikalla on toinen, toinen saa sen mistä minä vain uskalsin unelmoida. Mutta kuten Jakcie Stone sanoi Patsylle "loppuelämä vietetään vaimojen, ei hutsujen kaa" ja kumpi mun rooli tässä elämässä me kaikki tiedämme. Ehkä olen hyvä, mutten tarpeks hyvä, enkä paras. Ainakin tiedän ettei saa uskoa eikä päästä ketään kovin lähelle niin sit ei satu. Ainakin opin jotain.
Kävin myös jossain paikassa josta harvat palaa. Tapasin paljon vanhoja tuttuja joita on ollut ikävä, mutta myös tuntemattomia. Ne lähetti mut takaisin, sanoi että mun paikka on täällä.

Unelma tuli tänään kotiin. Katsotaan miten yhteiselo sujuu.

Voiko prostituoitu elää puuttessa?!

mä haluaan munaa, kunnolla! Mua vituttaa ja mä vaan mietin TAAS tuota paskiaista ja kaikki sen sanotut sanat ja toteutetut teot. Vituttaa ja panettaa ja taidan vetää itteni jojoon kohta... VITTU!

ai niin, saihan mä jolulahjaks Creative Zen V:n, eli siis Creativin versiö iPodista, mut onnistuin hukkamaan sen sillo siskun kaa ollessa ulkona... ja pankkikortin kans jossain vaiheessa taksissa... että kivasti vaan menee....

koira: Moikka! Mikäs sun nimi on?
mies: Moi vaan! Oon Tapio, sä?
Koira: Musti. Hey, mulla oli sulle asiaa, haluaisin pyytä palvelusta.
mies: Niin mullakin oli asia, voisitko vahtia mun lasta hetken?
koira: Ok, jos sä hukutat mun pentua puolestani!

Jeps, näin tällästä mun unissa...

Luuletko että sun joulu on mennyt persilleen??? Ei hätä! Lue seuraava texti ja totea että sulla mene hyvin...
Aatton aattona ajattelin olla hyvä ihminen ja yrittää saada läheistä ihmistä rentoutumaan. Eli pakotin siskoni (tai no, ei sitä tarvinnut pahemmin pakottaa) ulos. Mamaan. Viimeks se tykkäs Herkkust ja aattelin että Mamassa se saattta viihtyä paremmin. PASKAT! Jatkuva marinaa ja vittuilua.
Nyt, jo 7 kk itkemisen jälkeen vihdoin tuli vastaan ihminen joka oli edes pikkasen kiinnostava. Sisko dissaa sen tietty heti ja latele vittuiluja. Annan olla. Sitten kotimatka. Tietty taxilla. Viimeiset pennoset menee siihen (millä vitulla elän seuraavan kuukauden?!?!). Aatto sitten mene krapulassa, kotona, kunnes sisko soittaa ja pakottaa mut sinne (tietty kahta krt ei tarvinnut ehdottaa, parempi se joulu jonkun kaa ku yksin). Hirveän vaivan jälkeen ilmestyn sinne. Siell tietty siskon tyttö ja sen BF. Jostain syystä sisko keksii että yritän flirtailla sen miehen kaa (HALOOO!) ja järjestää sellaiset kemut ja konsertit että lähden puolen yön aikoihin kävelee raiteitä pitkiin kotiin. Matka kesti 4h! Sitten vaan kännit päälle itteksen, kun viimeinen juoppo... OI JOULU!
Tapaninpäivänä heräsin ja tajusin: nimeltämainitsematon löysin uuden. Tiedän sen, en tiedä mistä, mutta tiedän... ja vaikka se ei kuuluu mulle, se sattuu ja vitusti... enkä ees tietä onko se vaan mun mielikuvitusta vai taas sitä ku tiedän asioita joita ei vältämättä pitäis tietää...
MIKSI MÄ EN VOI OLLA NORMAALI JA ETTÄ MULLA MENIS NIIN KUIN MUILLA?!

Jaaså, nyt näin vuoden lopussa pitäis kait kurkista takse ja saldota mennyttä vuotta. Tänä vuonna mulle ei kauheesti "vissyjä" tapahtunut, mutta sitä erikoisempi kausi takana. Mennyt vuosi jakautuu melko tasan kahtia. Ensimmäinen puolisko oli onnea täynä. Vaikka pieniä ikäviä juttuja tapahtuikin, olin kuitenkin aika optimistinen tulevan suhteen. Tunsin olevani elossa ja mikään ei voinut estää menoa. Toinen puolisko taas oli se kausi kun KAIKKI kaatui päälle ja useamman kerran. Rakkaan ihmisen menetys, lasten menetys, sairastuminen, ne oikeuskäsittelyt yms. Tällä hetkellä ei kovin optimistinen olo ole, mut kait tää jossain vaiheessa tästä. Hassua että kaiken paskan keskellä minua kalvaa eniten se mikä on oikeastaan pienin murhe. Näin jouluna, vaikka en voi sietää koko "juhlaa", tunne itseni aikä hylkiöksi. Joudun viettää joulun yksin, kissan ja papukaijojen kanssa. Uusi vuosi ilmeisesti kans. Hassua että edelleenkin ajattelen "toisesta puoliskosta" vaikka siel on ihan uudet kujeet ja uudet ihmiset ympärillä. Mä en sinne kuulu. Se masentaa vaikka kuinka yritän käsitellä asiaa. Pistä miettimään mitä mussa on vikana etten kelpaa ja etten ansaitse ihan vaan maalista onnea. En odota pilvilinnoja, enkä valkoista ratsua, yöhali riittäisi. Mutta... Äääh.. taas sama virsi, vitut!
Tuulin kanssa onneksi tule nyt vietettyä aikaa ja on jotenkin sellainen olo, että siinä on se mun perhe ja rutiini elämä. Ruuan laitto, lahjojen paketoiminen, kaupassa käyminen ja muuten vaan keskusteleminen elämästä. Kunnes tunnit tulee täyteen ja pitä lähteä tyhjään, kylmään kotiin...